keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Nojatuolin paikka















Viime viikolla iski ihan puskista kamala muutosvimma. Sen kohteeksi joutui olohuone. Johan tässä ehti pari kuukautta katsella olohuoneen ensimmäistä versiota, joten oli jo aikakin (!) saada vähän vaihtelua. No, kyllästymisestä ei toki ollut kyse, vaan käytännöllisyyden kaipuusta. Jotenkin vaan tuntui, että sohvan paikka ei ollut oikea. Reippaana naisena tartuin sohvan päätyyn kiinni ja pyöräytin sen toisin päin.

Sohvan kääntäminen teki huoneelle ihmeitä. Tilaa tuli enemmän ja koko huone tuntuu paljon avarammalta. Ja käytännöllisemmältä. Muutoksesta aiheutui sitten akuutti ongelma: Nojatuolin puute. Nyt olisi tilaa ja tarvetta mukavalle sirolle nojatuolille. Nojatuolin paikka olisi tuossa maton vasemmassa etukulmassa (siinä kohtaa mistä toinen kuva on otettu). Siitä olisi mukava katsella TV:ta, joka jää nyt vähän tuonne nurkkaan. Sohvalla makaillessa TV on juuri sopivassa paikassa, mutta välillä telkkua olisi kiva katsoa myös istuen ja vaikka samalla kutoen. Tämähän tarkoittaa siis sitä, että seuraavan vapaapäivän koittaessa täytyy lähteä huonekalukaupoille tiirailemaan nojatuoleja. Samalla voisin etsiä uutta valaisinta makuuhuoneeseen ja tuolia sekä mattoa eteiseen. 
Alla vielä kuva edellisestä olohuoneen versiosta. Olihan sekin ihan kiva, mutta tämä uusi on toimivampi.




Sohvan kääntämisen lisäksi vaihdoin taulujen paikkoja ja järjestelin uudelleen myös pieniä sisustusesineitä. Maailmankarttataulu oli aikaisemmin makuuhuoneessa, mutta se tuntui jotenkin liian levottomalta pienen huoneen seinällä. Mietin jo taulusta luopumistakin, mutta en vaan raski, sen verran hintavasta taulusta on kyse. Ja jotenkin se vaan sopii tämmöisen maailmanmatkaajan kotiin. Nyt se on edustavalla paikalla olohuoneessa ja sopii siihen mielestäni mainiosti. Jotain pieniä uusia sisustusesineitäkin vilahtelee kuvissa, bongaatko ne? Tuo kuvaushetkellä kärryyn unohtunut objektiivi ei ole yksi niistä. ;)

Nyt siivousrätti ja imuri heilumaan, koska kaveri tulee alkuilasta ensivisiitille uuteen kotiini!
Mukavaa keskiviikkoiltaa!


*AnuElina


Ps. Ai kauhistus, miten rakeisia kuvia. Taas mä valitan tästä bloggaajan perivihollisesta: PIMEYDESTÄ!

12 kommenttia:

  1. Sinulla on niin kaunista ♡ tämä uusi tyyli on kyllä tyylikäs sinulla :-)

    Todentotta näyttää avarammalta kun sohva on toisin päin :-) tsemppiä nojatuolin metsästykseen :-)

    P.s nyt vasta hämäläisenä hitaana sellaisena,hiffasin että olkkarissa on sama matto kun jonka viimein monen mutkan kautta itse sain, ongelmien kautta voittoon :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti saan nojatuolin nopeasti niin saan olkkarin puolesta hieman yhtenäisemmän. :) Matosta tykkään kovasti, kiva että sinäkin löysit sellaisen. :)

      Poista
  2. Ihanalta näyttää <3 Tuskaista tosiaan on valokuvaaminen, kun vain oppisi hämäräkuvausta. Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hämäräkuvauksen ohje nro 1 taitaa olla: Hanki jalusta! Joo, mulla ei vielä ole sellaista, mutta hoidan asian kuntoon mahdollisimman pian. :D

      Poista
  3. Hyvin sopii sohva noin ja ompa muuten kaunis sohva!
    On se vain niin jänskää, että kun huonekaluja vähän pyörittelee, niin johan tulee kuin eri huone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pikkulikasta asti ollut huonekalujen pyörittelijä ja se on sitten kova paikka jos jossain huoneessa se ei ole mahdollista. Onneksi uudessa kodissakin tämä on mahdollista, aika suppeissa rajoissa tosin...

      Poista
  4. Niin kaunista kotonasi ♥ Oliskohan nuo veikeät kynttilät uusia..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija! Sinä se olet kyllä tarkkasilmäinen... ;)

      Poista
  5. Huoneen järjestäminen uuteen uskoon tuo kummasti uutta eloa tilaan. Joskus harmittelen, kun meillä on monta ovea ja aukkoa olkkarissa, mutta kummasti siellä saa järjestystä vaihdettua. Tähän vaikuttaa tietty myös huonekalut, onkin kaksi lepotuolia, divaani ja kahden istuttava sohva. Sulla on kyllä harmooninen, kaunis ja tyylikäs olkkari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama haaste täälläkin, vain yksi ehjä seinä koko huoneessa. Mutta onneksi täällä saa edes vähän vaihtelua. :)

      Poista
  6. Näyttää todella kauniilta! Täälläkin tänä aamuna päätin äkkiä, että makuuhuoneen taulukollaasi ei oo enää yhtään mun näköinen, joten muutoksia sinne myös luvassa. Ei pitäis olla liikaa kotona ;)

    VastaaPoista
  7. Ehkä vähän avarampi fiilis näin päin, hyvältä näyttää siis.

    VastaaPoista