lauantai 26. toukokuuta 2012

Viikonloppuhuveja


Kiva, vauhdikas ja aurinkoinen viikonloppu alkaa olla minun osaltani paketissa.
Eilen pyörähdin Espan puistossa katsomassa Marimekon muotinäytöksen. Hauskoja ja kauniita kesämekkoja, kevyesti liiteleviä kansallisbaletin tanssijoita, lavatanssimusiikkia, ihana auringonpaiste.

Eilisilta meni oikein mukavasti ystävien seurassa ensin etkoillessa ja loppuilta tanssahdellen aamukolmeen saakka. Siitä onkin aikaa kun viimeksi olen noin pikkutunnelle asti jaksanut veivata. Olipas hauskaa!

***

Tänään sain yllättäen kutsun Linnanmäelle veljeni perheen ja heidän ystäväperheen kanssa. No, enhän minä voi noin hyvää tarjousta ohittaa, ihan loistava tapa viettää auronkoinen lauantai. 
Lintsillä vierähti sitten koko päivä lasten energiaa ja intoa ihmetellessä... ja eksyinpä itsekin heidän kanssa kahteen härveliin.



Tykkään huvipuistotunnelmasta ja vauhdin hurmasta. Kyllä tänä kesänä pitää vielä mennä ottamaan kunnon kyydit oikein rannekkeen kanssa. :)

Täytyy myöntää, aika rankka viikonloppu on ollut hauskuudesta huolimatta. Nyt olen aika puhkipoikki. Mutta onneksi voi vaan köllötellä sohvalla ja katsella telkkua. Jos vaikka parit ensimmäiset euroviiubiisit jaksaisi katsoa... tuskin nimittäin loppuun asti pysyy silmät auki.
Huomenna taas töihin, eli se sitten tästä viikonlopusta.

Toivottavasti teilläkin on ollut hauska ja aurinkoinen viikonloppu ( ja ehkä jatkuukin sellaisena). Have fun!!

2 kommenttia:

  1. Minä kävin ennen vuosittan kaikki linnanmäen laitteet läpi. Nyt pelkkä näiden kuvien katseleminen vähän heikottaa=) Taitaa olla nyt itse "siinä iässä", ettei enää laitteisiin uskalla mennä=)

    VastaaPoista
  2. Mulla homma on mennyt toisin päin... lapsena olin tosi arka ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä hurjapäisemmäksi myös. ;)

    VastaaPoista