tiistai 18. maaliskuuta 2014

Myrskyn jälkeen




















Tuossa eräänä iltana viime viikolla olohuoneessani kävi paha pyörremyrsky. Se sai alkunsa taulusta, joka piti saada aitiopaikalle. Ensin laitettiin taulu seinälle. Sitten siirtyi sohva ja nojatuoli uuteen paikkaan. Nojatuolin paikalta piti siirtää tv-taso toiseen nurkkaan ja sen tieltä työpöytä sohvan taakse. Rahikin siirtyi ikkunan alta taulun alle seinän viereen. Vain senkki pysyi paikallaan. Ja kas, olohuone näyttää ihan (?) erilaiselta. Yhdestä uudesta taulusta syntyi siis valtava lumipalloefekti, joka muutti koko huoneen ilmeen. Jostain se inspiraatio tämmöiseen muutokseen on saatava. Aiemmin olen kokenut huoneen järjestyksen muuttamisen hankalana huoneen pitkulaisen mallin vuoksi ja myös siksi, että isojen huonekalujen siirtäminen yksin on raskasta. No, hikihän siinä tuli, mutta se kävi iltaverryttelystä. Anteeksi siis alakerran naapuri, että laahasin sohvaa ym. pitkin lattiaa eikä jyrinältä voinut välttyä.

Nyt myrsky on laantunut ja tätä uutta järjestystä on tullut katseltua jo viikon verran ja toimivalta näyttää. Nyt tuo oleskelutila ja työpiste on selkeästi erotettu toisistaan, tykkään kovasti. Työpiste sohvan takana on vielä "vaiheessa", joten sitä vilauttelen teille sitten tuonnempana, kunhan saan siitä sen näköisen kuin haluan. Vaatii pientä fiksausta vielä... ja pari kauppareissuakin kenties. Niin, ja saihan se makuuhuonekin oman osansa tästä myrskystä, ehkä sekin vaatii jonkinlaisen esittelyn myöhemmin.

Kohta vetäisen verkkarit jalkaan ja lähden kaverin kanssa iltakävelylle tuulettamaan päätä ja liikuttamaan kroppaa. Tekee varmasti hyvää niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Reipasta tiistai-iltaa kamut!


*AnuElina


Ps. Onpas rakeisia kuvia...missähän vika...?

EDIT. Iltalenkki jäi tekemättä, kun ei tuonne pyryyn lähteminen houkutellut meistä kumpaakaan. Sen sijaan istuttiin iltaa teekuppi kourassa. Teetä ja sympatiaa! :)


31 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää uusi järkkä, on kyllä ihan erilainen kuin entinen, aivan kuin eri huonekin olisi!!!
    Kivaa iltaa sinulle ja mukavaa lenkkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin huone muuttui ihan eri näköiseksi vaikka vain huonekalut vaihtoivat paikkaa. :)

      Poista
  2. Ei näytä yhtään hullummalta!
    Itselläkin ollut olkkarissa sama järjestys jo vuosia, sitä jotenkin luulee ettei niitä huonekaluja kuitenkaan saa järjestettyä millään muulla tavoin järkevästi. Pitäis tehdä niin kuin sinä, että ryhtyy vaan siirtelemään, eiköhän siitä hyvä tulis ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, saatat yllättyä (niin minulle kävi!). :)

      Poista
  3. Nuo Ikean sohvapöydät on niin ihanat! Ja uusi järjestys näyttää kivalta sekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sohvapöydät ostin joulukuussa(?) mutta nyt haluaisin jo ihan toisenlaisen pöydän. Ehkä maltan kuitenkin odottaa vielä muutaman kuukauden. Jos sitten uuteen kotiin hankkisi taas uuden...

      Poista
  4. Kaunista :) Mistä on toi ihana sudenkorento tyyny?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tyyny on viime (oliko viime vai toissa vuonna?) kevään/kesän Hemtex-mallistoa. Ei taida enää olla myynnissä...?

      Poista
  5. Aivan ihanan ja raikkaan näköistä, tosi hyvä uusi järjestys! Ja uusi taulukin näyttää tosi kivalta ja sanoma on ihan huippu! :)
    Jaksamista ja haleja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Huoneen ilme raikastui kyllä kummasti. :)

      Poista
  6. Kuvat näyttävät minun koneella ihan hyviltä...ei rakeisilta..:)

    VastaaPoista
  7. Nättiä, nättiä ja mikä ihana aurinkokin vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, eilen aurinko paistoi niin kauniisti. Tänään onkin tullut taas lunta!

      Poista
  8. Uusi järkkä on oikein hyvä ja tosi pirteän raikas :-) näyttää kyllä oikein hyvältä :-) innolla vielä työpistettä odottaen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään kyllä! Jospa saisin viikonloppuun mennessä työpisteenkin esittelykuntoon... :)

      Poista
  9. Melkoinen lumipalloefekti :) huone todellakin näyttää ihan erilaiselta. Todella kivan muutoksen olet saanu aikaiseksi pyörityksellä. Tykkään!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, joskus käy "huonosti" kun alkaa siirtelemään tavaroita... ;)

      Poista
  10. VAU! upea muutos. Ja halpa. Melkein sopisi mullekin tuommoinen.. ainoa vaan, että oon sen verran harhainen etten tykkää istua selkä ovea kohti :D .. mut nää on näitä!!

    VastaaPoista
  11. Ai sielläkin käy välillä tuollainen myrsky? Meilläkin käy. Tosin isot kalusteet ovat saaneet olla omilla paikoillaan, kun niitä ei pahemmin siirrellä, mutta kaikki muu kyllä liikkuu ja vikkelään. :D
    Hyvältä näyttää myrskyn lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tämä myrsky oli vasta toinen reilun seitsemän vuoden aikana eli hyvin hiljaista on ollut. Pikkutavarat kyllä vaihtavat paikkaa sitäkin tiuhempaan. ;)

      Poista
  12. Tuohan näyttää kivalta! Ja ehdottomasti tuo taulu saatava aitiopaikalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano! Nyt on taulu arvoisellaan paikalla ja karttataulu odottaa ullakolle viemistä. :)

      Poista
  13. Kauniita kuvia, herkullisia kuvia, kivaa itämaisuutta ilmassa myös :)
    tulikin monta postausta selattua...

    ja otan osaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka!
      Mun sisustus on nyt sekoitus vähän sitä sun tätä, mutta hyvin näyttää sointuvan yhteen (ainakin minun silmissä). :)

      Poista
  14. Kyllä onkin ihanan näköistä!!!! Tosi kaunista <3

    VastaaPoista