sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Kauniita unia




Rentoilua omalla sohvalla, vähän herkuttelua, Idolsin finaali, huippu sarjauutuus Kosto ja superunet.
Näillä mennään tämä ilta.
Eilen tavoitteena oli herätä kunnolla, tänään teen kaikkeni että nukkuisin kunnolla.
Sängyssä odottaa puhtaat lakanat. Raikkaaksi tuuletettu makuuhuone.
Ihanaa kun saa väsyneenä kömpiä omaan sänkyyn ja nukkua kellon ympäri.





***
Hyvää yötä, kauniita unia!
Ja reipasta alkavaa viikkoa!

***




lauantai 5. toukokuuta 2012

Herättelyä

Huomenta!

Kello on jo 19.20 mutta mulla on oikeus toivottaa hyvää huomenta! :)
Jo toinen perättäinen viikonloppu yövuoroissa. Eipähän ole tarvetta miettiä mitä tekisi. Yöt valvotaan ja päivät nukutaan. Tänään heräsin vasta 16.30.
Herääminen on välillä aika nihkeää. Tekisi mieli kömpiä vaan sängystä sohvalle ja jatkaa nuokkumista siihen asti kun pitää taas lähteä töihin. Mutta onneksi multa löytyy sen verran selkärankaa että en anna huokutukselle valtaa.
Niinpä herättelin itseäni ensin maailman parhaalla (ainakin melkein) aamiaisella: luonnonjogurttia, mansikoita ja hunajaa (tästä olen kertonut teille aiemminkin).

 

No, ei se ihan täysin herättänyt... joten mars lenkille!
Raitis ilma tekee aina hyvää. Lenkin päälle virkistävä suihku ja "lounaaksi" ihanaa salaattia.



 
Nyt olen HEREILLÄ!
Kivaa viikonlopun jatkoa!

torstai 3. toukokuuta 2012

Juoksulenkin varrelta

Huomenta!

Hyvät pitkät unet takana ja aamun juoksulenkki heitetty.
Kamera oli taskussa mukana ja matkan varrelta tuli räpsittyä kuvia keväisen luonnon heräämisestä. Harmi ettei aurinko paistanut, kuvista puuttuu hehku.
Kevät, siis etenkin toukokuu, on ihanaa aikaa kun kaikki alkaa puhtaalta pöydältä. Luonto herää hiljalleen, oma mieli piristyy, päivät pitenee...

...niin, ja kohta alkaa kesäloma nro 1. :)
Enää kuusi työvuoroa ja sitten pääsen viikoksi lämpimään Kreikkaan. Toivottavasti sillävälin myös täällä kotimaassa sää lämpenee.

Iloa päivään!

tiistai 1. toukokuuta 2012

Toukokuun eka

Toukokuu on täällä, ihanaa!
Ja mikä sää me saatiinkaan vapun ja kesän alun juhlintaa varten.
Täällä Helsingissä on ollut aamusta asti aivan upea ilma, aurinko paistaa yhä pilvettömältä taivaalta. Tuuli vähän viilentää, mutta oikein hyvin pärjäsi aurinkoisessa paikassa ILMAN TAKKIA! Ihan mahtavaa! :)

Eilen illalla kävimme ystävien kanssa italialaisessa Toscanini-ravintolassa syömässä ja sen jälkeen parilla skumpalla. Ja kerrankin oltiin fiksuja ja suunnattiin kotiin jo puolen yön paikkeilla.


Ravintolassa söin heidän klassikkoaan, pastarullaa parmankinkulla, pinaatilla ja ricotta-juustolla. Ihan huippua. Jälkkäriksi tietenkin Tiramisu, kuulema kaupungin paras ja ravintolan klassikko sekin. Suosittelen!



Tänään vietimme ystävien kanssa ihanaa AURINKOISTA ja LÄMMINTÄ päivää Ullanlinnanmäellä/Kaivopuistossa 30 000 muun juhlijan kanssa. Hieno keväinen tunnelma, piknikherkkuja, skumppaa...

Ystävistäni en viitsi kuvia tänne laittaa, joten tässä kuva minusta ja ystäväni koirasta. Rakas!



Voin siis sanoa viettäneeni tosi mukavan vapun, kiitos siitä rakkaille ystävilleni ja rakastetulleni: AURINGOLLE!

Kivaa toukokuun alkua kaikille teille!