sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Minne hävisi heinäkuu?




Hei hei heinäkuu! Minne ihmeeseen hävisit? Jotenkin tänä kesänä on tuntunut, että kesä ei ole kunnolla alkanutkaan, ja nyt eletään jo heinäkuun viimeistä päivää. Heinäkuu ikäänkuin hävisi kalenteristani, valui läpi sormien, en saanut oikein mitään otetta. 

Heinäkuu meni pääosin töissä pakertaessa. Tänä vuonna heinäkuuhun ei mahtunut yhtäkään festaria tai tapahtumaa, ei piknikejä, ei kaupunkiretkiä. Ihan erilainen heinäkuu edeltäjiinsä verrattuna. En silti sano, että heinäkuu olisi ollut huono. Ehkä se oli vaan tavallista mauttomampi, huomaamattomampi, nopeampi ja yllätyksetön.

Heinäkuusta 2016 muistoihini jää kourallinen kauniita aurinkoisia päiviä, pari iloista terassireissua ystävien kanssa, sooloretki Suomenlinnaan, vauhdikas Lintsi-päivä tädin murujen kanssa, 27 urheilumerkintää kalenterissa (harvinaisen paljon urheilua kesäkuukaudelle!) ja retket mustikkametsään. Siinäpä se. Ja paljon töitä, töitä, töitä.

Elokuuta odotan innolla. On luvassa mökkeilyä, seikkailua, pienimuotoiset festarit ja kotimaanmatkailua. Toivottavasti sää suosii ensi kuussa, sillä minun kesä ei suinkaan ole vielä ohi! Ja onhan puolet kesälomastakin vielä pitämättä! Sitä tosin joudun odottelemaan vielä kuukauden päivät.

Kivaa heinäkuun viimeistä!


*Anu


12 kommenttia:

  1. Heinäkuu meni itsellänikin ohi todella nopeasti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkuukaudet menee kyllä joka vuosi ohi tuplanopeudella talvikuukausiin verrattuna!

      Poista
  2. Niin nopeasti on heinäkuu mennyt. Voisin sanoa samoin, aivan sormien välistä! Lomalla lienee toki osansa mutta silti äärettömän nopeaa!

    Mukavia kesäisiä erilaisia hetkiä on kuukauteesi silti mahtunut :) nuita on kiva muistella syksyllä :)

    Mukavaa kuun viimeistä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotavasti elokuu on vähän hitaampi ja niitä aurinkoisia päiviäkin saisi kyllä vielä tulla. Harmi että nyt on luvattu tosi epävakaista yli viikon ajalle... :(

      Poista
  3. Veit kyllä sanat suusta! Koko kesän on vähän tuntunut siltä, että sitä vaan odottaa ja odottaa koska se kesä alkaa, ja sitten se meneekin ohi huomaamatta... Vaikka ehkä sekin vaikuttaa, ettei näihin kesäkuukausiin mahdu yhtään lomapäivää. Sitä salaa ajattelee, että menis nyt tää kesä ja tulis syyskuu, silloin alkaa meinaan meikäläisenkin kesälomaseikkailu! Tsemppiä meille molemmille loman odotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin siinä taas kävi. Kesää odotti ihan hulluna ja nyt ollaan jo elokuussa. Taidan ladata liikaa odotuksia kesään...

      Poista
  4. Heinäkuu meni jälleen nopeasti, lomailun merkeissä. Arki koittaa kunnolla kun lapsetkin kouluun palaavat ja syksy on jo kovasti ajatuksissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sait olla lomalla! Mulle jäi heinäkuusta päällimmäisenä mieleen TYÖ TYÖ TYÖ...

      Poista
  5. Täällä ollaan samoilla ajatuksilla, heinäkuu tuntuu suorastaan hujahtaneen, vaikka taaksepäin katsoessa huomaa kyllä, että paljon on tähänkin kuuhun mahtunut. Elokuu tarkoittaa väistämättä arkeen paluuta ja täytyy myöntää, että näin pitkän loman jälkeen koko ajatuskin pitkästä syksystä hiukan ahdistaa. Mutta vielä on onneksi pari viikkoa aikaa valmistautua...

    Ihanaa elokuun alkua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kesä on ollut pääosin sitä arkea. Lomatunnelmaan en ole vielä oikein päässytkään, koska kesäkuun loma oli niin lyhyt. Tänä vuonna näin, ehkä ensi vuonna kesä tuntuu enemmän kesältä.

      Poista
  6. Ahkera urheilija ja marjastaja! Hyvä sinä! Eikä kesä ole vielä ohi, ei ei minunkaan mielestäni! Vaikkakin odotan jo kovin neulepaitoihin kääriytymistä ;)

    VastaaPoista
  7. Sinäpä sen sanoit, heinäkuu hujahti mennä het-kes-sä! Onneksi elokuukin on vielä hyvä kesäkuukausi! :) <3

    VastaaPoista