Yksi joulunajan suurista stressin aiheuttajista: Mitä ostaa lahjaksi, isälle, äidille, siskolle, kummille, kaverille, vauvalle, teinille, mummolle, koiralle ja naapurille?
Minun stressiä on helpotettu paljon viime vuosina. Olemme nimittäin perheen aikuisten kesken sopineet, että emme osta lahjoja toisillemme. Tästä periaatteesta on tosin välillä lipsuttu, mutta mitään paineita ei ole tarvinnut asiasta ottaa. On hankittu lahja, jos on tullut jotain sopivaa eteen. Tai sitten oltu hankkimatta. Ainoat varmat lahjansaajat ovat olleet viime vuosina veljeni pikkuneidit. Ja heillehän tekisi mieli hankkia useampikin lahja, koska lahjojen keksiminen heille ei tuota vaikeuksia ainakaan minulle. Pikkutytöille löytyy kaikenlaista ihanaa ja heille on myös helppo tehdä lahjoja itse. Tänä vuonna molemmat neidit saavat yhdet omat (pehmeät) paketit ja kaksi yhteistä. Toivottavasti ei tule riitaa. ;) Lahjat kääräisin omista jemmoista löytyneeseen kaksipuoliseen paksuun sydänpaperiin ja kiedoin ympärille paperi- ja juuttinarua. Pakettikortit syntyivät piparimuotin avulla tummanharmaasta kartongista. Ei mitään hifistelyä tämänkään asian kanssa (
eihän lapset katso käärettä, paperi revitään äkkiä, että nähdään mitä sisällä on), niinkuin ei joulukorttienkaan (
klik-klik) kanssa. Kaunista ja yksinkertaista. Ihan niinkuin tekijänsäkin. Just joo, hahah! ;)
Yksi lahja on vielä ostamatta. Sovimme nimittäin perheen aikuisten kesken, että jokainen saa tänä jouluna yhden lahjan (
koska vietämme pitkästä aikaa perhejoulun). Lokakuussa kun olimme kaikki koolla, laitoimme nimilaput kippoon ja jokainen nosti yhden nimen. Oman nimen sattuessa uusimme arvonnan (
ja tämä tapahtui varmaan lähemmäs 10 kertaa). Kun arvonta viimein saatiin päätökseen, jokaisella oli lapussaan henkilö, jolle ostaa lahjan. Nimiä emme paljastaneet toisillemme, joten jännitys säilyy jouluaattoon asti. Nyt siis täytyy vielä keksiä mitä ostan ***:lle. Kunhan tauti tästä helpottaa niin suuntaan kaupoille pähkäilemään... vai olisiko viisaampi pähkäillä valmiiksi kotona ja tehdä vain pikainen täsmäisku kauppaan?
Näissä lahjomistunnelmissa toivottelen sinulle...
IHANAISTA PERJANTAITA ja SUPERIA VIIKONLOPPUA!
*AnuElina
Ps. Kadoksissa ollut arvonnan voittaja Irmastiina Ruusukummusta on vihdoin löytynyt ja saa pikku paketin ensi viikolla. Onnea vielä voittajalle! :)