maanantai 26. elokuuta 2013

Aamun aurinkoinen hetki











Hyvää huomenta! Ja vieläpä aurinkoista sellaista!

Täällä hyvä huomen ja uusi viikko alkoi jo kahdeksan aikaan, kun unta ei riittänyt enää pidemmäksi aikaa. Yövuorothan ne taas kutsuu illalla, joten ihan hyvä olisi nukkua kymmeneen, mutta minkäs teet, kun aamuaurinko paistaa pimennysverhojen raosta ja lämmittää sänkyä. Early bird... ja miten se menikään!

Aikaisesta herätyksestä huolimatta aamu alkoi lempeästi. Uusi Indiskan teepannu pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön. Tätä pannua himoitsin jo viime talvena, mutta en raskinut ostaa. Pari viikkoa sitten se olikin tarjouksessa ja lähti mukaani harkitsematta sen enempää. Pannu on samaa sarjaa kuin aiemmin viime talvena ostamani teekupit (kuvassa). Olen kovin ihastunut näihin Indiskan teeastioihin, edellinen postaus aiheesta löytyy täältä. Aamupalakattauksen tein Pentikin puutarjottimelle. Aamutee maistui oikein hyvältä ja lämmitti hieman karheaa kurkkua (toivottavasti ei ole merkki orastavasta flunssasta!). Teen lisäksi herkuttelin perinteisellä aamupalalla, luonnonjogurtilla ja myslillä. Liraus hunajaa päälle, mmmmmm...

Tänään luvassa siivoilua ja kodin kohentelua, kauppareissu, tulevan lauantain Siivouspäivän kirppiskamojen haalimista kasaan ja tietenkin kuntoilua. Ja jos vähän lomagarderoobiakin alkaisi miettimään... Kiva kotipäivä siis edessä. Kyllä kannatti herätä ajoissa! :)

Mukavaa ja reipasta maanantaita, tästä se uusi viikko taas käynnistyy!

*AnuElina


Ps. Lupaamani kyläkirppisjuttu jää nyt pois, koska huomasin, että kuvat eivät ole kovin hyvälaatuisia. Sen sijaan lähiaikoina on luvassa postaus sisustushaaveista/suunnitelmista, lomahehkutusta ja syyskuun puolella myös kodin pikku tuunailuja, maalailua, sisustushankintoja jne. Pysykähän siis linjoilla!
Ja käykääpäs kurkkimassa myös toista blogiani, joka hiljalleen heräilee henkiin kesätauon jälkeen: http://anuelinantreenit.blogspot.fi/



6 kommenttia:

  1. Todella ihana teekannu...ja tuoa muki....)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkautta ensisilmäyksellä... ja nyt se on mun! <3

      Poista
  2. Teekannu on kyllä todella ihana ja tuossa alimassa kuvassa ihanat värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, värit todella näyttää hyvältä!. :)

      Poista
  3. Aurinkoinen aamu on vaan käytettävä hyväksi!!
    Tuosta kannusta tee maistuu varmasti hyvältä :)

    VastaaPoista
  4. Voi mikä ihanan piristävä teekannu, kaunis! <3 Reissusuunnitelmia odotellessa... :)

    VastaaPoista