torstai 20. huhtikuuta 2017

Matkalaukkuelämää ja pakkaamisrutiineja




Se on kuulkaa taas edessä, yksi matkavalmistelujen kohokohdista, murheenkryyneistä ja päänvaivan aiheuttajista. Ristiriitaisista ajatuksista huolimatta voin jopa sanoa tykkääväni siitä. Nyt puhutaan pakkaamisesta! Kerron nyt omista pakkaamisrutiineistani. Poimi parhaat vinkit päältä tai naureskele minun pakkaustyylilleni. Feel free!


Millainen pakkaaja olen

Olen varmasti yksi surkeimmista pakkaajista, mitä tulee tavaran määrään. En osaa pakata kevyesti. Tähän mennessä olen selvinnyt käsimatkatavaralla ainoastaan parin yön visiiteistä naapurimaihin. Pakkaan mukaan aina liikaa vaatteita. Laukusta pitää löytyä riittävästi valinnanvaraa mahdollisia vaatekriisejä varten. Muuta tilpehööriä löytyy myös joka lähtöön. Olen varautunut ihan kaikkeen: sähkökatkoksiin, kaatosateeseen, helleaaltoon, sairastumiseen, tylsiin hetkiin...

Mitä pakkaan

Rakastan erilaisten listojen tekemistä, joten ei tule varmasti yllätyksenä, että minulla on myös pakkauslista. Lista on loogisesti jaoteltu vaatteisiin, kosmetiikkaan, lääkkeisiin, elektroniikkaan, pikkutilpehööriin (kynä, taskulamppu, lukko jne) ja tärkeimpiin tavaroihin (passi, rahat, liput jne.). Vuosien varrella lista on muokkaantunut aina vaan kattavammaksi, päivitän sitä aina, kun huomaan jonkun olennaisen asian puuttuvan. Lista on tallennettuna sähköpostiini ja printtailen sieltä lisää paperiversioita tarpeen mukaan. Lista kertoo, mitä pitää pakata. Toki matkakohde ja matkan tyyli sanelee laukun sisällön, listä elää sen mukaan. Listan avulla pysyn kärryllä mitä pitää vielä pakata ja mitä olen jo pakannut (yliviivaussysteemi, you know?!). Mitään olennaista ei ole koskaan unohtunut matkasta. 

Miten pakkaan

Vaatteita pakatessani suosin karsimistekniikkaa. Otan ensin esiin vaatteet, joita voisin harkita pakkaavani. Sitten suoritan sovituksen ja sen perusteella teen uuden karsinnan. Seuraavaksi asettelen vaatteet pinoihin sängylle ja katson onko ylä- ja alaosien määrät sopivassa suhteessa ja löytyykö vielä jotain, mistä voisi karsia. Viimeisen karsinnan, ns. paniikkikarsinnan teen siinä tapauksessa, jos matkalaukku ei meinaa mennä kiinni tai kilorajat paukkuu. Suosin yhteneväistä värimaailmaa, jotta vaatteet ovat helposti yhdisteltävissä.

Pakkaan vaatteet minigrip-pusseihin. Yhteen housut, toiseen paidat jne. Näin vaatteet pysyvät siisteinä ja järjestyksessä ja minun on helppo löytää se, mitä etsin. Pussitekniikalla pystyn myös pitämään toisistaan erossa puhtaat, puoliksi käytetyt ja likaiset vaatteet. Pakkaan aina myös pienen pussillisen hätävaravaatteita käsimatkatavaroihin siltä varalta, että matkalaukku ei saavu perille yhtäaikaa kanssani. 

Mihin pakkaan

Suosin pakkaamisessa matkalaukkuja niiden helpon kuljettamisen, turvallisuuden ja käytännöllisyyden vuoksi. Omistan kaksi eri kokoista, suurta, kovakuorista Samsonite-laukkua. Pienempi on passeli noin viikon matkalle, suuremmalla pärjää jopa useamman viikon. Tänä talvena hankin myös 60-litraisen rinkan, joka oli neitsytmatkallaan Kaakkois-Aasiassa kuluneena talvena. Matkalaukussa vaatteet saa säilytettyä siistimmin ja laukun saa myös halutessaan lukittua, joten se toimii myös semi-turvallisena tallelokerona. Käsimatkatavaraksi otan useimmiten repun tai kangaskassin silloin, kun ruumaan menee iso laukku. Pelkällä käsimatkatavaralla matkustaessani pakkaan tavarat perässä vedettävään, sallitun kokoiseen trolley'iin.

Milloin pakkaan

Aikaavievästä karsimisopeaatiosta johtuen aloitan pakkaamisen hyvissä ajoin ennen matkaa. Parin päivän reissulle pakkaan yleensä edellisenä- tai lähtöpäivänä, pidemmille matkoille alan pakkaamaan (tai valmistelemaan pakkaamista) jopa viikkoa aikaisemmin.


***



Vuoden vaihteessa pakatessani seitsemän viikon Aasia-rundille ajattelin, että se oli haastavin pakkaaminen ikinä. No, siihen mennessä se olikin, mutta nyt olen toista mieltä. Tulevalle matkalle minua on ohjeistettu pakkaamaan kevyesti. Mutta kysynpä vaan miten se onnistuu, kun lämpötilavaihtelua on 0- +30'c, aktiviteetit vaihtelevat Grand Canyonin patikkareiteiltä Las Vegasin kasinoihin ja San Franciscon kaduilta Los Angelesin rannoille? Ja kaiken lisäksi kyseessä on lähes kuukauden mittainen reissu! No, täällä on otettu härkää sarvista ja vaatteiden osalta aletaan olla jo voiton puolella. Siitä paniikkikarsintavaihetta odotellessa...!

Millainen pakkaaja sinä olet? Jaa parhaat pakkaamisvinkkisi kommenttiboxiin!


Nyt lähden heittämään pikaisen yhden yön visiitin veljen perheen luo. Pakko nähdä vielä niitä elämäni rakkaimpia tyyppejä ennen matkaa... ja täytyy meidän varmaan kilistellä tänään pikkuveljeni 39v-synttäreiden kunniaksi!

Kivaa päivää sulle!


*Anu


6 kommenttia:

  1. Oi että, tää tuleva reissu kuulostaa upealta! <3 Tässä oma matkakuume kasvaa, vaikka odotettavaa melkein kaksi kuukautta vielä. Pakkausideat luen kiinnostuksella ja otan niistä itselle sopivat talteen. Viime kerralla tuli pakattua vajaassa tunnissa kymmeneksi vuorokaudeksi ja vieläpä kuumeessa, sitä kokemusta en toivo kenellekään... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi kuukautta menee kuule nopeasti, vieläpä kun on kesä tulossa!
      Aika hurjalta kuulostaa tuo sun viimeisin pakkaaminen! Toivottavasti seuraavalle reissulle saat pakata mukavammissa merkeissä. :)

      Poista
  2. Todella hyviä vinkkejä! Erityisesti tuo, että jos laukku ei saavukaan perille samaan aikaan. Hyvä pointti!

    Sinulle on varmasti tulossa aivan huikea reissu mielettömine kokemuksineen! :-) Kuulostaa upealta! Ihanaa jännitystä ilmassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskaan ei ole laukku jäänyt matkan varrelle...ehkä juuri siksi kun olen niin hyvin varautunut siihen, että se joskus jäisi. ;)
      Olen todlla innoissani tulevasta matkasta!!

      Poista
  3. Mulla on vähän päinvastainen ongelma: pakkaan aina hyvinkin maltillisesti, ja muutaman kerran on perillä kohteessa toivonut, että vaihtoehtoja olisi vähän enemmän :D Ja vaikka listat mukaan otettavista tavaroista on tehty hyvissä ajoin, itse pakkaaminen jää aina ihan viime tippaan, yleensä pakkaan vasta pari tuntia ennen kuin on pakko lähteä kotoa! Joten näistä vinkeistä aion ehdottomasti apinoida tuon liiallisen tavaramäärän ja hyvissä ajoin pakkaamisen :)

    Ihan huikea reissu sinulla (taas kerran) edessä! Tuttuja paikkoja taitaa löytyä sinun reitin varrelta, tuskin maltan odottaa reissukuvia ja -kuulumisia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitäisi oppi sulta tuota parempaa tavaroiden karsimista! Mä en vois ikikunapäivänä jättää pakkaamista viimetipaan, taatusti puolet tarvittavista tavaroista jäisi kotiin. Huih!

      Poista