sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Päämäärättömät Pärnussa






















Sunnuntai-iltaa!

Nyt on kuulkaas sellanen juttu, että kesäloman ensimmäinen osa on lusittu ja seuraavat pari kuukautta pitää taas painaa duunia ennenkuin koittaa kesäloman toinen osa. Loma on ollut varsin intensiivinen ja onnistunut, mutta auttamatta liian lyhyt. Tavoitteenani oli tehdä ja nähdä mahdollisimman paljon, ts. halusin olla mahdollisimman paljon pois arkisista kotiympyröistä. Näinhän siinä sitten kävi. Pidemmittä puheitta, nyt pääsette nojatuolimatkalle etelänaapuriimme!

Loman toisen viikon alussa (eli tällä juuri päättyvällä) lähdin ex-tempore etelänmatkalle ystäväni kanssa. Kovin kauas ei tarvinnut matkustaa päästäkseen kesäisiin rantatunnelmiin. Suuntanamme oli nimittäin Viron Pärnu, tuo mummojen ja lapsiperheiden (?) suosima lomakohde. Pärnu oli meille uusi tuttavuus ja lähdimme matkaan ennakkoluulottomasti, ilman suuria odotuksia ja suunnitelmia.

Maanantai oli matkustuspäivä, perille pääsimme vasta iltapäivällä. Reissusta rähjääntyneinä pulahdimme heti saavuttuamme kylpylähotellimme (Tervis Medical Spa Hotel) poreisiin ja saunan höyryihin. Sateinen reissupäivä kirkastui iltaa kohti ja pääsimme kuivin päin ja jaloin tekemään ensimmäisen kierroksen keskustan kujille ja täyttämään kurnivat vatsamme.

Tiistaina kuljimme päämäärättömästi pitkin Pärnun katuja. Ihailimme upeita vanhoja rakennuksia, vehreitä lehmuskujia, sympaattisia kahviloita ja putiikkeja. Poikkesimme tietenkin myös paikallisella torilla ja istuimme hetken hiljaa kirkon penkissä. Iltapäivällä tutustuimme Pärnun rantaan, joka oli yllättävän tuulinen. No, varjosurffaajat (ts. leijalautailijat) tykkäsivät, minun tukka ei.

Keskiviikkona otimme heti aamusta fillarit allemme (12h/ 8,50e) ja poljimme noin kymmenen kilometrin matkan pitkin Pärnu-joen vartta. Kaunista, vihreää, rauhallista. Paluumatkalla pujottelimme jälleen kauniiden rakennusten keskellä ja pistäydyimme lounaalle (ja kakulle tottakai) yhteen maailman hurmaavimmista kahviloista (Supelsaksad). Kahvila ansaitsee ihan oman postauksen, joten ei siitä nyt enempää. Lounaan jälkeen sullouduin biksuihini ja polkaisin rannalle lekottelemaan. Illalla testasimme kaupungin parhaat pizzat; ei ne turhaan kehuneet paikkaa (Steffani) TripAdvisorissa. 

Kolmen yön minireissu Pärnuun oli oikein positiivinen kokemus ensikertalaisille. Kaupungissa meihin tekivät vaikutuksen kauniit rakennukset, kivat ja edulliset ravintolat sekä kahvilat, pienet putiikit, vehreät puistot ja bulevardit sekä hienohiekkainen ranta. Kaupunki on pikkuruinen ja liikkuminen kävellen on helppoa, fillarilla pääsee nopeasti näkemään kaupunkia vähän laajemmin. Totesimme kuitenkin, että kaupunki on yhdellä kertaa nähty ja seuraavat reissumme suuntautuvat taas uusiin kohteisiin.

Nyt nautin viimeisestä lomaillasta omalla sohvalla rentoillen. Arki alkaa huomenna vapaapäivällä, tiistaina sitten "sorvin" ääreen. Se on siis hasta la vista ja heikun keikun! Leppoisaa sunnuntai-illan jatkoa!

*Anu



8 kommenttia:

  1. Ihania lomatunnelmia! En ole Pärnussa käynyt, mutta kovasti ovat kaikki siellä käyneet kehuneet, joten mielenkiinnolla jään seurailemaan jatkopostauksia. :) Mukavaa kotiinpaluuta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Huomenna pukkaa kahvila-postausta. :)

      Poista
  2. Olen viime aikoina kuullut monen menneen Pärnuun ja itseä alkanut myös kiinnostamaan :) ihana tunnelma tulee näistä kuvista <3

    Tsemppiä arkeen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatta käydä! Kiva paikka eikä matkustamiseenkaan mene tolkuttomasti aikaa.

      Poista
  3. Onpa todella upeat kuvat Pärnusta! Tuo ranta tuntuu jatkuvan loputtomiin :)

    VastaaPoista
  4. Oh wau! Aivan mielettömän upeita kuvia ja ihanat värit!! VArsinkin toi puukuja ihastuttaa. Jouduitko kauan odottamaan, että tie tyhjeni ;D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Ei kuule tarvinnut odottaa ollenkaan, tiistaiaamu oli kovin hiljainen. :)

      Poista