tiistai 11. huhtikuuta 2017

Kyl Raum o ain Raum - Kevätretki Raumalle











Pääsiäisviikko on käynnistynyt mukavissa tunnelmissa. Mielessä on tuoreet muistot keväiseltä viikonloppureissulta. Pyrähdin perjantaina Onnibussin kyydissä länsirannikolle Raumalle ystävääni moikkaamaan. Hän muutti Raumalle viime kesänä ja tämä oli jo toinen reissuni hänen luo tuohon kauniiseen merenrantakaupunkiin. Länsirannikko on tämmöiselle Itä-Suomessa ja maailman äärissä varttuneelle aika vierasta seutua, joten nyt on ollut kiva tutustua myös vähän vieraampaan  Suomen kolkkaan.

Parasta Raumassa on (ystäväni lisäksi) tietenkin Vanha Rauma. Ihana pala vanhaa Suomea! Suhteellisen suuri vanhakaupunki on kaunis sekoitus hyvin säilyneitä (ja säilytettyjä), värikkäitä vanhoja puutaloja, mukulakivikatuja, kivijalkaliikkeitä, ihania kahviloita ja ravintoloita. Silmänruokaa ja ihasteltavaa löytyy joka kadun kulmasta, pieniin putiikkeihin on kiva poiketa tutkimusmatkalle (ja shoppilemaan...). 

Viikonloppu oli varsin onnistunut, myös sää suosi meitä ja saimme nauttia auringosta niin vanhan kaupungin kujilla kuin lenkkipoluilla. Ystäväni kotikeittiö ja kaupungin ravitsemusliikkeet pitivät huolen, että vyötärönympärys kasvoi taas monta senttiä. Mutta mikäs sen parempaa kuin elämästä nauttiminen kaikilla aisteilla hyvän ystävän seurassa. 

Aurinkoista tiistaita!

*Anu


Ps. Opin tuon yhden lauseen Rauman murretta... on se vaan hauskan kuuloista! :)


6 kommenttia:

  1. Ihana ihania tunnelmia vanhasta kaupungista! :-) Tuo oli jo viime kesän tarkoitus kohde, mutta ei aika riittänyt kaikkeen. Jos tänä kesänä?! :-) Varmasti onnistunut viikonloppu! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatta käydä ja juurikin kesällä, kaunis kaupunki!

      Poista
  2. Näyttääpä todella keväiseltä! Täällä vielä lunta riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä ei kyllä lunta näkynyt ja aurinko paistoi keväisesti.

      Poista
  3. Raumalla on niiiin kaunista. Silmänruokaa tällaiselle vanhan talon halaajalle kuin minä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kyllä tuollaisessa vanhassa puutalossa voisi asua!

      Poista