tiistai 27. tammikuuta 2015

Savumerkkejä ja nuudeliwokkia









Sawadee kha!

Terveisiä Thaimaasta! Palasin eilen alkuillasta kotiin kahden ja puolen viikon Thaimaan lomalta. Niinkuin monet teistä tietävätkin, oli reissussa yksin ja singahtelin maassa pohjoisesta etelään, vuoristosta rannalle ja vähän kaupunkiinkin. Näin ja koin ihan hurjan paljon, matka oli todella onnistunut ja antoisa. Eikä mitään kommeluksia sattunut koko matkan aikana (jos ei flunssaa lasketa), uskomatonta! 

Laukut on purettu ja reissupyykit pesty. Varsin tehokasta! Matkalaukku ja kesäkengät vielä odottavat tuossa varastoon viemistä. Vielä kun saan viimeiset kesävaatepyykit pyykkitelineestä pos niin alkaa näyttää siltä ettei millään matkalla ole ollutkaan. ;) Ajatukset ovat selvästi vielä reissun päällä, vähän hukassa taidan olla tämän arjen alkamisen kanssa. Ruokaa sentään osasin tehdä, mutta sekin tapahtui thaityyliin eli wokkaamalla. No, eiköhän se arki palaa selvemmin mieleen, kun tänään pitäisi palata töihin. Saattaa olla aika rankka yöputki edessä, kun takana on lähes vuorokauden valvominen matkustamisineen ja siihen päälle vielä aikaerorasitus. Viime yön unet eivät ehkä ihan riitä korvaamaan tuota kaikkea. Mutta ei "ressiä", kyllä se siitä! 

Reissupostaus/postauksia on tulossa ihan tuota pikaa kunhan saan selviteltyä ne n. 1500 kuvaa, mitä tuli räpsittyä reissussa. Instagramin seuraajat ovatkin jo nähneet herkkupaloja matkastani, mutta pitänee tänne blogiinkin jotain matkakertomusta väkertää. Postauksiin liittyen minulla olisikin sinulle kysymys: Toivoisitko, että tiivistän koko matkan yhdeksi megapostaukseksi vai haluaisitko mieluummin lukea/katsella useamman reissupostauksen useamman päivän aikana? 
Tavoitteenani olisi ettei kukaan lukijoistani saisi kamalaa Thaimaa-ähkyä. Kirjoitan postaukset enemmän sinulle kuin minulle itselleni, joten mielipiteesi on minulle tärkeä. Kiitos jos viitsit heittää mielipiteesi kommenttiboxiin.

Ihanaa että olet siellä, toivottavasti jäät seuraamaan touhujani jatkossakin! Sisustusjuttuja luvassa paljon pitkin kevättä. Mutta hoidetaan nyt nämä matkakuulumiset ensin alta pois. :)

Pirteää tiistaita!

*AnuElina


14 kommenttia:

  1. Kiva, kun oot takaisin! Kylläpä 2,5 viikkoa meni nopeasti :)).

    Minä toivon yksittäisiä postauksia ( ja paljon ) eikä yhtä isoa litaniaa ;D! En voi kuvitella kuinka kivoja kuvia sinulla kamerassa on :)

    Tervetuloa takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kiva olla kotona taas vaihteeksi! Saamasi pitää, ainakin pari postausta tulossa kunhan ehdin...

      Poista
  2. Ihana kuulla sinusta :) mukava että matka sujui ja turvallisesti perillä :) <3

    Täällä ollaan monen postauksen kannalla koska varmasti sinulla paljon kivaa näytettävää :)

    Kovasti tsemppiä arkeen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Postauksia tulossa kunhan ehdin paremmalla ajalla koneelle. :)

      Poista
  3. tervetuloa takaisin ja blogin ääreen! Useampi postaus kivempi!

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa takaisin kotiin! Minäkin kannatan useampaa postausta, kyllä niitä kuvia varmasti jaksaa katsella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva olla kotona! Postailen kyllä pikapuoliin, ehkä jo huomenna!

      Poista
  5. Tervetuloa takaisin! :) Reissukuulumiset on tervetulleita missä muodossa vaan! <3

    VastaaPoista
  6. You're back, ihanaa ♡
    Minä ainakin mieluusti lukisin reissukuulumisia vaikka useammassakin osassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin pari postausta tulossa, pitää keskittyä asiaan paremmalla ajalla ettei tule "juosten kustuja" postauksia. :)

      Poista
  7. Tervetuloa takaisin! <3
    Minäkin olen useamman reissupostauksen kannalla, niitä jaksaa kyllä lukea vaikka kuinka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni, parin päivän sisällä täältä löytyy varmasti tas uutta luettavaa ja katseltavaa.

      Poista