keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Alimman kerroksen väkeä















Tuossa jokunen aika sitten täällä blogissa pääsi esittelyyn (ties monettako kertaa) keittiön sinkitty avohylly. Silloin kuvien pääroolissa olivat kauniit mustavalkoiset astiat kahdella ylimmällä hyllyllä (klikkaa tänne). Hyllyssä on kuitenkin neljä tasoa, siis hyllyä (hyllyjä hyllyssä?), joten nyt kurkataan kahdelle alimmalle. Niillä säilytän lasipullokokoelmaani, puisia tarjottimia, koreja ym. sävymaailmaltaan yhteensopivaa. Jokunen pullonkorkkikin on tullut kerättyä vuosien varrella.

Tykkään tosi paljon avohyllyistä, vaikka ne varsinaisia pölypesiä ovatkin. Toivoisin, että keittiössäni olisi tilaa isolle seinään kiinnitettävälle hyllylle, mutta valitettavasti ei ole. Seinät ovat täynnä kaappeja ja kaksi pientä seinänpätkää eivät sovellu tarkoitukseen. Ja toisella niistä on jo pieni hylly (kurkkaapas tätä). Ehkäpä sitten uudessa kodissa (jos sellaisen löydän syksyyn mennessä) on mahdollista toteuttaa tämmöiset haaveet.

Ja sitten keskiviikkokuulumiset. Pari yövuoroa takana ja huikea YKSI vapaapäivä edessä ennen pääsiäisen neljän yön putkea. Huomenna luvassa pikainen reissu Lahteen (isän uurnan lasku) ja iltapäivällä takaisin kotiin. Iltapäivällä saan ystäväni Tampereelta (yö)kylään. Emme ole nähnet pitkään aikaan, joten tarinoitavaa riittää ja ilta varmasti hurahtaa mukavasti. Jotain hyvää syötävää pitäisi keksiä niin illaksi kuin perjantaiaamuksi. Jep jep, saan taas hyvän syyn syödä vähän parempaa aamiaista. Yes! Perjantaina tosiaan alkaa (t)yöputki, joten ei tarvitse miettiä miten pääsiäispyhät saa kulutettua. Yöt töissä, päivät nukkuessa ja illat urheillessa. Siinäpä se. Ja vähän mämmiä väliin! :)

Ihanaa aurinkoista keskiviikkoiltaa kaverit! Kyllä se kevät on nyt täällä, ihan oikeasti! H A P P Y ! !

*AnuElina


8 kommenttia:

  1. Sulla on upeat kokoelmat, tosi kauniita pulloja!
    Jaksamista huomiselle ja tsemppiä yöputkeen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista on kertynyt...LIIKAA!
      Kiitokset tsempistä! :)

      Poista
  2. Hei kiva tää sun blogi,arvasin et suotta vähättelet nainen!! Ja oli kiva tavata! Kauniita juttuja sinulla hyllyt täynnä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Oli tosiaan kiva tavata, ehkä törmätään jossain mutkassa vielä uudelleen. :)

      Poista
  3. Kauniita kuvia, värisävyt kohdillaan ja ainakin tänne näistä kuvista välittyy lämmin tunnelma. Tsemppiä jälleen työputkeen, pääsiäinen on ihan kiva viettää töissä (rahan tuloa ei voi estää!) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jllain on rahoitettava tuo mun kallis harrastus, matkustaminen. Pyhätyöt on siis tervetullut lisä tilipussiin. :)

      Poista
  4. Aivan ihanat kokoelmat, kaikkea..... ihanaa! :-) Tosi kauniisti laitettu esille, näitä kuvia oli niin ilo katsella :-) Super hienon näköistä! :-)

    Täällä toinen pääsiäis työläinen, eli hyvää työputkea meille! :-D

    VastaaPoista