sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Muistoissa aina, iholla ikuisesti









Reilu viikko sitten pyörähdin Hämeenlinnassa. Tämä reissu ei tosin ollut ihan tavallinen "kävin veljen perheen luona"- visiitti. Kävin toki rakkaitani moikkaamassa, mutta reissun tarkoitus oli jotain aivan muuta. Reilun vuoden ehdin hautoa ajatusta, en vaan saanut aikaiseksi toteuttaa sitä. Viime viikolla se sitten vihdoin toteutui.

Moni blogini seuraaja tietääkin, että olen menettänyt molemmat vanhempani. Äitini kuolemasta tuli elokuussa jo 10 vuotta ja isäni menetin 1,5 vuotta sitten. Elämä jatkuu, ihanat muistot jäävät. Halusin vanhemmistani jonkin pysyvän muiston. En kuitenkaan kelpuuttanut perintökelloa, valokuvaa tai korua. Tavara ei ole ikuista. Isäni kuoleman jälkeen päätin, että otan vanhempieni muistoksi tatuoinnin. Se on pysyvä muisto ja kulkee AINA mukanani, hautaan asti. Aika nopeasti sain päätettyä millaisen haluan. Ei nimiä, ei päivämääriä, ei mitään liian selkeää ja heti avautuvaa. Halusin tekstin, siron ja yksinkertaisen. En halunnut sitä suomeksi enkä englanniksi. 

Tatuoinnin tekstiksi valikoitui latinankielinen lause, jonka on tarinoiden mukaan muinoin lausunut filosofi Lucius Annaeus Seneca. Mene ja tiedä, mutta hyvä ajatus lauseessa on.

"Non est ad astra mollis e terris via"

Englanniksi käännettynä lause tarkoittaa: "There is no easy way from the earth to the stars". Tämä pätee hyvin vanhempiini. Heidän tiensä tähtiin ei todellakaan ollut helppo. Sama pätee varmasti meihin kaikkiin. Tuskinpa kukaan selviää elämästä ilman karikoita, sairauksia, suruja, menetyksiä tai pettymyksiä. 

Siinä se nyt on, ikuisesti iholla. Vasemmassa kyynärvarressa, sydämen puolella. Kauniisti kirjoitettuna, taitavan Ninan kädenjälki (Unique Art). 

Aurinkoista sunnuntaita! Muistakaa rakkaitanne, niin elämässänne mukana olevia kuin poismenneitä!


*Anu



19 kommenttia:

  1. Kaunis ajatus ja kaunis tatuointi <3

    VastaaPoista
  2. Sniiff ............ hiljaiseksi vetää <3 Kaunis ajatus ja kaunis toteutus, kaunis ja hymyilevä nainen! Tuohon yhteen lauseeseen kiteytyy niin paljon. Iso halaus ja leppoisaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lause nimenomaan pitää sisällään aika paljon, siksi sen valitsinkin.

      Poista
  3. Kuinka kaunis ajatus ja niin kauniisti mietitty että persoonallinen <3 tässähän aivan silmät kostuu <3 todella kaunista.

    Sunnuntain iloa kera auringon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tatuoinnissa pitää mielestäni olla aina joku ajatus ja tarkoitus.

      Poista
  4. Miten kaunis ja koskettava ajatus ja tatuointi. Voi sinua suloista♥

    VastaaPoista
  5. Kaunis ja aivan ihanaan paikkaan sen laitoit! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S! Tatuoinnin paikka oli heti selvä kun päätin millaisen tatuoinnin otan. Tuossa se on sopivasti "piilossa" mutta silti näkyvillä.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään kovasti tuosta sirosta fontista. :)

      Poista
  7. Kaunis tatuointi ja ihana ajatus taustalla.

    VastaaPoista
  8. Onpa todella kaunis teksti ja ajatus tatuoinnin takana. Toteutus on onnistunut todella tyylikkäästi ja kauniisti. <3
    Mukavaa viikonlopun jatkoa! <3

    VastaaPoista
  9. Kaunis tatuointi ja tarina sen takana♥♥♥

    VastaaPoista