keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Omenankukkia ja takapakkeja











Heipä hei ja hyvää iltaa!

Pikkiriikkinen miniloma on nyt takanapäin ja arki on koittanut. Reissu oli ihan mahtava, yksi parhaista reissuista ikinä. Reissukuulumisiin palaan kuitenkin ajan kanssa myöhemmin, kunhan saan kuvat (joita otin vähemmän kuin koskaan!) selviteltyä ja ajatukset koottua. Nyt kuitenkin vähän jotain muuta.

Juuri ennen matkaa huomasin lenkkipolun varrella, että omenapuut ovat mahtavassa loistossaan. Juoksulenkillä ei tietenkään ollut kamera mukana ja siitä asti olenkin pitänyt sormet ristissä, että kukinta jatkuisi reissun yli. Tänään hyppäsin fillarin selkään ja ajelin omenapuiden luo. Osa puista oli ehtinyt jo varista aikalailla, mutta toiset olivat parhassa juhla-asussaan. Kauniita, eikö?! Kyllä olisi mieli tehnyt katkoa muutama oksa mukaan maljakkoon, mutta en olisi saanut salakuljetettua niitä kotiin... ehkä huomenna lähden uudelleen ja otan salakuljetuskassin mukaan. Älkää kertoko kenellekään...

Tästä saadaankin aasinsilta fillarointiin... se nimittäin on toistaiseksi ainoa keino, millä pääsen nauttimaan luonnosta, metsästä, kukista ja muusta kauniista. Juoksut on nimittäin tällä erää juostu eikä kävelykään tunnu hyvältä Koko kevään olen treenannut aktiivisesti elämäni ensimmäiselle puolimaratonille, mutta nyt näyttää siltä, että parin viikon kuluttua oleva kisa jää väliin. Teloin nimittäin reissussa vasemman jalan ukkovarpaan ostoskeskuksen oveen ja kynsi irtosi lähes kokonaan. Siitä seurasi verta, tuskanhikeä ja kyyneleitä. Selvisin onneksi reissun loppuun teippaamalla varvasraasun hyvin ja nappaamalla särkylääkettä tiukan paikan tullen. Tänään pyörähdin Mehiläisessä lääkärin pakeilla. Puudutusta varpaaseen ja kynsi pois. Nyt kuljen sitten tuppo varpaassa seuraavat päivät. Onneksi on sandaalikelit! Puolimaratonin väliin jääminen harmittaa kovasti, mutta eihän näille vahingoille mitään mahda. Leuka pystyssä kohti uusia haasteita! 

Että semmosta tällä kertaa! Jääkäähän kuulolle, sillä reissukuulumisia on hyvässä lykyssä tulossa jo tällä viikolla!

*Anu


Ps. Kiitos kaikille hyvän matkan toivotuksista edellisessä postauksessa!



8 kommenttia:

  1. Nyt nuo ovat ihan mielettömässä kukassa <3 sunnuntaista kun itsekin nappasin oksia niin entisestään kaunistunut puut :) mene ihmeessä nappaamaan! Ovat kyllä niin ihania maljakossa :) samoissa tunnelmissa oltiin täällä :)

    Parantumista kovasti <3

    VastaaPoista
  2. Voi kurjuus! Miten ikävän olon yksi onneton varvasraasu voikaan saada aikaan. Tsempit täältä toiselta vaivaiselta (selkäkipuiselta)!

    Kyllä tänä vuonna voidaan odottaa upeaa omppusatoa näistä upeista kukinnoista päätellen. Ihania kuvia! <3

    VastaaPoista
  3. Siis vau, mikä kukkameri!! <3 Mukava kuulla, että reissu meni hienosti! :) Ja voi hittolainen tuon varpaan kanssa! Minä olen joskus murtanut pottivarpaani, ja kyllä yksi varvas voikin olla kipeä! Paranemisia. <3

    VastaaPoista
  4. Aivan ihastuttavia kuvia! Oon kuvaillut itsekin aivan hulluna pihalla kukkivia ihastuksia, kyllä näitä kelpaa katsella.
    Todella ikävä tuo varvasjuttu! Tiedän tunteen. Toivotaan paranemista!

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia, näitä voisi katsella vaikka kuinka kauan <3 Ja voihan varvas! Nuo varvastapaturmat ovat kivuliaita ja vaikuttavat niin kauttaaltaan, että voihan kurjuus! Tsemppiä ja paranemisia!<3

    VastaaPoista