maanantai 13. lokakuuta 2014

Kartanon ruska





















Vanhuus ei tule yksin (vaikka äitipuoleni mielestä se voi tulla kyllä yksinkin, heheh!). Tuparit on nimittäin juhlittu ja sen tuntee olossa vielä tänäänkin. Vaikka mistään hurjista pirskeistä ei ollut kyse, niin kummasti se kroppa vielä muistaa valvomisen, normaalista poikkeavan syöpöttelyn ja pikku tissuttelun. Jälkitiloista huolimatta, kivat pikkuiset tuparit vietettiin seitsemän naisen voimin. Herkuteltiin ja höpöteltiin. Ja parin ystävän kanssa eksyttiin jatkamaan iltaa vielä yökerhoonkin. Aamun pikkutunneillehan siinä meni.

Lauantaina tuparivalmistelujen välissä oli pakko päästä hetkeksi haukkaamaan happea ja nauttimaan kauniista ruskasta. Niinpä hyppäsin pyörän selkään ja polkaisin tässä lähistöllä sijaitsevan Backaksen kartanon pihaan. Vaahterat ja tammet olivat syysasussaan. Perille päästyäni aurinkokin alkoi pilkistellä puiden välistä. Ihana väriloisto! Toiveissa olisi päästä kameran kanssa ulkoilemaan vielä tällä viikolla, kun ruskasta on vielä jotain jäljellä. Viime vuonna ruska oli aivan käsittämättömän upea Helsingin Töölönlahdella (klik), siellä voisi käydä katselemassa maisemia tänäkin syksynä. Toivottavasti saadaan tällä viikolla auringonpaistetta, nyt näyttää niittäin vähän turhan synkältä...

Nyt tämä juhlimisesta nahistunut emäntä pyyhkäisee salille antamaan viikonlopusta kertyneelle kuonalle kyytiä. Jospa se olo siitä vähän virkistyisi!

Reipasta viikon alkua kaikille!!


*AnuElina

6 kommenttia:

  1. Niin kauniita kuvia täällä syksyn väriloistosta! <3 Ruska on kyllä mitä parhaimmillaan :-) Voi vaan huokailla kun ulkona kulkee! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pitää nauttia, kohta on ympärillä pelkästään harmaan sävyjä.

      Poista
  2. Vau mitä kuvia. Niin upean kaunista on tämä vuodenaika. Onneksi värejä riittää nyt, kohta taitaa mennä harmaan puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmaa on ihan ok väri...sisustuksessa! Toivottavasti saadaan nauttia luonnon väriloistosta vielä muutama viikko.

      Poista
  3. Upeaa väriloistoa kuvissasi! ♥
    Toipumista ;D

    VastaaPoista