maanantai 28. heinäkuuta 2014

Ohi on!










Ihana täyden kympin kesäloma on nyt ohi. Kolmeen viikkoon mahtui yllättävän paljon. Loma alkoi viikon reissulla aurinkoiseen Espanjaa. Siellä sai hyvän startin lomalle, kun pääsi eroon arkisista kuvioista. Ihanaa rentoutumista etelän auringossa, upeita maisemia ja aitoa lomatunnelmaa. Reissun jälkeen piipahdin parin päivän visiitillä kotona. Purin matkalaukun, pesin pyykit, pakkasin uudestaan ja suuntasin Tammerfesteille Tampereelle. Pidennetty viikonloppu hurahti ystävien hyvässä seurassa laatumusiikista nauttien. Parhaimpina mainittakoon Jenni Vartiainen, Yö ja Cheek. Eikä Pirkanmaan säässäkään ollut valittamista. Tampereelta kiirehdin taas kotiin pikaiselle varikkokäynnille, taas pyykit koneeseen, puhtaat kamat laukkuun ja mökille Hämeeseen. Pari päivää sain nauttia perisuomalaisesta järvi/maalaismaisemasta, mahtavista grilliherkuista ja lämpimistä kesäöistä. Talviturkki tuli viimein heitettyä, vesi oli mukavan virkistävää (jonkun mielestä lämmintäkin)! 

Viime viikon keskiviikkona palasin kotiin Helsinkiin ja päätin viettää loppuloman kotimaisemissa. Upeat viisi päivää, ei voi muuta sanoa! Ihana helle, auringonottoa rannalla ja puistossa, kirppistelyä (tavaraa laitettu urakalla kiertoon muuton alta), terassikeikkaa ja vesijetillä hurjastelua. 

Nyt on niin mielettömän hyvä fiilis ja onnellinen olo onnistuneesta lomasta! Kaikki meni paremmin kuin hyvin, kiitollinen saan olla ihanista ystävistä, kauniista kotimaasta, terveydestä ja upeista mahdollisuuksista mitä eteen on tullut. Tänä iltana palaan töihin. Olisin kyllä mielellään lomaillut edes viikon pidempään. Mutta onneksi töiden alku ei tarkoita syksyn alkua, kesästä ehtii nauttia varmasti vielä pitkälle elokuuhun.

Upeaa aurinkoista maanantaita sinulle, joka ehdit kesäkiireistä huolimatta blogiini vierailulle! :)

*AnuElina


22 kommenttia:

  1. Kuullostaa täydelliseltä lomalta. Ja onneksi kesä jatkuu vielä töidenkin alettua :) Työn iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana loma... Nyt jo vahvasti arjessa kiinni...Seuraavaa lomaa odotellessa!

      Poista
  2. Ihanalta lomalta kyllä kuulostaa♥ Iloista arkea toivottelen! Ja totta, onneksi kesä vielä jatkuu, vaikka loma loppuu:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On tässä arjessakin omat hyvät puolensa. Ja onneksi kesä jatkuu! :)

      Poista
  3. Ihania kuvia ja tunnelmia kesälomaltasi! Minäkin palasin tänään sorvin äärelle.

    Yritetään nauttia kesäjutuista arkenakin, jookos? Ja jos kiirettä pitää, niin
    viimeistään viikonloppuna chillaillaan helteiden helliessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Todellakin nautitaan kesäisistä asioista niin kauan kuin mahdollista! :)

      Poista
  4. Ihana positiivinen postaus ♡ lomasi kuulostaa juuri siltä miltä pitääkin :-) siitä on hyvä palata työn pariin :-)

    Kovasti tsemppiä työn aloitukseen ♡

    Ps. Saitko sähköpostin? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Työmotivaatiota tässä kovasti kaivattaisiin...
      Luin sähköpostisi äsken ja vastasin. :) Sori kun kesti...

      Poista
  5. Aivan ihanalta kuulostaa sinun loma <3 Täällä on myös nautittu joka hetkestä:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olihan se aika huippu! :D Ihania kesäpäiviä sulle!

      Poista
  6. Kuulostaa aivan täydelliseltä lomalta, tsemppiä arjen aherrukseen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eiköhän se arki vie mukanaan niin vauhdikkaasti ettei kohta muistakaan olleensa lomalla...

      Poista
  7. Juurikin siltä se kuulostaa. Täällä viedään viimeisiä, mutta ihanaa, että kelejä kestää vielä. Mä niin nautin tästä lämmöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kesäkelejä näyttää olevan tarjolla vielä päiväkausiksi, juuri tsekkasin 10 vrk:n ennusteen. Paistaa, paistaa!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä on pakko elää arkea että osaa sitten nauttia lomasta.

      Poista
  9. Voimia arjen aloitukseen, onneksi koet olosi rentoutuneeksi! Tuo reissu heti loman alkuun on viisautta, sitä pääsee heti irti kotiympyröistä ja mieli virkistyy <3
    Ihanaa kesän jatkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Reissu oli kyllä ihan paras loman aloitus!

      Poista
  10. Ihana loma sinulla ollut ja kuten Eija yllä mainitsi, on varmasti ollut hyvä aloitus lomalle lähteä heti irti kotiympyröistä. Tsemppiä töihinpaluuseen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tsempit otetaan vastaan! Motivaatiota pitää vielä vähän hakea...

      Poista