lauantai 23. kesäkuuta 2012

Paras päivä

Nyt on ihan pakko fiilistellä tähän mennessä kesän parasta päivää.
Eilinen juhannsuaatto, superpäivä!
Vietin aivan ihanan kesäpäivän ystävien kanssa Helsingin edustalla Pihlajasaaressa.
Sää ei olisi voinut olla parempi: aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta, oli lämmin eikä tuulikaan kiusannut.
Nautiskelimme rantakalliolla piknikeväistä, skumpasta ja auringosta. Ihailimme kaunista merimaisemaa, ohi lipuvia purjeveneitä ja risteilyaluksia.
Koko päivähän siellä vierähti (klo 13-21) ja pitkän päivän jälkeen raahauduimme ulkoilmasta ja auringosta huummantuneina (ja hieman kärähtäneinä!) ja väsyneinä kotiin nukkumaan.





Harmi, että tänään sää on aivan toisenlainen. Taivas aivan pilvessä ja äsken alkoi sataa.
Onneksi ehdin puolen päivän aikaan heittää juoksulenkin kuivin jaloin.
Loppu päivä menee rennosti kotosalla ja yöksi sitten töihin.
Mun juhannus on siis jo aivan loppusuoralla.
Mutta nauttikaa te muut vielä vapaasta viikonlopusta! :)


5 kommenttia:

  1. Hei,

    sinulla ihana blogi;)

    Minäkin pakkasin eväät ja picnick-viltit ystävän kanssa ja suunnattiin
    Pihlajasaareen nauttimaan kesäillasta tanssahdellen ja
    skumppaa maistellen. Ei se kaupunkijuhannuskaan pöllömpi
    vaihtoehto ole, kun on oikea asenne, kaunis sää ja hyvää seuraa. :)

    Kaikkea hyvää kesääsi!

    t.Arja

    VastaaPoista
  2. Ihanan raikas bogi sinulla! Kiva kun löysin! Asun Itävallassa, tule moikkaamaan www.athomewithsofia.blogspot.com Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa seuraamaan blogiani Sofia ja Arja! Toivottavasti teillä oli mukava juhannus! :)

    VastaaPoista
  4. Viikon verran seuranneena blogiasi... todella hyvä blogi, hienoja kuvia ja rentoja kirjoituksia... hauska :-)

    Hauskasti ja hyvällä maulla sisustettu koti, kivoja pieniä yksityiskohtia...

    -M

    VastaaPoista
  5. Kiitos M ja tervetuloa lukijaksi!

    VastaaPoista