keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Uusia tuttavuuksia Turussa














Hei taas ja terveisiä Turusta! Kuten eilen kerroin, kävin maanantaina päiväretkellä Turussa. Muutaman tunnin visiittiin piti ehdottomasti mahduttaa vierailu Ruissalossa sisustusliike Aveliassa. Liike on muuttanut suurempiin tiloihin ja sen yhteydessä on nyt myös kahvila. Aveliaan ei eksy sattumalta, sillä se sijaitsee laivatelakka-alueella Ruissalon rannassa. Hyppäsimme kauppatorilta bussiin ja liike löytyi näppärästi kartan avulla.

Avelia on todellista silmänruokaa, juuri sen näköinen liike, minne voisin vaikka muuttaa asumaan. Kaunista, rouheaa industrial-tyyliä vanhassa telakkarakennuksessa. Tila on korkea, avara ja valoisa. Tavarat ja huonekalut ovat esillä väljästi ja houkuttelevasti. Tuotteita löytyy mm. Tine K:lta, Balmuirilta ja House Doctorilta. Olisin voinut ostaa koko liikkeen tyhjäksi jos olisin ollut liikkeellä kuorma-autolla paksun kukkaron kanssa. Liikkeen yhteydessä on pieni kahvila, josta saa juotavaa ja purtavaa pikkunälkään. Maisema suurista ikkunoista avautuu merelle yli tekalla-alueen. Todella kaunis paikka, kannattaa ehdottomasti vierailla jos liikut Turun suunnalla!

Kaupungin keskustassa kulkiessamme poikkesimme eräälle sisäpihalle joenrannan kävelykadun varrella. Sisäpihalta löytyi viehättävä vanha puurakennus, jossa oli kaksi suloista pikkuliikettä: Klo Design ja Kui? Design. Klo Design on suomalainen lifestyle-tuotemerkki. Mallistoa (mm. vaatteet, laukut, sisustustekstiilit) suunnittelee ja valmistaa nuoret artesaanit ja muotoilijat. Liikkeen yhteydessä on tila, jossa suurin osa tuotteista valmistetaan eli tämä on todellista lähituotantoa. Viereinen Kui? Design on kahden suomalaisen tekstiilimuotoilijan yritys, joka valmistaa mm. kasseja, pussukoita ja lastenvaatteita. Suloisia putiikkeja molemmat (kuvat Glo Design-liikkeestä), kannattaa piipahtaa!








Kuumeisesti mietin jo minne junailisin seuravaksi. Noita VR:n edullisia kesähintoja kannatta nyt todellakin hyödyntää vaikka tällaisiin päiväretkiin, jos ei ole enempää aikaa. Suomen kaupungeista löytyy niin paljon kivaa katseltavaa ja ihasteltavaa ettei aina todellakaan tarvitse lähteä merta edemmäs. 

Täällä surkutellaan taas vaihteeksi tuota kurjaa sadesäätä. Vapaapäivä menee hukkaan kun joutuu pitämän sadetta sisätiloissa. Eilinen terassireissu työkavereiden kanssa muuttui syöpöttelyksi sisätiloissa, koska sade yllätti heti kun olimme päässeet terassille. Voi itku tätä Suomen kesäsäätä!

Iloa päivään (sateesta huolimatta)!!

*AnuElina


Ps. Mainostan ko. liikkeitä ihan omasta halusta, en saa kehuista mitään taloudellista/aineellista hyötyä, ainoastaan hyvää mieltä. En harrasta bloggaamista hyötymistarkoituksella/rahanhimoisena.


8 kommenttia:

  1. Nämä kaikki vinkit mitä muilta tulee, on tosi mukavia, kun tosiaankin niin moni asia Suomestakin on itseltä piilossa :)

    VastaaPoista
  2. Ootkos käynyt koskaan Raumalla? Itse olen aivan hullaantunut vanhaan Raumaan, ja siellä on täytynyt päätä käymään ainakun on lännessä ajeltu. Tosin Helsingistä voi olla liian pitkän matkan päässä päiväreissuksi?

    VastaaPoista
  3. Voi miltä tuo ensimmäinen liike näyttää :) aivan upea :) olen netissä siitä lukenut. Mutta nyt on ihan halu päästä käymään :)

    Tälläiset postaukset ovat ihan huippuja :) näistä saa niin kivoja vinkkejä! :)

    VastaaPoista
  4. Oih mitä herkkuja :)! Eipä ole tullut koskaan käytyä!!

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia! Aveliassa poikkesin viime kesänä ja se on kyllä omaa luokkaansa, hyvin olet saanut tunnelmat tiivistettyä kuviin - kaikkea houkuttelevaa ja ihanaa joka kuvassa. :)
    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  6. Kuvaatko sillä Olympus pen e-pl7 kameralla? Jos kuvaat, voisitko suositella, meinaan todella harkitsen sen ottamista ihanan pienen koonsa takia?:)

    VastaaPoista