tiistai 7. heinäkuuta 2015

Rennosti väritellen












Kyllä, minäkin höyrähdin ja ostin aikuisten värityskirjan. Itse asiassa ahneuksissani kaksi kerralla. Värittäminen oli suosikkiharrastukseni lapsena, joten mihinkäs se into olisi vuosien varrella hävinnyt. Harrastus on vaan uinunut vuosikaudet, koska tarjolla ei ole ollut aikuisille sopivia värityskirjoja. Joskus on tullut väritettyä veljen tyttöjen värityskirjoja, mutta eihän niitä lapsellisia kuvia oikein jaksa...

Nyt en voinut vastustaa, kun löysin pari viikkoa sitten kirjakaupasta vinot pinot aikuisille tarkoitettuja värityskirjoja. Ostin ihanan Mandalas-värityskirjan, jossa on kauniita kiekurakuvioita sekä Eläinten valtakunta-kirjan, jossa on erilaisia eläinhahmoja ja kukkia. Värityskirjojen parissa aika vierähtää ihan huomaamatta, samalla voi vilkuilla vaikka telkkaria tai ihan vaan keskittyä rentouttavaan värittämiseen. Kuvat ovat sen verran haastavia, että esimerkiksi tuon ylimmän kuvan värittämiseen meni lähes kaksi tuntia. Mukavaa ajanvietettä pitkille lentomatkoille, sadepäiviin, tylsiin hetkiin tai pään nollaukseen. Olen aivan koukussa!

Joko sinulta löytyy ikioma aikuisten värityskirja?


*AnuElina


Ps. Olen saanut naureskelua osakseni, pitävät hulluna. Mutta ne naureskelijat ovatkin niitä, jotka eivät ole koskaan tykäneet piirtämisestä/värittämisestä ja jotka eivät pysty keskittymään näin pikkutarkkaan näpertelyyn. Siinäpähän nauravat, nih!



22 kommenttia:

  1. Tuo taitaa olla Suomen lisäksi hittipuuhaa myös täällä. Juuri viikonloppuna bongasin eräänkin naisen rannalta värittämistä :). Taidan itsekin hommata tulevalle etelänlomalle kirjan mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen hitti ja ihan puskista tuli ainakin minun tietoisuuteen. :)

      Poista
  2. Löytyy! :) sunnuntaina ostin ja niin totaali koukussa täällä ollaan kun voi :D aivan huippu puuhaa :)

    Aivan upeita kuvia olet ottanut ja tuo on niin kauniisti väitetty :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnit hurahtaa nopeasti tässä puuhassa eikä millään malttaisi lopettaa. :)

      Poista
  3. Haluan kanssa tuollaisen, luulen että tulen koukuttumaan tähän hittijuttuun! Piirtely ja värittäminen olivat myös minun lemppareitani ja omien lasten kanssa sitä tuli tehtyä heidän olleessaan pieniä. Opettajana eppuluokalla tein aina kaikki tiedotteet ja ilmoitukset mieluiten käsin kun tykkäsin koukerointikoristelusta ja värittämisestä. Ääks, taidan heti polkaista keskustaan ja hakemaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, joko on kirja hankittu? ;)

      Poista
    2. Suomalaisesta eilen etsin mutta mallit oli tylsät..täytyy kurkata Sokkarilta seuraavaksi :)

      Poista
  4. Näin näitä täällä Norjassakin ja ihastelin. Varmasti rentouttavaa väritellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella rentouttavaa puuhaa...ja niin koukuttavaa!

      Poista
  5. Olen koko kesän yrittänyt päästä kaupoille näitä ostamaan, mutta aina on tullut este. Torstaina olisi jälleen kerran tarkoitus yrittää päästä ostoksille, sormet syyhyäisi värittämään ihan hirveesti! Tällainen puuha sopii meikäläisen pikkutarkalle luonteelle, ja kun oon aina ollut surkea piirtäjä, oon lapsenakin tykännyt värittämisestä yli kaiken :)
    Ja hei, vanhin ihminen jonka tiedän harrastavan värittämistä on reilusti yli 80-vuotias, joten mehän ollaan parhaassa iässä mitä värittämiseen tulee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä harrastus todellakin sopii kaikille ikään katsomatta. :D

      Poista
  6. Ihanaa puuhaa taatusti! Onko kamalaa, jos kerron, etten ole itselleni ostanut värityskirjaa, sillä aikaa värittämiseen ei ole? Voin kuvitella uppoutuvani värittelemään tuntikaupalla ja siihen ei riitä aika. :S Onneksi oman yrityksen puitteissa saa käyttää luovuutta graafisen suunnittelun ja kuvitustekniikoiden kanssa, mutta ne sitten vievätkin kaiken ajan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla ei varmasti ole aikaa tämmöiseen. Minulla luppoaikaa riittää kun pääasiassa kotona kökötän yksikseni...

      Poista
  7. Hih! Mä olenkin lukenut näistä! Mä värittelen usein minin kanssa hänen kirjojaan ja on kyllä niin hauskaa puuhaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aikoinaan värittelin veljen tyttöjen värityskirjoja, mutta nyt on kiva kun on ihan oma ja astetta haastavampia värityskuvia! :)

      Poista
  8. Iso peukku! Täällä toinen väritysdiggailija! :) Vielä en ole omaa värityskirjaa hankkinut, kun en ole mielestäni löytänyt tarpeeksi kivoja kuvia sisältäviä... Mutta kyllä minä vielä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikuisten väityskirjoja on onneksi vaikka millä mitalla, varmasti löydät mieleisen.

      Poista
  9. Ihania! Multa löytyy kans värityskirja ja toisen meinaan hankkia! Just tuollanen eläinaiheinen ois kiva! Meiltä ei kirjakauppoja löydy, joten tilaan kirjat netistä, löytyy myös aika edullisia versioita :). Ainoa haittapuoli on se, että tytär himoitsee samaa kirjaa ja samaa kuvaa aina kun pääsen vauhtiin.. pitää hankkia hänelle varmaan oma :). Iloisia värityshetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistä varmaan löytää kaikenlaisia kivoja kirjoja mitä ei kaupoissa olekaan. Kiva että värittämiseen hurahtaneita löytyy yllättävän paljon!

      Poista
  10. Ihana! Minäkin rakastin värittämistä lapsena, seuraavan kerran kun kirjakauppaan eksyn niin taitaa lähteä värityskirja ja puuvärit matkaan... :D

    VastaaPoista
  11. Minäkin pystyin hyvin koukuttumaan väritykseen, pitäisikö kokeilla? Tuo Mandalas tuntuu justiinsa sopivalta. ;)

    VastaaPoista