lauantai 12. tammikuuta 2013

Bataattirieskat


 Lauantai-iltaa!

Onpahan ollut pitkä lauantai. Sen siitä saa kun herää vapaapäivänä klo 6.00.
Enhän minä muuten, mutta kun oli kavereiden kanssa kirppispöytä varattuna, ja sinne piti suunnistaa heti aamutuimaan myyntitykiksi. Kauppa kävi melko hyvin, paremmin kuin olin odottanut. Käyn kirppiksellä myymässä pari kertaa vuodessa, yleensä pääasiassa vaatteita. Nyt mulla oli lähinnä kaikkea muuta paitsi vaatteita. Vaatteet ovat aina käyneet hyvin kaupaksi, siksi nyt epäilin että tienesti jää aika pieneksi. Mutta ei, ihan tyytyväinen olen reilun 30e tuntipalkkaan (puhtaana käteen!). :)

Päivä on sitten mennyt löysäillessä, koska viime yön kuuden tunnin unet ei kauheasti ylimääräistä virtaa anna.
Kamala leipomishimo kuitenkin iski ja sitä ei voi vastustaa. Makeaa teki ensin mieli (ja suolaista ja ihan kaikkea!), mutta sitten muistin houkuttelevan reseptin, jonka bongasin uusimmasta Koti ja keittiö-lehdestä:

Bataattirieskat.






Ihanan helppo ohje (yllä) ja todella makoisia lämpiminä voilla voideltuna.
Suosittelen lämpimästi iltapalapöytään!

Toivottavasti nämä herkut auttavat taistelussa flunssapöpöjä vastaan... on nimittäin ollut pää kipeä jo vuorokauden ja kummallinen nielun kihinä alkoi tänään. Etten vaan ois palelluttanut itseäni kirpiksellä, siellä oli kylmä (jäähallin käytävällä ulko-oven edessä)!

Huomenna olisikin taas työpäivä. Joo, päivä. Ja sen jälkeen vasta yövuorot.
Vielä kuusi pitkää työvuoroa ennen kauan odotettua lomaa.
Nyt sukellan sohvalle katsomaan Putousta ja sitten unten maille.
Lauantai-illan jatkoja!

***
Ps. Valitettavasti joudutte odottelemaan sisustuspostauksia vielä ainakin kuukauden verran. Vasta loman jälkeen olen ajatellut kohennella kodin ilmettä. Koittakaahan pysyä matkassa, vaikka aiheet ovat ehkä välillä vähän tylsiä ja turhankin arkisia.
Kiitos jokaiselle lukijalle mukana hengailusta!


11 kommenttia:

  1. Bongasin tuon saman ohjeen ja ajattelin myös kokeilla!
    Voi ei..kurkunkaiherrusta?? Pidetään peukkuja, ettei pöpö iske!!
    Viikonloppuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, herkullisia!
      Oneksi kaiherrus meni toistaiseksi ohi...ja toivottavasti pysyykin poissa. Kivaa viikonlopun jatkoa sullekin!

      Poista
  2. Niin herkullisia kuvia täällä, että nälkähän tässä tulee! Nam! :)

    Ja toivottavasti pysyy flunssa loitolla. Itselläni on ihmeellinen kuumeeton tauti, mutta puhti on poissa. Mukavaa viikonlopunjatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi ei enää merkkiäkään flunssasta, meni nukkumalla ohi. :) Sunnuntain jatkot sinnekin!

      Poista
  3. Ihan liian harvoin tullee leivottua leipäpolitiikkaa, usseimmiten sitä makiata ja pullanpuolta. Tätä kyllä pittää kokkeilla , tykkään battaatin hieman makiasta mausta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Joskus pitää tehdä niitä perinteisempiä perunarieskojakin. :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! Blogini on "tunnustus/haastevapaa", mutta käyn kurkkaamassa mihin olet haastanut minut mukaan. :)

      Poista
  5. Oi ku herkullisilta näyttää! :) Noita voisikin kokeilla joku kerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Niin helppoja ja hyviä. Vieläpä helposti muokattava resepti: bataatin tilalle vaikka perunaa tai porkkanaa!

      Poista
  6. Namnam kuinka mulla on mennyt ohi tuo ohje vaika lehti läytyy kotoa. Kiitos muistuksesta, näitä täytyy tehdä ensi viikonloppuna.

    VastaaPoista