maanantai 29. heinäkuuta 2013

B voi olla joskus parempi kuin A









Voi, mikä mahtava, ihana, upea, aurinkoinen, hauska ja iloinen viikonloppu onkaan takana!
Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun piti lähteä ystäväni M:n kanssa Turkuun, mutta suunnitelmiin tuli muutos ja jäimmekin kotikulmille Helsinkiin. Tämä "plan B" osoittautuikin oikein onnistuneeksi. Voisin jopa sanoa, että B saatoi hyvinkin olla parempi kuin alkuperäinen A.

Lauantaina nautin rennosta ja lämpimästä kesäpäivästä Hietsussa (Hietarannan uimaranta). Kuusi tuntia hurahti kuin siivillä, seurana ystäväni P ja sadat muut auringonpalvojat. Ihanaa päivää jatkoimme illemmalla ystävien kanssa "pussiskumpan" siivittämänä puistossa ja keskustan terasseilla. Päivä ulkoilmassa sai kuitenkin minut haukottelemaan sen verran, että kotiuduin jo puolen yön jälkeen. Se osoittautui viisaaksi päätökseksi, sillä sunnuntaina suuntasin jälleen Hietsuun nautiskelemaan. Aurinkoenergiaa on nyt ladattu oikein urakalla! Sunnuntai-illan ja koko viikonlopun kruunasi upea, kuuma ja vauhdikas Rihannan konsertti Hartwall Areenalla. Mahtavaa menoa, hieno esiintyjä! Ja niin kauniskin!

Vaikka viikonloppu on ohi, niin tänään sain kuitenkin jatkaa mukavissa tunnelmissa tätä vapaaputkea. Tapasin pitkästä aikaa kaksi hyvää ystävääni päiväkävelyn, lounaan ja kahvittelun merkeissä. Vanha ystävätrio oli jälleen koossa, joukon vahvistuksena 10kk ikäinen kesäneiti. Vaihdettiin kuulumiset, nautittiin kepeä kesälounas Carusellissa Kaivopuistossa ja päivän päätteeksi kahvittelimme vielä Fazerilla. Voi kun vanhoja ystäviä tapaisi vähän useammin, oli niin kivaa!





Nyt rentoudun kotosalla hetkisen ja aloitan illalla viikon työt, neljä yötä. Ensi viikonlopuksi on taas mukavia juttuja luvassa, sitä odotellessa...

Toivottavasti sinullakin oli kiva kesäviikonloppu! Iloa maanantai-iltaasi!

*AnuElina


Ps. Mulla on ihan ihme voittoputki päällä nyt (paitsi lotossa). Pari viikkoa sitten voitin Eijan blogiarvonnassa nilkkakorun ja taas mulla kävi tuuri: Voitin Elsan blogiarvonnassa kaunin kynttilälyhdyn! Pakettia tässä odotellaan saapuvaksi. Mahtavaa! Voi kun vielä se lottovoitto tärähtäisi...

8 kommenttia:

  1. Jee, onnea voittoputkesta!!
    Ja loistoviikonloppu todella, ihanaa, että kelitkin suosivat vapaapäiviäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minähän en yleensä voita mitään, nyt siis ihan hämmästyksissäni...

      Poista
  2. Vastaukset
    1. No ihania ne olivatkin! Hunajasavulohisalaatti ja suklaa-passionkakku. Ahh!

      Poista
  3. Ihanan näköinen tuo annos ja tuo kakku,nami! Joskus se on vain niin, että suunnitelmat muuttuvat ja ne todetaan paljon paremmiksi kuin alkuperäiset :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi mottoni taitaakin olla: Muutos on hyvästä! ;)

      Poista
  4. Vitsit miten mahtava tuuri sulla ollut arvontojen kanssa, kannattais melkein laittaa lotto vetämään ;) Ihanat reissut sulla olleet, kesä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän mä lottoakin yritin viikonloppuna, mutta huonolla menestyksellä. Ensi viikolla ehkä yritettävä uudestaan. ;)

      Poista