lauantai 16. huhtikuuta 2016

Vihreää ja turkoosia - Kevät tuli parvekkeelle























Viime viikonloppuna alkoi multasormea ja viherpeukaloa kutittaa sen verran, että parveke oli saatava heti kevätkuntoon. Kierros Plantagenissa, Bauhausin puutarhaosastolla ja Granitissa sekä omien tarvikevarastojen kaivelu tuottivat tulosta ja nyt keväinen parvekkeeni näyttää aika mukavalta ja raikkaalta. 

Suuria muutoksia viime keväiseen/kesäiseen ei ole, sillä vanhoilla kalusteilla mennään ja tilakin on kovin pieni suurempia muutoksia ajatellen. Uutta ovat ainoastaan Granitin kaunis musta ruukku ja sisustustikkaat sekä tietysti kaikki kasvit. Kalusteiden lisäksi tektiilit, taulu ja muut ruukut ovat vanhoja, mutta erittäin kelvollisia. Kevään väriksi valikoitui turkoosi, sitäkin löytyi omista varastoista ihan riittävästi. 

Pienellä rahalla paljon kaunista. Sopii minulle! Kesäksi ilme tulee varmasti vähän muuttumaan lähinnä kasvien osalta. Kuumalla eteläparvekkeella kukat eivät kestä kovin pitkän hengissä, joten uusia tulee varmasti hankittua pitkin kesää. Ehkä jotain tekstiilejäkin vaihtelen sitten fiiliksen mukaan. Mutta nyt tuolla kelpaa kyllä nauttia aamupalat, iltateet, skumpat ja lounaat! Ehkä voisi nauttia näistä aurinkoisista päivistä myös bikinit päällä... ;)

Aurinkoista lauantaipäivän jatkoa!


*Anu



14 kommenttia:

  1. Voi miten ihana kevätkeidas! Mekin vietettiin päivä pihahommissa, mutta meillä on maa vielä niin jäässä (ja luntakin paikoittain), että vielä en viitsinyt terassia laittaa kuntoon. Lasitettu terassi olisi kyllä ihana, siellä varmasti jo tarkenisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jossu! Parvekkeella tarkenee jo vähän liiankin hyvin. Aurinkoisella säällä alkaa olla jo liian kuuma.

      Poista
  2. Ihana keidas :)
    Mulla ei ole ollut yhtään virtaa laittaa meidän parveketta kesäkuntoon..
    Ehkä huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Kyllähän tässä vielä hyvin ehtii, keväthän on vasta aluillaan. :)

      Poista
  3. Ihana partsi <3 tuo on kyllä upea keidas :) loistavaa :)

    Täällä kokeillaan ensi kertaa turkoosia tehosteena, eilen juuri hm paketin hain :) odotan josko ensi viikolla pääsisi laittamaan parveketta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Turkoosi on ollut jo vuosia tehostevärisuoskkini. Etenkin tuonne parvekkeelle se sopii vihreän kaveriksi niin hyvin.

      Poista
  4. Onpa sun parveke ihana ja houkutteleva <3 Jotenkin tuo turkoosi sopii niin ihanasti kevääseen ja kesään.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään kyllä! Haikailen kyllä isomman parvekkeen perään, että saisin kunnon sohvaryhmän/lepotuolit, ruokailuryhmän, isoja kukkaruukkuja jne. Ehkä joskus...

      Poista
  5. Tykkään ihan valtavasti, hyvältä näyttää! Kyllä tuolla parvekkeella viihtyisi :)

    VastaaPoista
  6. Ihastuttavan, viihtyisän oloisen sisutuksen olet luonut parvekkeellesi. Kevään ensimmäiset orvokit ovat kyllä aina yhtä suloisia ja helmihyasintit suosikkejani myös. Nyt vaan odottamaan lämpeneviä säitä, että pääset todenteolla nauttimaan kauniista kesäkeitaastasi.

    VastaaPoista