lauantai 21. heinäkuuta 2012

Kesäpäivä Hangossa

Yksi erittäin loistava tapa viettää kesäpäivä on pieni autoretki uusiin maisemiin.
Tänään kohteena oli täällä blogimaailmassakin kovasti mainostettu
 HANKO.
Ajelimme ystäväni kanssa aurinkoisessa säässä Hankoon,
missä aurinko sitten unohti, että sen työpäivä olisi kestänyt iltaan asti.
No, onneksi ei satanut niin saimme rauhassa nauttia kauniista merimaisemista.





Loikimme kallioilla ja tepastelimme paljain jaloin hiekkarannalla.
Ja pitihän sitä taas vähän pelleilläkin valokuvissa. ;)



Ihailimme upeita huvipursia ja pikkuputiikkeja rannalla.
Ne komeat seilorit olivat ilmeisesti päiväunilla, koska sellaisiin ei törmätty. ;)


Ravintola Piratessa söimme aivan valtavan suuret ja maukkaan hampurilaiset.
Kaupungin keskusta kauppoineen jäi tällä reissulla tsekkaamatta, koska kello
oli jo sen verran paljon, että kaikki kaupat olisivat kuitenkin olleet kiinni (klo 16 jälkeen).
Jäipähän jotain tutkittavaa seuraavalle Hanko-retkelle.

Nyt olen taas kuumeessa... tällä kertaa LOMAKUUMEESSA!
Enää kolme työpäivää (su-ti) ja sitten se alkaa.
VIHDOINKIN!
Mukavaa viikonlopun jatkoa teille!

3 kommenttia:

  1. Mukavalta vaikuttaa retkenne!
    Hmm..jäin pohtimaan mitä tuolta Lexington -puodista löytyikään..?

    VastaaPoista
  2. Eija, sieltä olisi löytynyt vaikka mitä, mutta en raotellut kukkaroa tällä reissulla. :)

    VastaaPoista
  3. Voih, ihania maisemia :) Pitää joskus kyllä piipahtaa!! aurinkoista loman odotusta :)

    VastaaPoista