perjantai 6. kesäkuuta 2014

Kesätukka ja kärpäset

















Esiinnyn blogissa aika harvoin oman pärstäni, saati kroppani kanssa. Tänään tehdään poikkeus. Mainitsin nimittäin pari päivää sitten postauksessani, että olen menossa kampaajalle. No, meninhän minä ja palasin kotiin kolmen (!) tunnin kuluttua lyhyen tukan kanssa. Varmaan 50% jo valmiiksi ohuesta ja vähäisestä tukasta jäi kampaamon lattialle. Mutta kas kummaa, nyt minusta tuntuu, että minulla on puolet enemmän tukkaa, sillä lyhyt tukka näyttää niin paljon paksumalta, vahvemmalta ja terveemmältä. Olen enemmän kuin tyytyväinen. Malli on minusta onnistunut, ei liian kynitty, mutta ei ihan tätimäinenkään. Juuri sopiva kesätukka, joka paljastaa niskan. Lisäksi totesin, että tämän hoitaminen on maailman helpointa. Pesu, föönaus ja viisipiikkisellä pöyhiminen, vähän vahaa ja menoksi! Sopii minulle, koska en jaksa väkertää tukka montaa minuuttia. Leikkauksen lisäksi laitettiin vähän tasoitusväriäkin tyveen, ja roiskaisipa se kampaaja pari ohutta vaaleaa raitaakin otsahiuksiin. Väri ei tuonut niin isoa muutosta kuin olisin toivonut, mutta seuraavalla kerralla sitten jotain radikaalimpaa (ehkä). 

Kampaajan jälkeen pyörähdin keskustassa ja poikkesin ihan ex-tempore Instrumentariumiin, kun huomasin katustandista, että aurinkolaseissa on ALE-hinnat. Sovitin naamalleni varmaan paritkymmenet lasit ja löysin mieluisat. Nämä Voguen lasit olivat 40%-alennuksessa ja hintaa niille jäi vain n. 80e. Hyvä diili! Lasit istuvat nenälleni erinomaisesti ja ovat ihan minun tyyliset. Pilottejakin kokeilin, olen niistä vähän haaveillut. Mutta jostain syystä ne eivät näytä hyvältä mun naamalla. Siksi päädyin näihin perinteisempiin "kärpäsiin", joita minulla on ollut useampia jo vuosien ajan. Nyt otetaan kesä vastaan uudella kesätukalla ja makeilla kärpäsillä! 

Aurinkoista perjantain jatkoa ja rentouttavaa viikonloppua!

*AnuElina


28 kommenttia:

  1. Ihanat kesähiukset, malli sopii sulle tosi hyvin!!

    VastaaPoista
  2. Tosi ihanat kesähiukset ja hieno löytö nuo lasit! <3
    Mukavaa perjantai-iltaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Tykkään tosi paljon molemmista, tukasta ja laseista. B)

      Poista
  3. Mahtava kesä tukka :-) nuo lasit ovat kyllä varsin hienot :-)

    Kohti mukavaa viikonloppua ♡

    VastaaPoista
  4. Tyylikäs tukka, sopii kyllä sinulle hyvin! Pitkähiuksisena käy vähän kateeksi, näin kesällä on pakko nostaa hiukset nutturalle kun muuten hiostaa niskaa ;) Piloteista minäkin oon salaa haaveillut! En oo uskaltanut vielä sovittelemaan kun pelkään kans etteivät "istu" tähän pärstään ;) haluan säilyttää illuusion siitä, että olisivat ihan täydelliset arskat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä lyhyt tukka on kyllä kesällä kiva kun ei hiosta niskaa. :)

      Poista
  5. Ihan paras kesätukka tuollainen lyhyt. Hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
  6. VAU! Ihan mielettömän hyvin sopii tuo(kin) hiusmalli sulle. Ja on muuten varmasti ihana kesällä. :)
    Olipas mahtava löytö noi lasit, ne on kauniit.
    Ihanaa viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulle taitaa sopia aika moni malli...ja monta on tullut elämän varrella kokeiltuakin.

      Poista
  7. Oiiii, aivan ihana uusi tukka! Näyttää tosi kauniilta:)!!! Ja kesäksi varmasti mitä parhain! Ja nuo aurinkolasit, superhieno löytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi! Nyt kun olen muutaman päivän katsellut itseäni lyhyttukkaisena, niin tykkään päivä päivältä enemmän. :)

      Poista
  8. Wow mikä upea kesälook!! Tuota kannattaa jatkaa syksylläkin, tukka on tosi kiva ja sopii sinulle.
    XX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä luulen että olen nyt löytänyt tyylini kaikkien mahdollisten kokeilujen jälkeen. :)

      Poista
  9. Kyllä näyttää hyvälle; uusi kesätukka sekä nuo kärpäset! :D Ihastuin samoin myös blogiisikin, joten messissä ollaan jatkossakin! :)

    VastaaPoista
  10. Upeat hiukset. Ja aivan ihana blogi sinulla. Löysin tänään ja ihastuin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja oikein paljon tervetuloa seuraamaan blogiani!

      Poista
  11. Vau! Oikein hieno ja tyylikäs lookki. Näytät hyvältä! =)

    VastaaPoista
  12. Upea sinä!!! Ihana oli päästä taas kurkkimaan sinun menoa ja ihania kuvia <3 lomaillessa näköjään jää paitsi kaikesta blogien ihanuuksista, heh :) Ihanat nuo Vahen tuunailutkin!!!

    VastaaPoista
  13. Ihan huippukiva tukka! Sopii sulle täydellisesti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään tosi paljon itsekin! :)

      Poista