perjantai 18. tammikuuta 2013

Rantakassi

Hei taas!
 Täällä matkavalmistelujen lomassa huomasin, että mun vanha itse tehty rantakassi on pahasti kulahtanut ja väri haalistunut/vaaleat osat tummentuneet auringosta, voiteista ja useista pesuista johtuen. Suosin tässäkin asiassa itse tehtyä, jotta saan varmasti oman näköisen, persoonallisen ja oikean värisen kassin.
Koko aamupäivä meni sitten uutta kassia väkertäessä
 ja tämmönen siitä tuli.


Raita- ja pohjakangas ovat Ikeasta, paksua markiisikankaan tyyppistä puuvillaa. 
Vuorikangas ja tähtiin käytetty kangas ohutta puuvillaa.
Kassi on reilun kokoinen, mahtuu rantapyyhe, iso vesipullo, evästä, luettavaa ym.
Kassin alaosan tein mustasta kankaasta, jotta se ei heti näytä kamalalta kun rantahiekalla pyörittelee.
Kassin sisällä on vuori ja pieni tasku kännykälle tms. pikkutavaralle. 
Kassin lisäksi ompelin erillisen pienen vetoketjullisen pussukan samaisesta raitakankaasta.
Pussukkaan voi jemmata kaikkea pientä, kuten avaimet, rahat, kännykän, huulirasvan tms. 
Pikkutavarat löytyvät näin helpommin isosta kassista, kun ei tarvitse kaivella kassia pohjia myöten.
Kyllä nyt kelpaa lähteä rantalomalle, kun olalla keikkuu upouusi kassi!

Nyt täytyy lähteä piikille... poliorokotteen uusiminen olisi ohjelmassa. 
Sen jälkeen voinkin keskittyä taas pakkailuhommiin. 
Täällä ihan rannikollakin on niin kylmä (aamulla -20, nyt -16) ettei tuolla ulkona viitsi oleskella. 
Parempi katsella kaunista auringonpaistetta ikkunan läpi lämpimässä. :)

Pirtsakkaa pakkaspäivää!

7 kommenttia:

  1. Hieno kassi :) milloin on lähtö lämpimään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tiistaiaamuna lennetään lämpimään. Tosin siellä lämpimässä vasta 10 tunnin lennon jälkeen illalla.

      Poista
  2. Moi!
    Sinä kun olet niin hyvä sistamisessa, onko sinulla mitään ideaa miten voi pitää kauniit kourut näytillä mutta silti järjestetyinä. Miten sinä pidät korusi?
    ps. Rakastan sun kotiasi (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Osa koruistani roikkuu vessassa naulakossa ja osa on piilossa erilaisissa sisustuslaatikoissa. Ehkäpä joku korupuu voisi olla hyvä ratkaisu jos haluat pitää ne esillä?!

      Poista
  3. Oletpa taitava, tuosta tuli todella hieno!! Ja niin sinun oloisesi!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulle tuli heti mieleen erotuomari tuosta raidoituksesta... Oiskohan pitäny laittaa raidat vaakaan...

      Poista
  4. Blogissani olisi sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista