torstai 16. kesäkuuta 2011

Kurkistus kotiin

Heippa!!

Haluan esitellä teille kotini. Soma 50-luvun kaksio, neliöitä 55, juuri sopivasti yhdelle. Rauhallisella paikalla luonnon helmassa, mutta kuitenkin lähellä kaupungin sykettä. Valoa tulvillaan, ikkunat itään ja länteen. Olohuoneessa ja makuuhuoneessa on tilaa reilusti, keittiössä mahtuu hääräilemään, joskin muutama extraneliö ei olisi pahitteeksi. Parveke puuttuu, sitä kovasti kaipaisin etenkin näin kesäaikaan. Olisi ihana kasvattaa kukkia ja yrttejä, lukea ihania sisustuslehtiä mansikoita ja kuohujuomaa nautiskellen...
Asun vuokralla, joten en ole kovasta halusta huolimatta tehnyt pintaremonttia. Vuokraemäntä antoi luvan maalata, mutta poismuuttaessa pitäisi kuulema maalata takaisin valkoiseksi. Enpä siis viitsi nähdä turhaa vaivaa. Valkoiset seinät välttävät minulle. Lattiaa peittää hieman tylsä muovimatto, puu tuntuisi mukavammalta jalkojen alla. Mutta näillä mennään ennenkuin on varaa ostaa oma unelmakoti tuunattavaksi lattiasta kattoon.

Sisustan hillitysti maalaisromanttiseen vaaleaan tyyliin. Valkoinen on pääväri, lisäksi ripauksia maanläheisiä sävyjä. Kesäkeittiötä piristää toisinaan raikas vihreä ja jouluksi laitetaan hillitysti punaista. Rakastan ruutuja, raitoja ja pilkkuja sekä pitsiä, pellavaa ja vanhaa puuta. Pastellivärit ei ole oikein mun juttu ja ruusukuvioiset romanttiset hömpötykset eivät saa minua innostumaan.

Sisustan ja tuunailen kotiani kausiluontoisesti, välillä tiuhaan tahtiin, välillä voi mennä useampi kuukausi että en hanki mitään uutta kotiin. Menneenä talvena uudistin kotiani muutamien uusien huonekalujen avulla. Sinnittelin noin viisi kuukautta ilman ruokapäytää...ja voi sitä riemua kun viimeinkin keittiössä oli taas pöytä! Lisäksi hankin uuden sohvan ja makuuhuoneeseen lipaston. Myös pienet valaisimet vaihtuivat uusiin. Vanhoista huonekaluista ja pientavarasta pääsin kätevästi eroon huuto.netissä.
Pieniä sisustushankintoja olisi taas listalla...Olisi kiva hankkia jotain merihenkistä kesäajaksi.
Ihanaa kun koti ei ole koskaan valmis! :)




*AnuElina

1 kommentti:

  1. Todella kaunis ja harmoninen koti! Silmä lepää näissä kuvissa. Tuo valkoinen väri vaan niin kolahtaa!

    VastaaPoista