sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Mä ja mun elämä

Ihanaista sunnuntai-iltaa!

Viimeisten kuukausien aikana blogini on saanut monta uutta lukijaa ja kaikille ei ehkä ole ihan selvää, kuka täällä blogin takana tarinoi. Siksipä ajattelin näin uuden vuoden alkajaisiksi päivittää vähän tietoja itsestäni, jotta tullaan tutummaksi.
Sain muutama päivä sitten Girly Style- blogilta tunnustuksen, jossa pitää kertoa kahdeksan asiaa itsestään, joten tässäpä samalla paljastuksia minusta kuvien muodossa (kuvat täältä).
 Näitä on kyllä enemmän kuin kahdeksan! ;)


Olen 36-vuotias sinkkunainen Helsingistä. Unelmien prinssi ei ole vielä löytänyt minua... ja minähän en etsi! Perhe on minulle rakas. Isä asuu vaimonsa kanssa Itä-Suomessa ja veljeni perheineen Hämeessä. Veljellä on kaksi ihanaa tyttöstä, jotka ovat kuin omiani... pieninä annoksina. Nämä rakkaat vilahtelevat välillä blogitarinoissani. Rakkaan äitini menetin sairaudelle kesällä 2005.


 Yllä oleva kuva kertookin paljon siitä millainen olen. 
Haaveilija ja unelmoija. Elämässä pitää olla paljon unelmia ja niitä kohti on hyvä pyrkiä. 
Osa saavuttamattomissa, mutta periksi en anna.
 Herkkä perfektionisti. Herkistelen (siis kyynelehdin) lähes päivittäin, siihen riittää esim. luontodokumentin eläintarinat. Perfektionismi ilmenee monellakin tapaa, mm. koti on aina tiptop, tavarat paikoillaan ja oikeassa järjestyksessä.  
Voin rehellisesti sanoa olevani onnellinen. Perusarkea höystettynä juhlilla, luksuksella, lomilla... Kaikki on hyvin, ei suurempia valituksen aiheita. Näin on hyvä.


  Tämä ei ehkä ole jäänyt kenellekään epäselväksi... 
RAKASTAN RUOKAA!
Leivon ja kokkailen mielelläni. Herkuttelen niin arkena kuin juhlapäivinäkin. Aina löytyy hyvä syy pieneen makuhermojen hemmotteluun. Blogissani vilahtelee tasaisin väliajoin myös ruoka-aiheisia postauksia.


Ja mistä se ihana arki sitten koostuu? 
Työnteosta ja nukkumisesta. Olen hoitoalalla ja teen yövuoroja. Yöt kukun ja päivät nukun. 
Selkeä ja minulle sopiva rytmi toistaiseksi.
Shoppailusta. Rakastan shoppailua. Viime aikoina enemmän sisustusshoppailua, mutta suosikkini on kuitenkin vaatteiden shoppailu. Mutta mieluummin kesällä, kun ei ole sitä rasittavaa toppavaatteiden riisumisrumbaa. Vaatteita on tullut viime aikoina hankittua vähemmän, onneksi. Kaapit nimittäin pursuavat!
Liikunnasta. En ole koskaan ollut urheilijatyyppi, olen pikkutytöstä asti vältellyt liikuntaa. Enkä ole ollut hyvä siinä. Mutta viime vuosina olen innostunut liikunnasta ja jäänyt vähän koukkuunkin. Kesäisin (siis lumettomana kautena) juoksen, hurahdin juoksuun pari vuotta sitten. Kävely tuntuu nyt tylsältä.
Lisäksi olen Elixian jäsen ja käyn siellä salilla, zumbassa ja muissa aerobisissa jumpissa. Tämän kevättalven tavoite on laajentaa BodyPumpiin ja kahvakuulaan (kävin testaamassa tänään!).
 Sisustamisesta. Olen ihan hurahtanut kotini sisustamiseen. Vuokrakaksioin 55 neliötä ovat tehokkaassa käytössä. Väritys on musta-valko-harmaa, lisäksi luonnonläheisiä sävyjä. Kevääksi ehkä ripaus vaaleanvihreää? Tyyli ehkä (vielä) hiukan maalaisromanttinen, mutta suuntaan hiljalleen pelkistetympään, neutraalimpaan ja modernimpan suuntaan. Hiljaa hyvä tulee. Ja kotihan ei ole koskaan valmis!
Käsitöistä. Neulon/kudon, ompelen, askartelen, tuunailen. Elokuusta tammikuuhun pääasiassa kudon, keväisin/kesällä enemmän ompelua ja muita pikku askarteluja. 
Matkustelusta. Tämä tosin taitaa enemmän kuulua niihin elämän tähtihetkiin kuin arkeen. Mutta olen niin koukussa matkusteluun, poden ikuista ja pahaa matkakuumetta. Paljon on maailmaa tullut koluttua, mutta vielä enemmän olisi vielä näkemättä. Parin viikon päästä pääsen taas pitkästä aikaa lämpimään auringon alle...

Tässäpä lyhyt katsaus AnuElinan elämään.
Heitän tämän haasteen eteenpäin ihan jokaiselle, nappaa idea mukaasi ja paljasta jotain itsestäsi!

Pirtsakkaa uuden viikon alkua kaikille!!

AE

6 kommenttia:

  1. Kiva haaste! Pitääpä laittaa korvan taa, kun joku päivä on enemmän aikaa koneen äärellä. :)
    Tykkään blogistasi, joitain yhtäläisyyksiä havaitsin jo alkuvaiheessa sinun ja itseni välillä, ehkä se sai jäämään seurailemaan. :) Itsekin olen hoitoalalla, tykkään liikkumisesta, juurikin ryhmäliikuntatunneista ja nyt uutena opettelen käymään salilla. Lämpimästi suosittelen pumppia & kahvakuulaa, ihan minun lemppareita!
    Ihanaa alkanutta vuotta! ja hyvää lähestyvää reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja! Mä olen vähän laiska käymään salilla kun se on sellasta yksn puurtamista. Siksi ajattelin aloittaa pumpin kun siinä on se yhdessä tekemisen meininki! Joskus vuosia sitten olen viimeksi "pumpannut". Tsemppiä salitreeneihisi!

      Poista
  2. Vaikka olenkin kauan seurannut, niin tämä oli kiva postaus siitä huolimatta! Tulipa tässä jotain uuttakin sinusta opittua. :) Ja oih, aurinkoon parin viikon päästä, käy kateeksi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina oppii uutta, mutta liikaa ei pidä kuitenkaan paljastaa. :)

      Poista
  3. Voi miten hauska postaus! Löytyipä monta yhtäläistä juttua :)
    Ihanaa, että sait kuvat taas toimimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! tulihan tuossa paljastettua jotain ihan uuttakin. :)

      Poista