perjantai 15. maaliskuuta 2013

Perjantaipullo




Perjantain kunniaksi pullo Happy Joe- siideriä. Cheers! En ole tätä laatua ennen maistellutkaan, törmäsin siihen vasta. Välillä on kiva kokeilla jotain uutta. Mutta vain yksi pullo, enempää ei pystykään, koska työt kutsuu jälleen iltasella. Eihän tässä siis kauheasti juhlan aihetta ole, kun viikonloppu menee töiden merkeissä: yöt valvoessa ja päivät nukuessa. Jotain pientä kivaa kuitenkin luvassa: huomeillalla lapsuudenystävän kanssa sushille ja sunnuntaina suunnitelmissa aurinkoinen iltapäiväkävely. Siinähän se viikonloppu sitten meneekin. Minun "viikonloppu" on sitten ensi viikolla ma-ti.



Eilen nappasin kauppareissulta mukaan kevään ensimmäisen ruukkunarsissin. Kauniisti se tänä aamuna avasi ensimmäiset kukkansa, eilen olivat vielä ihan nupullaan. Kaunis, pirtsakka väripilkku!

Ihanaa aurinkoista viikonloppua sinulle!

20 kommenttia:

  1. Itse myös ollut tässä 4viikonloppua töissä ja nyt vapaa viikonloppu, osaa kyllä arvostaa sitä :-)

    Tsemppiä töihin ja mukavaa perjantai iltaa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaat viikonloput ovat suurta herkkua. Onneksi mulla on kohta edessä KOLME vapaata vkl:a putkeen! Nautiskelehan sinä vapaista ja ihanasta auringosta!

      Poista
  2. Huu miten hehkuva narssissi...Sushi ja sunnuntaikävely kuullostaa niin mukavalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki S:llä alkava on aika mukavaa! No ehkä ei ihan kaikki...
      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  3. mie säästelen ja otan perjantai pullon vasta huomenna tai kaks tai... you know :)
    rauhaisia öitä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle yksi tänään, toinen huomenna... Mukavaa viikonloppua!

      Poista
    2. sain pikku haasteen, jonka laitoin eteenpäin mm sulle , käyppäs kurkkimassa :)

      Poista
  4. Tota siideriähän täytyy maistaa ;D Ehkä sitten ens viikolla, työt kutsuu minuakin huomenna.

    VastaaPoista
  5. Ah, narsissit ja siiderikin kuulostaa kokeilemisen arvoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Narsisseja ei ehkä kannata nautiskella sisäisesti. Heh. ;)

      Poista
  6. Tuon siiderin pullo on näöltään niin mun mieleen, etikettikin varsin onnistunut! :) Sidukka ei itselle oikein maistu, mutta ehkä pelkästään tuon pullon takia joudun kokeilemaan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuo etiketti juuri houkutteli minutkin ostamaan. :)

      Poista
    2. Minua taas houkutteli tuo pullo, aivan ihanan mallinen. Harmillista, ettei minullekaan tuo siideri uppoa paremmin, muuten olisi voinut olla tarvis keräillä noita pulloja hyviin tarkoituksiin! :)

      Ja ei etiketissäkään mitään vikaa ole ja nimikin on hauska. ;)

      Poista
  7. Ihanat narskut, ne kyllä piristää lumen keskellä. :)

    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  8. Sidukan mausta en tiedä, kun en ole maistanut, mutta pullon muoto miellyttää silmää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen edelleenkin sitä mieltä, että täällä pitäis olla "tykkää"-nappula niinkuin Facebookissakin. Tykkäisin tästä sun kommentista!

      Poista
  9. Enpäs olekkaan aikoihin käynyt luonasi kylässä...no korjasin tilanteen lukemalla monta postausta kerralla! Sinulla on kaunis koti, joka on ihanasti sisustettu pienillä yksityiskohtia! En olisi edes osannut epäillä, että se onkin vuokrakoti...kodikkaaksi olet sen tehnyt.

    Ja syöt ihanan terveellisesti, itsekin pitäisi tsempata!

    Kiitos kun käyt meillä, lupaan tulla useamminkin sinulle kylään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ja kiva kun poikkesit vierailulla! Toivottavasti tapaamme täällä jälleen pian!

      Poista