sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kymppipäivä






Taas on se aika vuodesta, kun noin 20 000 naista starttaa 10 kilometrin taipaleelle pitkin Helsingin katuja ja metsäteitä. Tänään juostaan-hölkätään-kävellään Naisten Kymppi! Minä olen mukana vasta toista kertaa, mutta en varmasti viimeistä kertaa. Viime vuotinen juoksutapahtuma tempaisi mukaansa, mahtava yhteishenki ja tsemppi! Tänäkin vuonna menemme hölköttelemään duuniporukan kanssa, meitä on reilu kymmenen innokasta sporttailijaa lähdössä. Lisäksi sain houkuteltua kälyni Hämeenlinnasta mukaan.

Harmikseni en ole tänä keväänä ehtinyt/jaksanut/pystynyt treenaamaan itseäni hyvään juoksukuntoon, joten aika hissukseen joudun taivaltamaan tuon pätkän. Ensinnäkin aloitin juolksemisen vasta huhtikuun puolivälissä (aivan liian myöhään). Sitten oli sairaana vappuviikon ja sen jälkeen olinkin viikon verran reissussa. Lenkkejä on siis takana vajaa kymmenen. Tällä kunnolla ei ennätyksiin päästä. Viime vuonna sain ihan hyvän ajan ja tänä vuonna oli tarkoitus parantaa sitä. Nyt joudun kuitenkin tyytymään rentoon hölköttelyyn ja lähinnä tapahtumafiilikseen. Jospa sitten ensi vuonna saisin parannettua aikaani.  Tai jos oikein ahkera olen ja jaksan kesän aikana treenata paljon niin voin osallistua elokuussa Midnight Runiin ja tempaista siellä enkat! Katsellaan!




Nyt valmistaudutaan kälyn kanssa henkisesti päivän koitokseen ja lähdetään kohta Töölön kisahallin suuntaan. Eikun hölökyn kölökyn vaan!

*AnuElina


10 kommenttia:

  1. Onnea matkaan!! Oli kans tarkoitus osallistua, mutta vasen jalkani on alkanut vihottelemaan mulle ja juokseminen on tosi hankalaa. Joku hermovika vissiin. Ajattelin kokeilla vaihtaa juoksukengat uusiin, jos se auttais.

    VastaaPoista
  2. Leppoisaa juoksua ja iloista mieltä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppoisaksi sitä olisi voinutkin kutsua, sujui yllättävän helposti. :)

      Poista
  3. Ihanaa juoksupäivää ja muista juoda :)

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tankkaus taisi mennä nappiin niin hiilareiden kuin nesteytyksenkin osalta, onnistunut lenkki!

      Poista
  4. Tuo on kyllä varmasti mukaansatempaava, tunnelmaa täynnäoleva tapahtuma! Toivottavasti juoksu sujui mainiosti:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva tapahtuma ja kymppi meni kuin siivillä! :)

      Poista