sunnuntai 18. elokuuta 2013

Häähumua


Eilen sain kunnian osallistua ystäväni häihin. Pari oli vihitty jo keväällä, eilen sitten juhlimme isolla porukalla tuoreehkoa avioparia Hvitträskissä Kirkkonummen kupeessa. Juhlapaikka oli kaunis, perinteikäs ja tunnelmallinen. Juhlatila oli koristeltu kauniisti valkoisin kukkasin ja kynttilöin. Juhlat aikuiseen makuun, minun makuun. Ruoka-annokset tarjoiltiin suoraan pöytiin, kakkukahveja lukuunottamatta. Tarjolla oli mm. herkullista suppilovahverocapuccinoa, mehevää ankka-possurifletteä kanttarellikastikkeella ja makoisaa mansikkatäytekakkua. Kauniita, herkkiä ja hauskoja puheita. Ei mitään perinteisiä (ja typeriä) hääleikkejä ja väkinäisiä ohjelmanumeroita, vaan rentoa hengailua, tanssia, ihmisten kanssa rupattelua, saunomista (miehet lähinnä). Musiikista huolehti dj-duo. Ei millään tavalla perinteiset häät, paremminkin hauskat ja ennenkaikkea rennot aikuisten juhlat. Minä tykkäsin kovasti! Kiitos O ja V upeasta illasta!








Kuvasaldo jäi hyvin laihaksi, koska en ottanut kameraa mukaan, vaan räpsin muutaman kuvan kännykälläni. Huonolaatuisia, heilahtaneita, vääristyneitä värejä. Sainpahan keskittyä enemmän juhlimiseen kuin kameran kanssa pelleilyyn. :)

Nyt täällä on aika "hiljaista", tuli nimittäin nautittua pari lasillista liikaa... Mutta onneksi on sunnuntai, virallinen lepopäivä. Kauppareissun jos jaksaisin tehdä, että saisin jotain kahvipöytän laitettavaa iltapäivällä saapuvalle vieraalleni...

Rentoa sunnuntaita!

*AnuElina



8 kommenttia:

  1. Kauniilta näyttää, oli varmasti ihanat juhlat! <3

    VastaaPoista
  2. Tuollaiset juhlat ovat mukavia...sellaisethan voisi järjästää ihan muutenkin...vaikka synttäreillä....enenhän oli kaikenmaailman 50 ja 60 vuotisjuhlat...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä voisi panostaa muihinkin juhliin joskus vähän enemmän... Häät vaan on aina niin hienoja juhlia! :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Häät kerran kesässä ois aika sopiva tahti. :)

      Poista
  4. Kivoilta pirskeiltä vaikuttavat!
    Hitsi, tuollaiset olisikin kivat, olisipa kiva juhlia häitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivat ja rennot, tykkäsin!
      Toivottavasti ei tarvitse odottaa seuraavia häitä neljää vuotta...

      Poista