keskiviikko 5. elokuuta 2015

Matkailu avartaa. Myös naapurissa.


Huomenta!

Blogistani on tullut kesän mittaan suhteellisen matka/retkipainotteinen. Samalla linjalla jatketaan tänäänkin. Eilen kävimme ystäväni E:n kanssa päiväretkellä naapurissa: Tallinnassa. Matka Tallinnaan kuuluu kesään. Aamulla laivaan ja illalla takaisin, Hengailuaikaa Tallinnan mukulakivikaduilla kuuden tunnin verran. Päivän missio oli nimenomaan hengailu, fiilistely ja ihmettely. Auringon jumala soikin meille aivan mahtavat olosuhteet tähän missioon. 

Satamasta suuntasimme vanhaan kaupunkiin, niin tutuille, mutta joka kerta ihastuksen huokailua aiheuttaville kapeille kujille. Kauniita vanhoja taloja, söpöjä kahviloita, mielenkiintoisia yksityiskohtia, salaperäisiä sisäpihoja, viehättäviä ovia ja kattoja seka ylväinä taivasta kohti kurottavia kirkontorneja. 

Kuljimme vanhan kaupungin läpi hieman rosoisemmalle alueelle, kovasti huomiota saaneelle Kalamajan ja erityisesti Telliskiven alueelle (vierailin täällä myös viime kesänä KLIK). Vanhojen ja kulahtaneiden, neuvostoaikoja muistuttavien rakennusten sisäpihalta löytyy trendikäs (?) ravintola-alue sekä muutamia kauppoja. Tosi rouheaa ja rujoa, mutta jollain tavalla tosi viehättävää. Ikuistimme itsemme ronskilla graffitiseinällä ja nautimme mahtavan maukkaan ja edullisen lounaan F-Hoonen aurikoisella terassilla. Lounaan jälkeen kurkimme vielä muutamaan liikkeeseen, joita suosikkini oli kaunis sisustusliike HomeArt. Ostoksia ei tehty, tyydyimme vain ihailemaan. Telliskivestä palasimme vielä pariksi tunniksi harhailemaan vanhan kaupungin kaduille ja herkuttelimme vielä mehevillä kakuilla ennen satamaan paluuta. 






















Mahtava päivä kaikin puolin, aurinkoa, hyvää seuraa, maistuvaa ruokaa ja kauniita maisemia. Mitäpä muuta voisi päiväretkeltä kaivatakaan. Ja koko pieni ulkomaanmatka tuli maksamaan vain muutaman kympin! Mutta tämä oli vasta "harjoittelua", sillä huomenna lennän vähän kauemmas ja vähän lämpimämpään. Pelaan nimittäin varman päälle sään suhteen ja vietän lomani seuraavat kaksi viikkoa Bodrumissa Turkissa. Pelkkää auringonpaistetta ja lämpöä luvassa +33-37 asteen verran! Lepoa, rentoutumista, hyvää oloa. Hyvää ruokaa, kuntoilua, pitkiä unia. Uusia maisemia, merta, retkiä. Hiekkaa varpaissa ja lämmin merituuli iholla. Tarvitse nyt juuri tätä kaikkea!

Blogi hiljenee pariksi viikoksi, mutta Instagramissa voit seurata lomakuulumisiani mikäli nettiyhteydet toimivat. Nyt pakkaamaan ja sitten ulos nauttimaan aurinkoisesta päivästä!

Toivottelen teille aurinkoisia kesäpäiviä tänne kotimaahan!!


*Anu


Ps. Ja ihan soolona mennään taas! :)


5 kommenttia:

  1. Tallinna yllättää joka kerta :) aina yhtä ihana paikka :) vanhaa kaupunkia fiilistelee aina yhtä innolla :) kiitos muuten tuosta sisustuskauppa vinkistä, sellaista olenkin Tallinnaan kaivannut, tuonne haluan ehdottomasti ensi kerralla :)

    Ihanaa ja hyvää sekä turvallista matkaa <3

    VastaaPoista
  2. Oohlalaa. Kauniita kuvia olet ottanut!

    Vitsi sinä kyllä matkustelet paljon. Aivan ihanaa. Bodrum näyttää todella kauniilta paikalta! Oikein ihanaa ja aurinkoista lomaa sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia! Tallinnaan olisi kyllä kiva tehdä tuollainen päivän fiilistelyretki, tosin yhtä halvalla ei täältä meikäläisen nurkilta sinne matkattaisi :)
    Ja hei, oikein mahtavaa lomareissua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Olette tehneet aika prikut samanlaisen reissun Tallinnaan kuin me viime perjantaina! Voisin tuon saman kirjoittaa ja vaihtaa vain ruokapaikan nimen ;) Itse kävin Telliskiven alueella ekaa kertaa ja bongasin paikan lehtijutusta. Ensi kerran mekin syömme tuolla alueella, tällä kertaa nälkä yllätti ennen kuin päästiin sinne asti ;) Ja ihanaa matkaa, voi mahoton kuinka mahtavalta kuulostaakaan! Nauti täysillä!

    VastaaPoista
  5. Hauskaa ja lämmintä soolomatkaa Turkkiin :)

    VastaaPoista