torstai 5. marraskuuta 2015

Uusi mahdollisuus











Aurinkoista torstaihuomenta sinne ruudun toiselle puolelle! Tällä puolella onkin ruutua tuijotettu viime päivinä oikein urakalla, kun flunssa on pitänyt aktiivisen ja liikkuvaisen naisen tiiviisti neljän seinän sisällä. Onneksi tauti ei vienyt päiviksi sängyn pohjalle, vaan olen jaksanut satojen niistämiskertojen ja aivastusten välissä näpytellä koneella ja räpsiä jopa muutamia kuvia. Kiitos flunssan, blogissakin on taas eloa!

Ennenkuin tauti ehti iskeä kunnolla päälle tein olohuoneessa pienen muutoksen. Annoin uuden mahdollisuuden Yumi-pöydille, jotka alunperin ostin tähän kotiin viime syksynä, mutta hylkäsin ne varastoon aika nopeasti, kun kaipasinkin toisenlaista pöytää. No, Ikean PS-pöytä jouti nyt puolestaan varastoon ja toin nämä mustat sirot kaunottaret takaisin käyttöön. Oli se onni etten hätäpäissäni kirppisinnostuksessani mennyt myymään näitä, koska nämä pöydäthän sopivat olkkariini ihan täydellisesti. Mitä mahdoinkaan ajatella viime syksynä kun ne hylkäsin? Pöydät yhdistävät kivasti mustan nojatuolin ja rahin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ja tuovat sopivasti kontrastia. 

Lupailivat vielä aurinkoa tähän päivään ja kuulema sitten alkaa ne oikeat syyssäät sateineen. Ajattelin uskaltautua pienelle happihypylle (lue: ruokakauppaan), koska tämä sisällä oleskelu alkaa jo nyppiä. Tuskinpa flunssa siitä pahastuu, kun hissukseen hiipii nuo muutaman metrit kaupan suuntaan. Ajattelinpa olla jopa niin rohkea, että kokeilen tänään töihin paluuta yhden yövuoron verran... sitten olisi vapaa viikonloppu edessä ja voi jatkaa sairastelua. Näillä hurjilla suunnitelmilla sukelletaan tähän torstaipäivään! Mitä hurjaa sinä ajattelit tehdä?

Aurinkoa päivään!

*Anu


20 kommenttia:

  1. Onneksi et tosiaan myynyt, nuo on upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi en, vaikka ne jatkuvasti tiellä olivatkin pienen varaston lattialla. :)

      Poista
  2. Onneksi et luopunut, ihanat on todellakin :) ja ihania asetelmia saa tehtyä <3 kauniilta näyttää, sinulla on niin kaunis koti <3

    Mukavaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija! Nuo pöydät todellakin ansaitsivat uuden mahdollisuuden. :)

      Poista
  3. Pöydät on aivan ihanat! Hyvä tosiaan, ettet myynyt.

    Mulla on tarkoitus kiivetä vaaran päälle pojan kanssa ja nauttia kenties vipasta aurinkopäivästä hetkeen... Aamulla oli kiva pieni pakkanen ja nyt paistaa ihan kympillä. Äkkiä nauttimaan siitä siis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt minäkin katson niitä ihan eri silmin kuin viime syksynä, tykkään hurjasti!
      Täälläkin oli kaunis päivä ja juuri sen kauppareissun verran pyörähdin ulkona. :)

      Poista
  4. Ihanalta näyttää! Tykkään todella!

    Ääh, flunssa on hanurista. Mä olen enemmän tai vähemmän potenut sitä koko syksyn ja jumppatauko ahdistaa jo todella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Flunssat on ollu sitkeää latua taas kerran, mutta toivottavasti mä selviän vähemmällä. Nyt ainakin alkaa jo tuntua että olen voiton puolella. :)

      Poista
  5. No juurikin samaa tulin sanomaan, että hyvltä näyttää! Tuovat sisustukseen ihanaa syvyyttä ja sopivat jotenkin tähän pimeään pesänrakennuskauteen. Paranemisia ja otahan varovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tuli huikkaamaan! Minustakin pöydät sopivat hyvin syksyn tummaan tunnelmaan. :)

      Poista
  6. Kauniita kuvia jälleen, ja pöydät sopii just täydellisesti tuohon olkkarin ilmeeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sopii siihen kuin nenä päähän...vai miten se meni... ;)

      Poista
  7. Just hyvät pöydät! Tuohon tilaan aivan parhaat. Kummasti sitä pää selkenee, kun saa hetken hengähtää. :) Toivottavasti pääset mahdollisimman pian taas kuntoon. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin?! Onneksi olivat vielä tallessa!
      Kyllä tää olo tästä kohenee, nyt doupattuna töihin!

      Poista
  8. Onneksi jätit myymättä - kauniit ovat!
    Toivottavasti paranet nopeasti :)

    VastaaPoista
  9. No, onpa hyvä, ettet myynyt. On kyllä tosi kiva tuossa olkkarissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä on hyvä hillitä kirppistelyintoaan... ;)

      Poista
  10. Molemmat pöydät näyttää tosi hyvältä, mutta jotenkin nämä mustat sopii nyt aivan erityisen hyvin sun olohuoneeseen. Kaunista! Heinät maljakossa on ihanat.

    VastaaPoista