Näytetään tekstit, joissa on tunniste moodboard. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste moodboard. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Welcome and Goodbye!












Tervetuloa meille... tai siis minulle! 

Olen asunut tässä uudessa kodissa jo kahdeksan kuukautta, mutta en ole virallisesti toivottanut teitä vierailulle, koska kodin ensimmäinen huone ei ole ollut esittelykelpoinen. No nyt on! Olen viimein saanut eteisen sellaiseen kuntoon, että sitä kehtaa katsella ja esitellä. Toki se vieläkin tulee hieman muuttumaan, kun viimeiset palaset loksahtavat paikalleen. Eihän kotona koskaan ole ihan valmista.

Heti syksyllä muutettuani halusin hoitaa vaatenaulakon kuntoon (alin kuva). Pienessä eteisessä oli avokaapisto/naulakko ja yksi ovellinen siivouskaappi. Kaapiston nähdessäni päätin heti, että siihen tulee peililiukuovet. Olohuoneesta on nimittäin suora näkyvyys eteiseen ja ei todellakaan ole kiva katsella kenkiä ja takkeja sohvalla istuessa. Niinpä siivoiskaapin ovi sai kyytiä ja tilalle tuli koko kaapiston levyiset liukuovet. Siivoukaapin tilalle tuli urheiluvaatekaappi (korisäilytysjärjestelmä) ja siivousvälineet siirtyivät vessaan pyykkikaapin yhteyteen. Peilit tuovat mukavasti avaruutta ja valoisuutta lisää.

Etsin yli puoli vuotta sopivan kokoista kaapia/lipastoa sähkökaapin alapuolelle wc:n oven ja keittiön väliselle seinälle. Mieleistä ei löytynyt ja viimein päätin tehdä kompromissin sitä täydellistä kaappia odotellessa. Ikeasta kotiutui musta pieni lipasto, jonka kahteen reilun kokoiseen laatikkoon saa piilotettua paljon tavaraa ja lipaston päälle saa sommiteltua pieniä asetelmia.

Sähkökaapin oven naamioin jo syksyllä, siitä vilauttelinkin kuvia silloin. Ovi toimii moodboardina, siihen saa näppärästi kiinnitettyä kortteja ym. kuvia magneettien avulla. Moodboard-ajatus levisi sitten myös ulko-oven viereen kapealle seinänpätkälle. Kiinnitin seinään liitutaulutarraa ja sommittelin kotoa jo valmiiksi löytyviä kortteja. Ajan myötä moodboard tulee muuttumaan fiiliksen mukaan ja aina kun löydän jotain kivoja ja inspiroivia kuvia. Tällä moodboardilla komeilee myös hauska Thaimaan tuliainen, pieni linnunpesä. Pieni valkoinen mökki, jossa asuu musta lintu. Musta lintu on avaimenperä ja samalla myös "hätäpilli". Ihan mahtava keksintö! Ja tuossa nuo kotiavaimet roikkuvat silmänkorkeudella, taatusti muistaa ottaa mukaansa kun lähtee liikenteeseen.

Toinen ihana Thaimaan tuliainen roikkuu ovankahvassa: kaunis Z-kangaskassi. Tämä on niin kiva etten ole raskinut vielä ottaa sitä käyttöön, se saa toimia nyt osana sisustusta.
Matto on vanha, ihan tavallinen puuvillamatto, joku saattaakin muistaa sen edellisen kotini keittiöstä. Tiheä musta-valkoraidoitus naamioi hyvin kenkien mukana tulevan lian. Eteisen valaisin on aivan järkyttävä, olenkin rajannut sen kuvista pois. Eteinen on matala (matalampi kuin muu huoneisto), joten tähän minulla on hakusessa uusi yksinkertainen valaisin, plafondi tai spotti.

Toivottavasti jaksoit lukea ja katsella loppuun asti, kyllähän tässä tuli taas satuiltua. Siispä tervetuloa ja näkemiin! 

*AnuElina