perjantai 24. marraskuuta 2017

Nusa Lembongan - Turkoosia merta ja hetkellistä turhautumista





Kun sisämaan Ubud oli nähty ja koettu, oli aika siirtyä vaihteeksi rantamaisemiin. Suositusten perusteella valitsin Nusa Lembonganin pikku saaren, joka sijaitsee vain puolen tunnin pikavenematkan päässä Balin Sanurista. Saari on todellakin pieni, vain noin viiden kilometrin mittainen pituussuunnassa ja pari kilometriä leveä. Suurin osa veneistä saapuu saaren ytimeen, Jungut Batun kylään. Saaren rannat ovat pääosin kalliota, mutta väliin mahtuu muutamia valkohiekkaisia rantoja. Saaren pohjoisosassa on laaja mangrovemetsäalue.

Valitsin majapaikkani saaren länsipuolelta Mushroom Bayn ja Tamarind Bayn välistä. Ihana pieni mökkikyläni Cassava Bungalows tuntui siltä, että olisin oikeasti tullut mökille. Seitsemän mökin majatalo toimi kotinani viiden yön ajan. Mökkejä ympäröi vehreä puutarha ja kaiken keskellä oli kiva uima-allasalue. Majapaikan sijainti oli ihan ok, lähimmälle rannalle oli lyhyt kävelymatka ja lähettyviltä löytyi muutamia ruokapaikkoja ja pikkukioskeja.






Lähin ranta oli Tamarind Beach, mutta sen näkeminen kertaalleen riitti: pieni siivoton rantakaistale täynnä veneitä. Onneksi muutaman askeleen päässä oli hiukan siistimpi ranta Mushroom Beach (postauksen kaksi ensimmäistä kuvaa). Täälläkään en tosin viettänyt yhtä iltapäivää kauemmin, mutta sain sentään nauttia valkoisesta hiekasta ja turkoosista merestä aaltoineen. Lähirannoista paras on ehdottomasti Dream Beach (kuvat alla), jonne käveli mökiltäni noin 25 min (laiskasti kuumuudessa laahustaen). Ranta on pienehkö, mutta todella kaunis. Aamuvarhaisella kun saavuin rannalle niin sain olla hetken aivan yksin ja nauttia aaltojen loiskeesta. "Unelmarannan" lähellä on myös turisteja kiinnostava Devil's Tear eli kallion muodostama "hornankattila, jossa aallot vellovat ja kohoavat välillä hurjiksi vesipatsaiksi. Minun käydessäni siellä aallot olivat varsin maltilliset enkä siten nähnyt valtavaa kuohuntaa.






Yhtenä aamuna buukkasin mopokyydin, jotta pääsin katselemaan saarta vähän laajemmin sekä piipahtamaan myös viereisellä Nusa Ceninganin saarella. Huristelimme kuskini kanssa pääkylän läpi mangrovemetsäalueelle, missä kyllä skippasin suolasisen hintaisen veneajelun. Sieltä ajelimme maaseudun halki keltaiselle sillalle (Yellow Bridge), joka yhdistää Lembonganin Ceninganin saareen. Ceninganilla kävin ihailemassa upeaa turkoosin väristä Blue Lagoonia. Vesi oli ihan tajuttoman upean värinen! Harmi että veteen ei pääse, vaan laguunia täytyy tyytyä ihailemaan ylhäältä päin. Laguunin lähellä on Mahana Point, mukava maisemien katselupaikka ja kahvila.







Haaveissani oli päästä käymään myös toisella lähisaarella, Nusa Penidalla.  Saarelle ei Lembonganilta käsin järjestetä ryhmäretkiä, joten jouduin unohtamaan haaveeni. Yksityisretken hinta olisi tullut niin korkeaksi etten halunnut satsata niin paljoa muutaman paikan näkemiseen ja valokuvaamiseen. Tämä ehkä joskus vielä harmittaa, mutta näin alkumatkasta taidan olla vähän liian tiukkana matkabudjetin suhteen. Täällä saarella olen kokenut jonkinasteista turhautumista siitä etten pääse näkemään ja kokemaan niin paljon kuin haluaisin. Kirjoittelinkin jo aiheesta täällä. Toisaalta eihän minun tarvitse tehdä ja nähdä kaikkea mitä muut tekevät/näkevät, mutta silti tuntuu että missaan hyviä tilaisuuksia kokea jotain hienoa. Kai nämä ovat ihan tyypillisiä reissaajan ajatuksia ja tuntemuksia...




Nyt on Nusa Lembongan  jätetty turhautumisineen taakse ja tällä hetkellä pidän majaani Balin saarella Sanurissa. Täällä menoa on huomattavasti enemmän kuin pikkusaarella ja sehän sopii minulle. Tulin siihen tulokseen, että yksin matkustaessa taidan kuitenkin nauttia enemmän sitä, että on vilinää ympärillä. Tai ehkä se on vaan mielentilasta kiinni. Tämä tuntuu nyt ihan hyvältä.

Mukavaa viikonloppua!

*Anu



4 kommenttia:

  1. Voi kuinka sinulle jää tästä reppureissusta aivan mahtavat muistot kaikkineen, todella rikas kokemus ihan kaikkineen 🤗

    Iloista viikonloppua! 🌟

    VastaaPoista
  2. Onpa ihania maisemia <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista