sunnuntai 14. elokuuta 2016

Vähemmän on enemmän











Ette arvaakaan miten paljon olen kaivannut sisustuspostauksen kirjoittamista! Siitä on nimittän hurjasti aikaa, kun olen viimeksi tästä aiheesta kirjoitellut täällä. Sisustuspainotteinen blogini on ollut kaikkea muuta kuin sisustamista (pahoittelut siitä!). Tuttuun tapaan kesällä kotona ei tapahdu muutoksia eikä kotiin jaksa oikein millään panostaa, hyvä että siivota viitsii kerran viikossa. Nyt kuitenkin syksy alkaa tehdä tuloaan ja sisustusajatukset hiipivät mieleen.

Viime perjantaina minuun iski rymsteerauspuuska. Rättiväsyneenä työviikon päätteeksi sain inspiraation klo 19.30 ja silloin pyörremyrsky pyörähti olohuoneessa. Sohva kääntyi takaisin ikkunan alle ja näin huoneesta tuli taas aavistuksen tilavampi. Samalla koristetyynyt saivat uudet (vanhat) päälliset ja osa tyynyistä siirtyi kaapin perukoille. Olen todella kyllästynyt tavaranpaljouteen kodissani, joten rakas viherhyllyni sai kyytiä ja hyllyn viherkasvit ja esineet sijoittelin uudelleen sinne tänne. Muutokset olivat pieniä ja vanhoilla tavaroilla toteutettuja, mutta jotenkin täällä näyttää ihan erilaiselta ja paljon raikkaammalta. Tavaraa on näkyvillä vähemmän, ilme jotenkin selkeämpi. Vähemmän on  selkeästi niin paljon enemmän.

Syksy tuo tullesaan varmasti muutakin pientä muutosta sisustukseen, mutta kaikki ajallaan ja inspiraatio kerrallaan. Tavaraa aion karsia entisestään, kirppispuuhia olisi siis edessä pitkin syksyä. Kai se KonMari-kirja pitäisi lukea, että saisi lisää potkua tavaroista luopumiseen. Pidän itseäni aika hyvänä tavaroiden kierrättäjänä, mutta en ilmeisesti ole tarpeeksi hyvä, koska nurkat tuntuvat aina pursuavan tavaraa. Taidan siis olla myös aika hyvä shoppailija... 

Lupaan, että sisustusaiheita on tulossa lisääkin, viimeistään syyskuussa! Syksystä suuren siivun vetäisee uusin kuntoiluprojektini, joka starttaa huomenna. Tiukkaa treeniä ja tarkkaa dieettiä luvassa seuraavat kymmenen viikkoa. Oletteko kiinnostuneita kuulemaan aiheesta enemmän, esim. viikkokatsauksen muodossa? Vai onko sporttailu-laihistelu-ruokavalio-jutut "so last season"? Jos peukuttajia on vähintään kymmenen, niin lupaan kirjoittaa aiheesta viikoittain. 

Sateinen aamu kääntyikin yllättäen ihana aurinkoiseksi päiväksi, joten minä hyppään tossuihin ja lähden nauttimaan kauniista elokuun illasta lenkkipolulle! Oikein mukava iltaa sulle! Kiva että olet siellä!

*Anu



16 kommenttia:

  1. Ihanaa kun teit sisustus postauksen :) näitä katsoo niin mielellään kauniista kodista :)

    Hyvältä ja avaralta näyttää :) sama myrsky täällä kävi pari viikkoa sit kun myöhään illalla alkoi sohva kääntyä... :)

    Konmari kirja kesken täällä. Itsekin laitan tavaraa kiertoo kovaa vauhtia mutta miksi silti varasto meinaa tulla päälle ovee avatessa?!

    Jes, treeni postauksille peukku! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäät näistäkin!
      Huomenna taidan aloitella varastojen tyhjentämistä ja laittaa tavaraa nettiin myyntiin.

      Poista
  2. Ihanan näköistä! Ja nuo pienet kaktukset on jotenkin niin symppiksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä tykkään noista pienistä piikikkäistä! Yllättäen ne ovat alkaneet kasvaa...

      Poista
  3. Tosi kaunista ja less is more! Oikeesti. Niin rauhallisen näköistä !!

    VastaaPoista
  4. Peukku treenipostaukselle! Tavaroiden hävittämistä on liikkeellä, täälläkin sitä harrastettu ihan hyvällä tuloksella 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos peukusta! Ja tsemppiä tavaroiden hävittämisprojektiin!

      Poista
  5. Ihanan harmonista sinulla siellä! Minäkin poden tuota rymsteerausta, jotenkin pitää saada pesästä syyskuosiin ja selkeämmäksi. Tähän uusien alkujen aikaan passaa vallan mainiosti myös treenipostaukset, joten peukutusta täältäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään jo tästäkin piensä uudistuksesta, mutta jotain uuta vielä kaipaisin. Katsotaan mitä keksin...
      Kiitos peukusta, katsotaan onko kiinnostuneita tarpeeksi!

      Poista
  6. Kauniita kuvia! Rauhallinen tunnelma olkkarissasi!

    VastaaPoista
  7. Olen eka kertaa sun blogissa. Tosi kauniita kuvia ja kaunis olkkari. Kaktukset on kivan näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit blogini, tervetuloa uudelleen!

      Poista
  8. Kiva ois lukea sisustuksen lsäksi myös treenijuttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, katsotaan mihin päädyn treenipostausten suhteen, kiinnostuneita oli sen verran vähän...

      Poista