torstai 3. elokuuta 2017

Kesän tähtihetkiä









Hups, siitä on vierähtänyt jo reilu kaksi viikkoa, kun viimeksi istuin blogin ääreen. Reilu viikko meni etten edes avannut tietokonettani. Olen keskittynyt johonkin aivan muuhun kuin ruudun tuijottamiseen. Nimittäin elämiseen ja tärkeisiin asioihin. 

Vaikka kesäsäät eivät ole olleet ihan parhaimpia, olen silti nauttinut. Olen päässyt maistamaan mökkielämää Keski-Suomessa. Olen istunut veneen perässä ja ihaillut kaunista järvimaisemaa. Olen katsellut auringonlaskuja ja kuunnellut sateen ropinaa. Olen poiminut kesän ensimmäiset metsämansikat ja mustikat. Ja kyllähän tämä vilukissa heitti myös talviturkin järveen! Ja mikä parasta, olen nauttinut ihanasta seurasta!

Tulevana viikonloppuna on säiden salliessa luvassa toinen mökkikeikka tälle kesälle. Toivotaan että sääennuste hieman paranee tämänhetkisestä ja pääsen kälyni kanssa viettämään jo perinteeksi muodostunutta mökki-iltaa hyvän ruuan, soutelun ja saunomisen merkeissä. 

Mitä sinun elokuun ensipäiviin kuuluu?


*Anu


11 kommenttia:

  1. Ihania tähtihetkiä ♥. Täällä kesä on mennyt pitkälti kotona, mutta niin paljon ehtinyt tehdä kaikkea kivaa. Lomatkin tais jäädä pitämättä, mutta löysempää tahtia välillä niin ei se haittaa. Kun on kiva arki muutenkin niin menee se näinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että olet lomattomuudesta huolimatta ehtinyt nauttimaan kesäjutuista!

      Poista
  2. Mahtavia kesän hetkiä 🍓 ikimuistoisia ja antoisia 🤗 kauniita kuvia muistona 🤗

    VastaaPoista
  3. Upeita hetkiä siellä ja kuulosta just niin hyvältä keskittyä kaikkeen muuhun!! Mä oon kans ottanut rennon rantein tän bloggaamisen ja se on tuntunut niiiiin hyvältä 👌.
    Elokuu. Pikkuveli muutti hetkeks meille, kun tuli ero tyttöystävän kanssa ja nyt toivotaan, että saa asunnon pian. Mä etsin hulluna töitä ja toivon, että joku natsaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rento meininki on parasta...ihan kaikessa! Voi kunpa sen muistaisi aina... Toivottavasti löydät mieleisen työn, tsemppiä etsintään!

      Poista
  4. Kuulostaa (ja näyttää) aivan ihanalta, välillä on hyvä ottaa vähän rennommin, vaikka rakkaasta harrastuksesta onkin kyse <3 Täällä alkoi uudenlainen arki töihinpaluulla ja lyhentyneillä viikonlopuilla, mistä en vielä ole kyllä innoissani, tilipäivänä ehkä sitten. :D Pian alkaa ekaluokkalaisen koulutaival ja muuttuu arki vielä pikkuisen enemmän, minne tämä aika katoaa?!

    Mukavaa viikkoa ja toivon hyviä mökkisäitä sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mennään kyllä todella renoin ottein täällä blogistaniassa. Ehkäpä kirjoitteluinto kasvaa syksyn tullen...
      Tsemppiä arjen pyörteisiin!

      Poista
  5. Ihania kuvia ja tunnelmaa.
    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  6. Casino Slots Online | The best casino games - Dr.MCD
    Welcome to the 제주도 출장마사지 ultimate list of casino games available on our 광주광역 출장마사지 website! Browse through our 성남 출장샵 selection of games for your favorite slot, 광주광역 출장마사지 poker or video poker 안산 출장샵

    VastaaPoista