torstai 2. lokakuuta 2014

Ajatuksia seinällä
























En juurikaan harrasta nettishoppailua. Joskus eksyn katselemaan verkkokaupojen tarjontaa. Ihailen sisustustavaroita, huonekaluja, tekstiilejä ja astioita. Joskus kurkistelen myös vaatteita ja kenkiä. Klikkailen tuotteita ostoskoriin ja kun maksun aika tulee, poistun paikalta häntä koipien välissä. Eihän kukaan nähnyt? Joo, olen ihan nynny nettishoppailija, ehkä sellainen wanna-be-shoppailija. Haluaisin, mutta en uskalla. Kovasti ne sormet klikkailevat, mutta viime hetkellä lyön jarrut pohjaan. Enhän minä voi ostaa mitään näkemättä, kokeilematta, tunnustelematta. LIVENÄ

Tässä sairaslomalla murtunutta jalkaani potiessa eksyin Walldesign-verkkokauppaan, jossa myydään hauskoja ja kauniita julisteita ja postikortteja. Selailin, ihailin ja klikkailin. Kyllä, taas sinne ostoskoriin sujahti tuotteita. Mutta tällä kertaa en perääntynyt, vaan menin kassalle asti ja maksoin. Eilen hain paketin postista ja nyt ihailen uusinta tauluani. Tässä läppärin ääressä istuessa on välillä hyvä vilkaista sitä: 

Today is a good day. 

Kyllä, tänäänkin on hyvä päivä. Ja huonompana päivänä juliste muistuttaa siitä, että huonostakin saa hyvän, kun ajattelee positiivisia asioita ja tekee sitä, mistä tykkää. Julisteen lisäksi tilasin neljä hauskaa postikorttia, jokaisella on sanansa sanottavana. Nämä kortit tulevat päätymään pienempiin kehyksiin sekä eteisen "moodboardille". Uuden kodin eteinen onkin vielä esittelemättä, mutta senkin aika koittaan kunhan saan tilaamani liukuovet naulakon eteen ja saan ovien myötä siistimmän ilmeen tuohon tilaan. Pientä säätöä on täällä siis vielä luvassa, vaikka aika valmista alkaakin olla.

***

Tämä tyttö laittaa nyt punaa huuliin, pakkaa bilevermeet laukkuun ja lähtee armaiden työkavereiden kanssa kellumaan Suomenlahden laineille. Luvassa Suomen pop-taivaan tähtiä, tanssia ja kuplajuomaa. Huih!

Energistä torstaita sinulle!


*AnuElina


PS. Eikä se shoppailu jäänyt noihin kortteihin ja julisteeseen, taisin vierailla samalla istumalla myös toisella nettisivulla ja sieltä tulikin hieman suurempi paketti eilen. Siitä ihanuudesta tulossa ihan oma postaus. 

PPS. Nettishoppailussa poikkeuksen tekevät lentoliput ja hotellivaraukset. Siinä hommassa olen TOSI hyvä! Taas on nimittäin yhdet lennot buukattu ja talvilomaa odottelen kuumeisesti...


11 kommenttia:

  1. Tuo sairastaminen on kyllä vaarallista puuhaa lompakolle! :D Kivoja shoppailuja joka tapauksessa! Minnekähän olet liitelemässä talvilomalle... :) kivaa laivareissua ennen isompaa lomaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sairasloma on kyllä tullut todella kalliiksi. Ja kun vielä menettää vuorotyölisät kuukauden ajalta niin tulevalla palkalla ei hurrata. Damn. Nyt on pakko kiristää kukkaronnyörejä.

      Poista
  2. Nuo on ihania printtejä :-) samoja löytyy täältä, välillä kiva vaihdella :-) ovat näyttäviä ☆

    mukavaa laivamatkaa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nyt jotekin koukussa näihin tekstiprintteihin. Joskus olisi kyllä kiva vaihtaa tilalle jotain kuviakin. Täytyypä katsella julistekaupoja sillä silmällä...

      Poista
  3. Meiltä kanssa löytyy ihania printtejä seiniltä. Muistuttamassa tärkeistä asioista <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstiprintit ovat miellytäneet silmää jo pitkään, niistä saa jotain ihme energiaa...

      Poista
  4. Tykkään myös kovasti noista julisteista ja korteista! Niistä saa luotua kivan kollaasin :)
    Hauskaa laivareissua ja paljastahan pian minne kauas suuntaat tällä kertaa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kollaasina nuo printit toimivat hyvin.
      En taida vielä paljastaa määränpäätä. Reissuun on aikaa vielä kolme kuukautta, joten pidän salaisuuden vielä jonkin aikaa. Mutta vinkkinä voin kertoa, että olen käynyt siellä aikaisemminkin.

      Poista
  5. Meiltä löytyy kans Walldesignin julisteita ja juurikin tuo Today is a good day. Oon kyllä tykännyt kovasti ja tykkään muistakin niiden printeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuli ihan valinnanvaikeus, kun siellä oli niin paljon kivoja julistetita tarjolla. Ehkä pitää joskus tilata lisää...mutta ei nyt tähän konkurssiin.

      Poista
  6. Mulla menee homma just päinvastoin. Matkoja en oo koskaan netistä ostanu, muuta kylläkin :)
    Jänskä nähdä mihin talviloma sut lennättää!?!

    VastaaPoista