keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Ensimmäiset maistiaiset Mikkelin Asuntomessuilta


Alkuviikosta sain kunnian vierailla asuntomessuilla Mikkelin kaupungin ja Asuntomessujen kutsumana. Tuntui jopa hieman "rikolliselta" päästä ihailemaan upeita taloja ja kauniita sisustuksia reilu viikko ennen messujen virallisia avajaisia. Alueella käy vielä kova huiske, sillä pihat, talot ja sisustukset täytyy saada kuntoon vauhdilla.  Messut avautuvat nimittäin yleisölle jo ensi viikon lopulla 14.7. 

Messualue sijaitsee kauniin Saimaan rannalla kolme kilometriä Mikkelin keskustasta. Messualueella on neljä korttelia: Suomi, Aamu, Valo ja Onni. Alue on ihanan väljästi kaavoitettu, jokaisella talolla on mukavasti omaa pihaa ja parhaimmilta tonteilta avautuu huikeat maisemat Saimaalle. Ympäröivää metsäistä luontoa on säästetty ja lisäksi alueelle on rakenettu puistoja niin lasten kuin aikuisten tarpeisiin ja viihtymiseen. 

Messualueen 31 kohteesta ehdin vierailla vain murto-osassa. Ihanan erilaisia koteja niin ulkomuodoltaan, tyyliltään, kooltaan, väritykseltään ja tietenkin sisustukseltaan. Kolme omaa suosikkia löytyivät kotien joukosta helposti. Tässä esittelen niistä kaksi ja ykköspaikan saanut koti saa ihan oman postauksen.

Kolmannelle(3.) sijalle pääsi kohde numero 11 Kontio Toive. Tämä ulkoa puuverhoiltu kaunis koti on suunniteltu pariskunnalle. Alakerrassa on avara vaalea keittiö-olohuone ja olohuoneen "lisäsiipi". Omalla kylpyhuoneella varustettu upea "masterbedroom" valtaa koko yläkerran, pienempi makuuhuone löytyy alakerrasta. Tässä kodissa minua miellytti vaaleus ja tietynlainen ylellisyys, joka näkyi mm. yläkerran kylpyhuoneen kristallikruunussa. Sisustuksen on suunnitellut Piia Kalliomäki.









Toisen(2.) sijan saa kohde numero 19 Muuramen Helmi. Tämä sinkkunaiselle suunniteltu kaunis yksikerroksinen koti sijaitsee rantatontilla, näkymät ovat huikean kauniit. Kodissa on kaksi makuuhuonetta, joista toinen on sisustettu työhuoneeksi. Avara keittiö-olohuone on ihanan valoisa. Upea terassi on ikäänkuin olohuoneen jatke, siellä taatusti viihtyy kesäpäivinä Saimaan maisemaa ihaillen. Tämän vaalean ja harmonisen sisustuksen on suunnitellut Minna Häkkinen.









Oman suosikkini ja yhden bonuskohteen esittelen seuraavassa postauksessa. Kannattaa jäädä kuulolle, sillä ne on kyllä aika ihania!

Oletko menossa asuntomessuille Mikkeliin? Suosittelen lämpimästi!


*Anu


4 kommenttia:

  1. Tuo muurame näyttää omaan makuun todella sievältä 🤗 oikein upea kokonaisuus 🤗

    Tänä vuonna messut jää väliin, ihana tapahtuma vaikka onkin 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, sana "sievä" kuvaa tuota kotia tosi hyvin.

      Poista
  2. Oi että, ihania maistiaisia! <3 Saa nähdä jääkö messureissu haaveeksi, hiukan olisin menossa ensi viikon lehdistöpäivään, jos vain saan onnistumaan.

    Ihanaa päivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että kelpasi! Toivottavasti sinäkin pääset kurkistamaan messuille!

      Poista