Instagramin seuraajat jo tietävätkin, että nyt on tämä tyttö herkutellut varmasti ainakin kahden viikon (vai kuukauden?) edestä! Perjantaina sain yökylään ihanan kälyni. Oltiin sovittu jo ennakkoon, että herkutellaan kevyesti (?) ja terveellisesti itse tehdyllä sushilla. Suunnitelma piti. Olen tehnyt sushia aiemmin kaksi kertaa, joten jotain hajua tästä projektista oli. Molempien suosikkeja ovat lohinigirit, tonnikalamajoneesinigirit ja californiamakit, joten niitä siis pyörittelemään. Californiamakit tehtiin suosiolla "väärinpäin" eli levä ulkopuolella. Se oikea versio on hitusen hankala toteuttaa, kun ei ole kokemusta riittävästi (kokeilin joskus ja eihän niistä kauniita tullut...). Mutta ei se ulkonäkö vaan maku! Näitä herkkupaloja tuli vedettyä masut täyteen, joten jälkkäriksi olimme fiksusti ostaneet vain tuoreita mansikoita ja pensasmustikoita. Koko komeuden huuhtelimme alas roseskumpalla ja valkoviinillä. Täyden mahan viereen oli mukava nukahtaa ja uneksia jo lauantaibrunssista...
Kun lauantaipäivä koitti hyvin nukutun yön jälkeen, nautimme aamiaiseksi vain virkistävät marjasmoothiet. Vatsaan täytyi jättää reilusti tilaa, sillä menimme ensimmäistä kertaa kokeilemaan Sandron brunssia. Sandroa (Kalliossa, Kolmas linja 17) on hehkutettu niin mediassa kuin tuttavapiirissäni, joten nyt oli jo korkea aika käydä katsomassa mistä kansa kohisee. Olimme varanneet pöydän etukäteen, koska paikka on niin suosittu. Menimme klo 12 kattaukseen (kattauksia on klo 10, 12 ja 14) ja saimme mukavan valoisan ikkunapöydän. Lauantain brunssilla tarjoillaan vain kasvisruokaa ja sitä oli tarjolla aivan VALTAVASTI! Sandron herkullisissa ruuissa maistuu Lähi-Itä ja Pohjois-Afrikka. Aloitimme kylmistä ruuista/salaateista, jatkoimme lämpimiin, palasimme kylmiin ja lopuksi vielä herkuttelimme ihanilla kakuilla. Välissä vähän skumppaa, tuoremehua, mehushotteja ja smoothieita. Voin rehellisesti sanoa, että vatsaan ihan sattui, kun lopulta parin tunnin herkuttelun jälkeen vyöryimme ravintolasta ulos. Tosi viisasta vetää ähkyt...
Voin lämpimästi suositella Sandron brunssia tämän ensikäyntini perusteella. Aivat tajuttoman hyvää ruokaa! Tämä ei taatusti jää ainoaksi kerraksi, vaan aion pikimmiten mennä testaamaan myös sunnuntaibrunssia, joka on kuulema hiukan erilainen. Nyt jää kyllä perinteiset "aamiaisbrunssit" kakkoseksi, sillä Sandro sai minun sydämen läpättämään...
Suloista sunnuntaita!
*AnuElina
Ps. Täällähän sitä jo kolmatta kertaa postaillaan tämän viikon aikana, joten huoli pois, I'm back! :)