tiistai 4. helmikuuta 2014

Kesän kaipuu

















Sillehän ei nyt mahda mitään, että aurinkoisen ja lämpimän talviloman jälkeen kesän kaipuu on aivan valtava. Siis suhteettoman suuri ja ylitsepääsemätön. Ja totuushan on, että kesään on vielä aika monta viikkoa, pitäisi kai puhua kuukausista. Tätä kaipuuta yritän parhaimpani mukaan lievittää käytettävissä olevilla keinoilla. Niinpä ihan ensimmäisenä kotona meni uusiksi senkin päällinen ja tauluhyllyt. Kaivelin varastoistani kesästä muistuttavia esineitä. Löytyi kiviä, simpukankuoria, vesihyasinttia ja tauluja/kylttejä. Viherrystä tuomaan nappasin makuuhuoneen ikkunalta kaksi mehikasvia. Tauluhyllylle pääsivät myös reissusta ostamani puiset (meri)tähdet. Ikivanha Ikean meritähti-simpukkajulistekin pääsi pitkästä aikaa esille. Olihan se jo tovin pölyyntynyt vaatehuoneen nurkassa. Lopputuloksesta tuli aika kiva ja taas kerran uusi ilme toteutettiin vanhoilla tavaroilla. Aina ei tarvitse törsätä saadakseen jotain uutta!

Mieli halajaa myös enemmän valoa, mikä tarkoittaa kodin sisustuksessa valkoista. Työn alla on uusi valkoinen laskosverho olohuoneeseen. Harmaaraidallinen verho on toimittanut virkansa ja on aika saada jotain uutta. Kangas on jo ostettu, ompelu olisi sitten seuraava askel. Ehkä illalla, ehkä huomenna. Keittiöönkin olen tehnyt pieniä hankintoja valoa tuomaan, vilauttelen kuvia sieltäkin jossain vaiheessa.

Ihanaa olla kotona (vaikka onkin talvi, kylmä ja pimeä)!! Ja vihdoinkin pääsen täällä blogissa kotiaiheisiin. Toivottavasti en karkottanut lukijoitani viidellä(!) Australia-postauksellani...

Mukavaa tiistaita!!

*AnuElina

14 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä!!! Kauniita kuvia! Ei voi kuin ihailla :)

    VastaaPoista
  2. Hih, et karkoittanut :-)
    Kivoja kesätuulahduksia näiden kuvien myötä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä vähän aikaista kesäfiilistelyille, mutta pakko oli saada jotain raikasta kotiin. :)

      Poista
  3. No et karkoittanut… täällä ollaan, vaikka puumerkiiä ei aina jääkään visiiteistä:)
    Mulle vois kans tulla jo kesä. Talvi on ihan jees, mutta nyt riittä jo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle riittäisi että talvea ei olisi ollenkaan. Ikuista kesää en kuitenkaan halua, mutta marras-maaliskuun voisi kalenterissa skipata. :)

      Poista
  4. Sieltä se kevät ja kesä vielä tulee, usko pois! ;) Valoa lisää joka päivä ja onko mitään ihanampaa kuin ne kevään ensimmäiset lämpöiset päivät. Niitä kantsii odotella. Tähän ikuiseen kesäänkin jaksaa välillä kyllästyä, kyllä meillä monella on ne neljä vuodenaikaa niin kovasti sielun perukoissa kiinni;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se kesä tulee, onneksi päivä pitenee hiljalleen. Kevät, kesä ja syksy on ok, mutta tätä talvea en vaan siedä. Murrr!

      Poista
  5. Kova kesän kaipuu on täälläkin!! Ihanasta olet tuonut kesäistä tunnelmaa kotiisi, kivalta näyttää <3 Ihanaa viikon jatkoa sulle! :)

    VastaaPoista
  6. Samat fiilikset täälläkin, sun kesäkoti näyttää aivan ihanalta! Hyvin saat tuolla huijattua vuodenaikaa ja vielä aurinkoinen sää päälle, niin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, ei tämä nyt ihan kesäkoti vielä ole, jätetään jotain "pelivaraa" vielä kesäksi. Mutta pieni ripaus kesää tekee nyt oikein "gutaa". :)

      Poista
  7. Ihana tuulahdus kesästä. Melkein voi aistia istuvansa meren rannalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän tässä kaipaakin, lämmintä merituulta! Hetki pitää vielä odotella, sitä ennen vaan haaveillaan...

      Poista