sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Sunnuntaikuulumisia





Sunnuntaihuomenet täältä harmaasta etelästä! Näin on, ei saatu lunta vielä näille leveysasteille, vaikka koko muu Suomi taitaa nauttia tänä aamuna kauniin valkoisesta maisemasta. No, oli lunta tai ei, niin tänään mennään pikkujoulubrunssille ystävien kanssa ja taidetaanpa jatkaa sieltä haistelemaan kaupungin joulutunnelmaa. Tänään taitaa olla Aleksanterinkadun joulunavajaiset jos en ihan väärin muista. Kyllä se joulu sieltä tulee, vaikka sään jumalat eivät meitä muistakaan valkoisella sateella. 

On muuten ollut tavallista sosiaalisempi viikonloppu. Kaamoserakko on toki kovin mielissään, kun huomaa, että onhan täällä muitakin ihmisiä! Perjantaina glögittelin keskustan pikkujouluhumussa ystäväni N:n kanssa ja eilen sain vieraakseni ihanan ystäväni K:n ja karvaisen nelijalkaisen. Onnea on ystävät, hyvä ruoka ja juoma. Kuulumisten vaihtaminen, elämän mutkien pohdinta ja viimeisimpien deitti-tosi-tv-parien elämän ruotiminen...kyllä siinä saa tunnit lentämään siivillä. Mutta nyt siis meikkiä naamaan ja jotain lämmintä päälle, sillä brunssi odottaa herkkupöytineen klo 12.00. 

Rentoa ja mukavaa sunnuntaita sinullekin! 

*Anu



13 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat ja sukat <3 Oikein rauhallista sunnuntaita sinne! Hali!

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat, todella :) <3

    Tänään tosiaan aukeaa aleksanterinkadulla joulu, oletin sen olleen jo mutta perjantaina netistä huomasin että tänään :)

    Ihanaa päivää, mukavat suunnitelmat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija! Käytiin Aleksilla, mutta ei jaksettu odottaa valojen sytyttämistä kun oli niin kylmä. Kamalasti porukkaa liikkeellä!

      Poista
  3. Ihanat kuvat! <3 Leppoisaa sunnuntaipäivää! <3

    VastaaPoista
  4. Ihanat sukat! Varmasti ollut antoisa päivä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään sukista kovasti! Eilinen päivä ja itse asiassa koko viikonloppu oli tosi onnistunut. Ystävät on elämän suola!

      Poista
  5. Oi, mitkä ihanat villasukat ja paperitähti! Ja mikä upea blogi ja todellakin (nopealla vilkaisulla): juuri sopivasti sitä sun tätä! Siis lukijaksi. :)

    VastaaPoista
  6. Tulin käväisemään vastavierailulle ja samantien kun villasukat näin, näppäilin itseni lukulistallekin;)
    Ja vallan oikea painotus näyttää sinulla olevan: ystävät, hyvä ruoka ja juoma:)

    VastaaPoista