perjantai 13. syyskuuta 2013

Joulupukki kävi jo!


Arvatkaas mitä? Mun luona kävi joulupukki! Vähän ajoissahan tuo partajussi oli liikkeellä, mutta en valita. Toi nimittäin aika ihania lahjoja. ;)

Noh, höpinät sikseen. Mutta "joululahjoista" on todellakin nyt kyse. Tai ihan vaan itseni hemmottelusta. Kreikan lomalta en tuonut mitään kreikkalaisia tuliaisia, harvoin shoppailen rantalomillani ellei kyseessä ole yhdistetty ranta-kaupunkiloma niinkuin kesäkuinen Barcelonan reissu. Mutta enhän minä tyhjin käsin tältä(kään) reissulta palannut. Menolennolla tein Tax Free-tilauksen ja paluulennolla ihanuudet odottivat minua istuimellani. Tax Free-pussista löytyi musta pieni tilaihme, ADAXin laukku. Vastaavanlainen ihanuus minulla on myös konjakin värisenä, muistatko?! Tämä yksilö oli niin hyvä sijoitus (norm. hinta 96e, verottomana 55e!) etten voinut jättää väliin. 










Laukun lisäksi ihastuin JLo:n bling-bling-rannekelloon ja olihan sekin pakko tilata. Kellotaulu on n. 3cm halkaisijaltaan, mielestäni oikein sopivan kokoinen. Ihanat kristallit säihkyvät ja kellotaulun pienet rinkulat hohtavat helmiäisenä.  Näyttävä ja kaunis, sanon minä! Olen kellotyttö, näitä onkin kertynyt jo useampia. Mitä enenmmän bling-blingiä, sen parempi. Esprit'n kellot ovat olleet jo pitkään suosikkejani (klik-klik), nyt laajensin repertuaariani hieman. :) Ranneketta täytyy käydä kultasepänliikkeessä lyhennyttämässä. Kellon mukana tuli kyllä ohjekin lyhentämiseen, mutta en uskalla itse lähteä räpeltämään sitä.








Ja ei reissua ilman tuoksua. Tai no, en minä nyt ihan joka reissultani niitä ostele, mutta käytän usein tilaisuuden hyväksi, kun niin paljon halvemmalla saa. Syksyn uutuustuoksuni hankin Tax Freestä itse asiassa jo Helsingistä lähtessäni. Siinä pienessä kiireessä (koneeseen nousuun aikaa vain 10-15 min) tuoksuttelin muutamia uusia ja vanhoja tuttavuuksia ja hätäpäissäni nappasin mukaani BOSSin uutuuden nimeltään "Jour". Eipä tämä hullummaksi valinnaksi osoittautunut. Aika kepeä kukkaistuoksu, sopii mielestäni niin arkeen kuin juhlaan. Tulee varmasti käytettyä loppuun. Näin tuoksua kuvaillaan:

"BOSS JOUR pour femme is an elegant floral fruity fragrance inspired by the first light of day. Feminine, elegant and sophisticated, the BOSS JOUR fragrance brings a feeling of confidence and composure to the BOSS JOUR Woman."








Nyt on sitten joululahjat hankittu itselle. Kunpa tämän muistaisi sitten loppuvuodesta... ;) Parempi vaan keskittyä läheisten joululahjoihin seuraavaksi. 

Mitäs muuta tähän päivään? No, täällä podetaan flunssaa kotosalla. Kaksi yövuoroa ehdin loman jälkeen tehdä, kunnes räkä täytti pään ja veti olon ihan veteläksi. Nyt sitten pari yövuoroa saikua ja edessä olevat vapaatkin taitaa mennä puolikuntoisena. Ennen lomaahan minä vähän oireilin, mutta onnistuin taltuttamaan pöpöt. Näköjään toiselle hyökkäykselle en mahtanut mitään. Niisk! Kovasti tekisi mieli vähän sisustella täällä, mutta nyt ei taida energia riittää. Vaakataso kutsuu...

Reipasta viikonloppua sinulle, pysyhän terveenä!

*AnuElina




11 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista! Ja nuohan olivat nyt reissuhankinnat, joten joululahjat on tietty ihan erikseen vielä hankittava ;)

    Ihana kello! Minen osaa enää käyttää sellaista, mutta blingbling-kello vetoaisi kyllä minuunkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eiköhän tämä olo tästä korjaannu, kun malttaa ottaa iisisti. :)

      Poista
  2. Mahtavia joululahjoja. Nautiskele lahjoistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän mun pitäis päästä "ulkoilemaan" että voisin nauttia lahjoista... ei niillä kauheasti käyttöä ole täällä kotona. ;)

      Poista
  3. No, onpa tosiaan joulupukki ollut anteliaalla tuulella (tai sinä erityisen kiltti). :) Upeat joululahjat! <3 <3

    Pikaista paranemista, tuntuu, että flunssaa on nyt ihan joka puolella, toivottavasti menee pian ohi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti mä olen ollu aika kiltti. ;)
      Ja kiitokset, koitan toipua pikavauhtia...jos se nyt on itsestä kiinni.

      Poista
  4. Hyvät hemmottelutuliaiset:), niin ja joululahjat totta kai... toipumisia sinne suuntaan, pikaisia sellaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti mä sain pikaflunssan... toisilla kun tuntuu kestävän ikuisuuden!

      Poista
  5. Aika kivoja joululahjoja :) Tuo kello on todella hieno!
    Onneksi jouluun on vielä pitkästi ja ehdit unohtaa joululahjojen hankinnan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! Miten se onkin aina niin helppoa ostaa itselle, mutta toisille tuskallisen vaikea?

      Poista
  6. Mä tykkään jotenkim paljon enemmän siitä valkoisesta espritin kellosta! (: ttoivottavasti sillekkin on vielä paljon käyttöä! (;

    VastaaPoista