keskiviikko 30. elokuuta 2017

San Francisco - Suurkaupunki joka vei sydämeni


Toisinaan asiat vaativat pidempää hauduttelua. Niin kävi viime keväisen USA:n matkan postauksille! Hups, aika monta kuukautta ehti vierähtää, mutta tässä pärähtää vihdoin ja viimein eetteriin postaussarjan ensimmäinen osa. Istahda mukavasti, varaa vähän evästä käden ulottuville ja nauti pitkästä nojatuolimatkasta aurinkoiseen San Franciscoon!

Matkani USA:n länsirannikolla starttasi San Franciscosta. Vietin kaupungissa neljä kokonaista päivää, mikä tuntui oikein sopivalta ajalta ensimmäiselle visiitille. Käytin päiväni varsin tehokaasti kaupunkia kierrellen. San Franciscossa on hyvä julkisen liikenteen verkko, joten kävelyn lisäksi kuljin osan pidemmistä välimatkoista bussilla, ratikalla ja lähes jo antiikkisella "cable carilla". Kaupunki on sopivan kokoinen, reipas kävelijä (joksi itsenikin miellän)  pystyy koluamaan ison osan kaupungista jalkapatikassa. 

Kaupungissa on hurjan paljon tekemistä ja näkemistä. Itse päädyin aika perinteisiin turisteja kiinnostaviin paikkoihin. Paljon jäi taatusti näkemättä ja kokematta, mutta jääpähän jotain uutta ihmeteltävää seuraavalle reissulle. Kokosin tähän omat suosikkini (ja pari ei niin suosikkia) kaupungin "must see"-paikoista.



Golden Gate Bridge

Tämä on ehdottomasti ykkönen... ja pakollinen! Et voi vierailla San Franciscossa käymättä tällä kuuluisalla oranssinpunaisella sillalla. Minä kävin kahdesti. Tunne oli aika epätodellinen kävellessäni 2,7 kilometrin mittaista siltaa pitkin tuulen sekoittaessa tukkaa. Sillalle pääsee kätevästi bussilla tai taksilla, mutta monet reippaat ottavat alleen pyörän ja ajelevat sillalle ja sen yli aina Sausaliton kaupunkiin asti. Sillan kupeesta löytyy "visitor center" (infokeskus) ja kahvila.




Japanese Tea Garden (Golden Gate Park)

Sillalta on näppärä siirtyä seuraavaan mielenkiintoiseen kohteeseen nautiskelemaan. Golden Gate Park sijaitsee sillan lähituntumassa, sinne pääsee bussilla suoraan sillalta. Puisto on valtavan kokoinen ja siellä saisi kulumaan vaikka koko päivän. Minä valitsin kohteekseni puiston sisällä olevan ihastuttavan japanilaisen puutarhan. Pääsymaksu puutarhaan on turisteilta 9 USD, mutta jos jaksaa herätä ajoissa niin maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin sinne pääsee ilmaiseksi ennen klo 10.






Coit Tower

Minulla on uusissa kaupungeissa aina tarve päästä jonnekin korkealle katselemaan maisemia. San Franciscossa sellainen mahdollisuus löytyy esimerkiksi Coit Towerista, joka sijaitsee kukkulan laella (Pioneer Park). Kukkulalle pääsee myös bussilla, mutta minä otin kuntoilun kannalta ja kiipesin ylös kiemurtelevia katuja pitkin. Torniin päästäkseen täytyy maksaa 8 USDn arvoinen pääsylippu ja sulloutua pikkuruiseen vanhaan hissiin. Maisema palkitsee, sillä tornista näkee koko kaupungin, Golden Gaten sillan ja Alcatrazin vankilasaaren.





