tiistai 14. lokakuuta 2014

Koukussa









Uutukaisen kotini nurkat alkavat olla pikkuhiljaa tuttuja blogini seuraajille, mutta jotain pikku juttuja on vielä jemmassa. Piipahdetaanpa siis tänään taas makuuhuoneessa. Huoneen toisen puolen vilautin jo pian muuton jälkeen (klik), joten nyt on vuorossa näkymä, joka avautuu sängystä katsottuna.

Sängyn jalkopäähän jää kapea tila, jonka olisin halunnut pitää avoimena. Mutta koska kodissani on aika niukasti säilytystilaa, minun oli pakko hankkia lipasto mm. alusvaatteille, sukille ym. pienille vaatteille. Nyt mahdun kävelemään lipaston ja sängyn välistä juuri ja juuri (ei sentään tarvitse mennä kylki edellä). Lipaston yläpuolelle laitoin pienen tauluhyllyn, jonka päälle voin koota mietelausetauluja fiiliksen mukaan. Lipaston viereen seinälle kiinnitettiin Luhdan naulakko, jonka hankin jo kesällä uutta kotia silmälläpitäen. Koukuissa roikkuu nyt koruja ja pieniä laukkuja. Pääsipä sinne yksi hattukin muistuttamaan kesän paahteesta. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna seinä tuntuu hiukan liian rauhattomalta. Roikkuuko koukuissa liikaa tavaraa? Mitä sinä tekisit rauhoittaaksesi seinän ilmettä? Mitä ripustaisit koukkuihin, jos naulakko olisi oman kotisi seinällä?

Tiistain jatkoja sinulle!

*AnuElina


12 kommenttia:

  1. Mielestäni ei ole liikaa tavaraa :-) oikein hyvä :-) antaa kivaa ilmettä makuuhuoneeseen :-)
    kaunis kokonaisuus ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Katsotaan muutanko jotain vai en mitään...

      Poista
  2. Onpa kiva naulakko, mukavan moderni, mutta sopii silti hyvin muihin juttuihin. :) Ehkä laittaisin itse pelkästään koruja naulakkoon, niin pysyisi rauhallisempana näkymä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulakko on kyllä tosi kiva. Ensisijaisesti olisin halunnut sen eteiseen, mutta siellä ei ole riittävästi seinäpinta-alaa, joten makuuhuone oli ainoa mahdollinen paikka. Saa nähdä alkaako tavarapaljous kohta tökkiä, sitten karsitaan naulakkoa reilusti. :)

      Poista
  3. Ihastelin itse kovasti kuvia, että onpa ihana kokonaisuus! Minä en kyllä muuttaisi mitään ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että pidät. Minä olen yhä kahden vaiheilla...

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Voi kiitos! Oli se kyllä sellainen löytö, joka oli pakko kotiuttaa.

      Poista
  5. Tuo on kyllä minusta tosi ihana ja näyttää tosi kivalta! Mulla on kyllä niin iso ongelma taulujen ym kiinnityksen suhteen. En osaa päättää ikinä mikä tulee mihinkin. Ei hyvä. Ihana kun sulla taas tuota taitoa löytyy! Laitan sulle nyt sen värihaasteen tulemaan ;)

    Ihanaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on noiden taulujen ym. kiinnittämisen kanssa sellainen ongelma, että en osaa/uskalla itse porata. Sitten kun saan poraajan paikalle, niin pitää äkkiä päättää mihin kohtaan haluan reikiä. Niitä on sitten myöhemmin vähän kurja katua... Koko seiniä kun ei viitsisi rei'ittää hetken mielijohteesta.
      Kiitos haasteesta, täytyy napata mukaan!

      Poista
  6. Ihana naulakko, tuo on tosi kaunis valinta! <3 Minun mielestä tuossa ei ole liikaa, mutta jos tökkii itseäsi, niin jätä vain rakkaimmat korut esille, niin sekin jo kivasti auttaa asiaa. :)

    Mukavaa torstaita AnuElina! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! KIva jos ei näytä liian levottomalta. :)

      Poista