tiistai 3. marraskuuta 2015

Lohturuokaa











Hupsistakeikkaa, se on marraskuu! En tosin ihan tämmöistä aloitusta marraskuulle suunnitellut... Täällä nimittäin kroppa petti ja flunssa iski heti sunnuntaina. Kaktuksen piikkejä on nielty ja nessupaketti kaivettu esiin. Kamala sanoa, mutta en ole oikeastaan kovin harmissaan tästä (paitsi siitä etten pääse urheilemaan), ajoitus sattui nimittäin aika nappiin (ei tärkeitä menoja, lomaa tms.) ja kaipasinkin uuvuttvan puolen vuoden jälkeen pientä pakkolepoa. "Nautin" nyt siis levosta, kuumasta piparminttuteestä ja glögistä, villasukista ja verkkareista, ikkunan takaa paistavasta auringosta, tv-sarjoista ja leffoista, blogeista jne. oikein ajan kanssa, kun ei muutakaan oikein jaksa. 

Kuumien juomien lisäksi on toki syötäväkin jotain. Minä olen siitä kummallinen ihminen (vai olenko?), että minulla ei mene ruokahalu sairaanakaan (makuaisti tosin kärsii). Harmi sinänsä, koska sairasloma voisi toimia hyvänä laihiksena... Eilen muistin, että kuukauden takaisista illanistujaisista jäi jäljelle yksi paketti pieniä tortillalettuja. Niiden sisälle kyhäsin jääkaapin antimista makoisat täytteet: kanaa, punakaalia, luumutomaatteja, avokadoa, korianteria ja salaattia. Mausteeksi makeaa chilikastiketta ja limen mehua. Ihanaa ja helppoa lohtulounasta niiskuttajalle! Illalla hoksasin laittaa lettujen sisään vielä vuohenjuustopalan jämät ja sehän vasta hyvä idea olikin. Iltapalalätyistä tuli vieläkin herkullisemmat! Onneksi aineksia jäi vielä jäljelle, herkkulounasta luvassa siis tänäänkin... 

Jospa vielä keittelisin kupin teetä... Aurinkoista tiistaita sulle!

*Anu


14 kommenttia:

  1. Voi että! Tsemppiä sinne nuhatupaan! Inhottavaa olla kipeä ja varsinkin näin kauniina päivänä!

    Aivan ihanan värikkäitä kuvia! Ilo katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väriä näihin päivään kyllä on kaivannutkin! :)

      Poista
  2. Parantumista sinulle kovasti <3 kumpa tauti ei enää pahenisi :)
    Aivan ihanat kuvat ja tuo on varmasti niin herkullista <3 nams!

    VastaaPoista
  3. Pikaista paranemista sinne! <3 Aina se pieni sairastaminen ei ole pahasta, joskus kunnon lepo tekee vain hyvää.

    Herkut kuvat, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näin olen yrittänyt ajatellakin, pieni pysähtyminen tekee vain hyvää!

      Poista
  4. Dääm :( Olisi sinunkin pitänyt lähteä jo lauantaina meidän kanssa "lääkitsemään" , niin nyt ei flunssa ehkä jylläisi :D Toisaalta saattaisi olla muuten vaan hillitön väsymys, kuten täällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääkitseminen ja hyvä seura ois saattanut auttaakin... Mutta hyvää on tehnyt lepo ja nukkuminenkin! :)

      Poista
  5. Nää kuulostaa ja näyttää tosi hyvältä! Pitänee kokeilla joskus itsekin, vähän vaihtelua perinteisille tortilloille.
    Paranemisia ja voimien keräilyä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä niin helppoa ruokaa ja lettuun voi kääräistä melkein mitä vain oman maun mukaan! Yllätyin miten hyvin vuohenjuusto ja makea chilikastike sopivat yhteen. Nam!

      Poista
  6. Herkullisen näköistä lohturuokaa! Paranemista flunssaan, toivottavasti menee pian ohitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eiköhän tää ala helpottaa. Ainakin nokan jatkuva vuotaminen on nyt ohi...

      Poista
  7. Voi ei, pikaista paranemista sulle! <3 Aika ihanaa lohturuokaa sulla, nam nam :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Onneksi sairaanakin voi vähän hemmotella itseään... :)

      Poista