Fishefman's Wharf

Kaupungin pohjoisrannalla sijaitsee erityisesti turistien suosiossa oleva kaupunginosa Fisherman's Wharf. Alueelta löytyy lukuisia erilaisia ravintoloita ja kahviloita, pelipaikkoja, museoita, kauppoja, viihdettä, puuhaa lapsille jne. Varsinainen viihdekeskus siis! Eikä tietenkään pidä unohtaa Pier 39:n haisuleita eli merileijonia. Itse en oikein viihtynyt tuolla, oli jotenkin liian kaupallinen ja "turistinen".





Painted Ladies ja muut ihanat talot

San Francisco on täynnä ihastuttavia viktoriaanisen aikakauden taloja. Kuuluisimmat niistä sijaitsevat Alamo Squarella: pastellinväriset Painted Ladies. Nämä talot ovat taatusti kaupungin kuvatuimmat. Miltähän niiden asukkaista mahtaa tuntua? En ehkä haluaisi asua juuri näissä taloissa, mutta voisin muuttaa koska vaan johonkin kaupungin tuhansista upeista taloista. 






Mission District

Tämä kaupungin eteläosassa sijaitseva kaupunginosa on yksi suosikeistani San Franciscossa. Mission District on boheemi ja hip, sellainen rento ja letkeä kaupunginosa. Se on kuuluisa muun muassa upeista muraaleistaan (seinämaalaukset/graffitit), joita löytyy esimerkiksi Clarion Alleylta ja Balmy Streetiltä. Myös upea Women's Building (18th Street) on näkemisen arvoinen! Kaupunginosasta löytyvät myös trendikkäät kahvilat ja ravintolat sekä mielenkiintoiset pikkuputiikit. Kävelykierroksen jälkeen kannattaa kiivetä Mission Dolores Parkin huipulle ihailemaan maisemia vaikka piknik-eväiden kanssa. Missioniin pääsee helposti bussilla ja ratikalla, eikä matka ole ihan mahdoton kävellenkään jos virtaa riittää.









Chinatown

Tiesitkö, että San Franciscon Chinatown suurin Aasian ulkopuolella oleva chinatown?  Se sijaisee keskustan tuntumassa ja on helposti käveltävissä. Kiinalaisesta kaupunginosasta löydät helpoiten matkamuistot, sillä "krääsäkauppoja" on vierivieressä. Shoppailun lomassa voi istahtaa johonkin alueen kiinalaiseen ravintolaan ottamaan hiukopalaa.




Downtown

Kaupungin keskusta (miten minä sen miellän) on varsin selkeä ja helposti haltuun otettavissa kävellen. Keskusta levittäytyy Union Squaren ympärille. Alueelta löytyvät niin kalliit merkkiliikkeet kuin halvemmat perusturistin kukkarolle sopivat liikkeet. Union Squaren kyljessä on suuri Macy's tavaratalo, jonka seitsemännestä kerroksesta löytyy kakkuaddiktin taivas, Cheesecake Factory. Valitse oma suosikkikakkusi noin 30 kakun valikoimasta, istahda kahvilan terassille ja ihaile upeita kaupunkimaisemia! Niin, ja nauti sitä kakkupalasta, jossa voi pahimmillaan olla kaloreita koko päivän energiantarpeen verran! Hups!







Muista myös nämä:

Lombard Street

Tämä jyrkkä ja tiukkakurvinen tie on varmasti kaupungin kuvatuin katu. Itse satuin paikalle sateisena päivänä, mutta turisteja riitti kehnosta säästä huolimatta.

Alcatraz

Tämä kuuluisa vankilasaari on monelle turistille se toinen pakollinen nähtävyys punaisen sillan lisäksi. Saari sijaitsee lyhyen lauttamatkan päässä ihan kaupungin kyljessä. Pääset tutustumaan vankilasaaren historiaan ostamalla aika suolaisen hintaisen lipun. Minä skippasin Alcatrazin tällä kertaa.

Ferry Building Market Place

Financial Districtin itäpuolella rannassa sijaitsee vierailun arvoinen kauppahalli. Hallista löytyy kivoja ravintoloita ja kahviloita sekä houkuttelevan näköisiä puoteja, joista saa mm. juustoja, lihatuotteita, vihanneksia ym. mitä kauppahallista kuuluukin löytyä. 
Kauppahallin läheisyydessä on myös kiva laituri, missä voi istahtaa lepuuttamaan jalkoja ja ihailemaan kaupungin toista kaunista siltaa, San Francisco-Oakland Bay Bridgeä.

Päämäärätön samoilu

Parasta on vain kulkea kaupunkia ristiin rastiin, sattua paikalle vahingossa, löytää ihanat kahvilat ja kuppilat, ihmetellä paikallisten elämänmenoa, ihailla kauniita taloja, ehkä välillä eksyäkin. San Francisco on niin kotoisa ja lämminhenkinen kaupunki!


Toivottavasti nautit nojatuolimatkastasi ja sait vinkkejä mahdollisesti tulevaisuudessa siintävälle San Franciscon matkalle! Suosittelen kaupunkia lämpimästi, voisin ehdottomasti vierailla kaupungissa uudelleen ja katsella menoa seuraavaksi ei niin turistisin silmin.

Seuraavassa reisspostauksessa mennään luontoon, pysyhän kuulolla!


*Anu



10 kommenttia:

  1. Oi, mitä kuvia. Tuonne haluaisin itsekin matkustaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. San Farncisco teki kyllä hyv¨än vaikutuksen, voisin ehdottomasti mennä uudelleenkin!

      Poista
  2. On kyllä aivan upeita kuvia! Värit ovat mitä upeimmat, olet saanut taltioitua muistot niin hyvin <3

    Nojatuoli matka oli oikein leppoisa tähän harmaaseen päivään, kiitos tästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että viihdyit jälleen nojatuolimatkalla! Näitä on tulossa lisää, pysyhän kuulolla!

      Poista
  3. Ihanan värikkäitä kuvia! Ja kiva vihdoin saada enemmän juttuja Amerikan reissultasi. Ainoa huono puoli on vaan se järjetön matkakuume ja ikävä, joka tätäkin juttua lukiessa iski! Itsekin tykästyin San Franciscoon ihan mahdottomasti, haluaisin ehdottomasti vierailla siellä vielä uudelleen! Ja suosittelen kyllä Alcatrazin vierailua vaikka hinta tuntuisikin kalliilta. Ainakin minulle Alcatraz oli yksi niistä harvoista paikoista, jotka ovat onnistuneet lunastamaan isot etukäteisodotukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän näissä reissublogeissa on vikana, että matkakuume pahenee aina! Toivottavasti saat helpotusta vaivaan mahdollisimman pian!

      Poista
  4. Matkajuttuja on odotettukin! :) Hyviä kuvia ja vinkkejä! Mitkä niistä shoppailupaikoista oli niitä tavalliselle kukkarolle sopivia, onko jotain suosituksia vaikkapa liikkeistä/ketjuista, joita ei Suomessa ole?
    Lisäosia matkakertomukseen odottellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en osaa antaa shoppailuvinkkejä, koska en shopaillut ollenkaan. Mut ainakin Uniqlo on sellainen itä Suomesta ei vielä löydy, siellä on kivoja perusvaatteita järkevään hintaan.

      Poista
  5. Nyt kyllä lisäsit matkakuumetta asteella! Täällä koitan pähkäillä minne ja milloin, kun reissuun olisi päästävä vaikkapa heti! Mutta täytynee odotella vuoden vaihteen yli ennen reissukuumeen taltutusta. San Francisco on kyllä ehdottomasti listalla, tämän postauksen jälkeen voisin lähteä vaikka saman tien. :D

    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän näissä on vaarana, että matkakuume pahenee! Kannattaa käydä Friscossa, tosi monipuolinen, mielenkiintoinen ja helppo kaupunki!

      Poista