tiistai 3. toukokuuta 2016

Ihana kesäkurpitsamoussaka











Hei sinne kotiin ja keittiöön, nyt kokkaillaan!

Blogissani vilahtelee satunnaisen epäsäännöllisesti vinkkejä arkiruokailuun ja leivontaan. Koska  oma ruokavalioni ja arkiruokailuni on pääasiassa tylsää (sinkkukeittiön salaatit, sopat ja sekametelimössöt), ruuat eivät juuri koskaan pääse kameran tallentamiksi, saati että alkaisin niiden reseptejä jakelemaan. Ja toisekseen, olen usein ruoka-aikaan niin nälkäinen ettei mieleeni edes tule kaivaa kameraa esiin. Joskus haluan kuitenkin nähdä vähän enemmän vaivaa ja käyttää ruuanlattoon aikaa. Silloin herkkuruokani saattavat jopa päästä blogin sivuille.

Eilen kokkailin tämän alkuvuoden hitiksi noussutta kesäkurpitsamoussakaa. Löysin resepti Valion nettisivulta alkutalvesta ja ihastuin ikihyviksi. Sen jälkeen tätä helppoa ja hyvää arkiruokaa on tullut tehtyä ueamman kerran niin vieraille kuin vuorotyöläisen arkea helpottamaan. 


KESÄKURPITSAMOUSSAKA (4-6 annosta)

Jauhelihakastike: 

400g naudan jauhelihaa (10%)
2 sipulia
400g tomaattimurskaa (valkosipulilla maustettu)
4 valkosipulin kynttä
1tl suolaa
pizzamaustetta, oreganoa, chiliä, mustapippuria

Munamaito:

3 kananmunaa
2,5 dl ruokakermaa (4%)
1 dl maitoa
1 tl suolaa

Väliin: 

800g kesäkurpitsaa


Alkuperäinen resepti (KLIK) muokkaantuu käytössäni joka kerta, niin tälläkin kertaa (yllä juurikin muokattu versio). Rakastan valkosipulia, joten sitä tulee aina vähintään tuplasti ja muitakin mausteita heitän sekaan reilulla kädellä. Tällä kertaa jätin reseptissä olevan juuston kokonaan pois ja vaihdoin kermankin kevyempään, koska halusin tehdä mahdollisimman kevyen version. Välillä laitan jauhelihakastikkeeseen raastettua porkkanaa, toisinaan fetamuruja. Reseptin muuntelussa kannattaa käyttää mielikuvitusta oman maun mukaan. Itse syön tästä annoksesta neljä kertaa, mutta esim. salaatin ja leivän kanssa tarjoiltuna annoksesta riittää jopa kuudelle.

Mukavia kokkailuhetkiä ja aurinkoista tiistaita!


*Anu


12 kommenttia:

  1. Nam, näyttäpä ja kuulostaa niin herkulliselta!

    VastaaPoista
  2. Näyttää tosi herkulliselta! Mä niin haluisin kans kokeilla uusia reseptejä, mutta aina vaan sorrun niihin vanhoihin! Nyt on pieni miniloma tällä viikolla ja ajattelin kokeilla jotain erilaista! :)

    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kans tosi laiska kokeilemaan uutta. Pitäisi aktivoitua tässä(kin) asiassa.

      Poista
  3. Kauniita kuvia ja näyttää hyvältä. Täytyykin testata, kiitos reseptistä. Aurinkoista toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Ja täytyy myöntää että juuston kanssa on huomattavasti maukkaampaa ja mehevämpää. Se on se rasva... ;)

      Poista
  4. Nami, kuulostaa ja näyttää niin herkulliselta! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, enpä uskonut tuollaisen laatikkoruuan olevan noin kuvauksellinen. :)

      Poista
  5. Munkin tulee tehtyä aina niitä yksiä ja samoja. Jos nyt lupais itselle että kerrankin tekee jotain muuta ja jos se olis tämä ruoka.
    Tuuppas käymään Aurinkokujalla ja osallistu arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi varmaan päättää että kokeilee ainakin kahta uutta ruokaa kuukaudessa. Siitä ei pitäisi tulla liikaa paineita. :)

      Poista
  6. Kiva versio moussakasta - täytyy ihan kokeilla!
    Kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista