sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kesäjuhlat - tuttavallisesti Mekkobileet 2015




















Hei Hou! Reilun kahden viikon blogihiljaisuus päättyy NYT! Toukokuun viimeinen viikko meni ihanasti lomailun merkeissä New Yorkissa (joo, postauksia tulossa kunhan ehdin setviä 1200 kuvaa) ja kulunut viikko on ollut niin täynnä puuhaa etten ole juurikaan blogistaniaan ehtinyt. Pahoittelut myös siitä, että oman blogini hiljaisuuden lisäksi en ole juurikaan ehtinyt vierailla sinun blogissa, saati kommentomaan mitään. Kesällä ylipäätään tämä koneella istuminen vähenee, joten postauksia tupsahtelee verkkaiseen tahtiin.

Tämä viikko oli tosiaan sutinaa täynnä, sillä neljän yövuoron lisäksi järjestelin juhlia. Eilen juhlistimme ystävieni kanssa kesän alkua perinteisten mekkobileiden muodossa. Olen jo muutamana kesänä järjestänyt juhlat ystävilleni mekkoteemalla, ts. saa ihan luvan kanssa pynttäytyä nätiksi. Ilta etenee rennoissa merkeissä kotonani herkkuja syöden ja kuohuvaa nautiskellen. Jatkoillekin toki aina päädymme jonnekin keskustan kuppilaan.

Nautin suuresti juhlien järjestelystä (vaikka siihen saakin tuhrattua monta iltaa). Menun suunnittelu ja kokkailu on juhlien järjestämisessä parasta. Näissä juhlissa katoin pöytään kahta erilaista ruokaisaa salaattia (perunasalaatti ja vihreä-kvinoa-salaatti), lohikolmioleipiä, välimerellisiä lihakebakoita ja dippivihanneksia. Jälkiruuaksi nautimme ihanaa, suolaisen makeaa Daim-jäätelökakkua (resepti ja kaunis koristelu bongattu Vaaleanpunaisessa hirsitalossa-blogista) ja  raparperi-minikuppikakkuja (joiden kuorrute levisi...). Lisäksi tarjolla oli kirsikoita ja vaaleanpunaisia irtonamuja. Tarjoilut kävivät hyvin kaupaksi eilen ja tänään söimme jäljelle jääneitä herkkuja vielä kahden ystävän kanssa, Onnistuneet juhlat kaikenkaikkiaan ja innolla odotan jo ensi kesän juhlia. Mielessä pyörittelenkin jo ensi kesän teemaa (edellisissä juhlissa ei ole teemaa ollutkaan...).

Nyt tämä väsähtänyt emäntä asettuu mukavasti sohvalle ja koittaa sinnitellä hereillä vielä pari tuntia. Sitten saa uni tulla. Tiukka työviikko edessä, joten ei haittaisi vaikka unta riittäisi kellon ympäri. Lupaan ja vannon, että New York-postaus/postauksia on tulossa lähipäivinä, pysykäähän nahoissanne siellä! :) Rentoa sunnuntai-iltaa!

*AnuElina


22 kommenttia:

  1. Siis voi nenä :) ihanat hipat olleet teillä :) olen niin kova ja innokas järkkään juhlia niin ihan huippua lukea tälläisiä postauksia <3 upeat juhlat :)

    Ihanaa, reissupostausta vaan kehiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlien järjestäminen on tosi hauskaa! Mietinkin tässä jo mitä järjestäisin seuraavaksi ja kenelle...

      Poista
  2. Mukava lukea kuulumisia ja upeista juhlista, mitkä olet järjestänyt! On hyvännäköiset tarjoilut, nuo kolmioleivät näyttää herkulliselta.
    Täällä odotellaan reissupostausta ja -kuulumisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan onnistuneet kemut, tarjoilut maistuivat!

      Poista
  3. Kuulostaapa ihanilta tuollaiset mekkobileet:)!!! Ja nam, mitä kaikkea herkkua tarjolla:P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on kiva laittautua vähän enemmän. Etenkin mekkoa tulee käytettyä harvemmin, siksi nämä bileet ovat hyvin "tarpeelliset".

      Poista
  4. Oih miten herkullisia tarjoamisia, saahan sulta tuon kakun ohjeen?! ja reissukuvia ootellessa <3

    Katja - http://willalemmelle.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakussa on normaali Digestive-pohja, sitten kerros vaniljajäätelöä, välissä kinuskikastiketta, daimrakeita ja suolapähkinöitä rouhittuna, sitten taas jäätelöä jne. Kolme jäätelökerrosta täyttää tuollaisen 23cm irtopohjavuoan. Jäätelöä menee 2 litraa.

      Poista
  5. Ihania herkkuja :) Ja kaunis, tyylikäs sinä :)

    VastaaPoista
  6. Nälkä tulee näitä kuvia katsellessa! Vallankin tuo kakku näyttää/kuullostaa niin hyvälle, että pakko varmaan kokeilla :)
    Muistathan sitten laittaa paaaljon niitä Nykin kuvia, kovasti niitä ollaan jo ooteltukin! ;)

    VastaaPoista
  7. Hienot kuvat, ja sinä se oot hyvännäkönen!

    VastaaPoista
  8. Aivan ihanat tarjoilut ja mikä hot mama ootkaan :))

    VastaaPoista
  9. Olen aivan varma, että suupielestäni putosi kuolaa näppäimistölle, kun näin tuon kakun. :D Ihanat tarjoulut upealla emännällä siellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Eihän tuollaista kakkua voi olla kuolaamatta...

      Poista
  10. Hyvänen aika mitä herkkuja. Upeat kuvat!

    VastaaPoista
  11. Siis mekkobileet - aivan mahtava idea!! :D Itse olen harmitellut, kun suvussa ei riitä joka vuodelle lakkiaisia, rippijuhlia tai vastaavia, joihin saisi pynttäytyä... Mutta nyt kyllä annoit ratkaisun tähän harmitteluun! :) Upean herkulliset tarjoilut olet loihtinut, tekisi mieli nappasta kuvista muutama herkku! Ja mikä emäntä - wow! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin hieno keksintö! Mekkobileidean saa vapaasti varastaa! :)

      Poista
  12. Sä oot kyllä melkonen juhlaemäntä, aina niin upeat herkut laitat ja upealta näyttää myös emäntä itse ♡

    VastaaPoista