sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Uutuuksia vaatekaappiin

Heiiiiii!

Onneksi eilinen kökkö päivä (no, se sää!) hyvitettiin tänään.
Mikä IHANA auringonpaiste!
Aamuzumban jälkeen suunnistin kaupungille.
Ihmisiä terasseilla, Espan puistossa, Kolmen sepän patsaalla kuuntelemasa livemusisointia.
Hymyjä, onnellisen näköisiä ihmisiä.
On se vaan ihmeellistä, mitä aurinko ja kesän läheisyys saa aikaan meissä!

Eksyin "ihan vahingossa" vaatekaupoille.
Rahaa meni, mutta nyt olen tyytyväinen hankintoihini.
Löysin kivan mekon Mangosta. Juuri tämmönen "kaupunkimekko" on ollut hankintalistalla kesäksi. Ei siis mitään liian hienoa, mutta ei  rantamekkokaan.


Aiemmin tällä viikolla ostin myös toisen mekon, jota jäin vielä harkitsemaan,
että pidänkö sen vai en. No nyt on hintalappu revitty irti. :)



Joo, ja paljon muutakin on tämän viikon kauppareissuilta tarttunut mukaan.
Tähän valkoiseen tunikamalliseen paitaan ihastuin. Se löytyi Gina Tricot'sta.
 Kauniit leveät pitsit hihansuissa ja helmassa. Uijui!!


Ja sit tämä naisellinen pitsipusero Vero Modasta.


Ja eihän uudet vaatteet ole mitään ilman uutta veskaa!
Tämä pieni söpöliini löytyi myös Mangosta.



Nolona myönnettäköön, että ei ne ostokset tähän jääneet.
Pussukoista löytyi vielä punaiset caprit, sini-valkoraidallinen trikoopaita, harmaa bleiseri (ihana) ja sporttailuvaatteita. Mutta jääköön ne esittelemättä sen tarkemmin.
Tili tuli, tili meni... ja tili tulee siis vasta huomenna! Auts!

Mut voiko kukaan väittää, että shoppailu ja aurinko eivät olisi maailman parasta terapiaa ja hoitoa
 ihan mihin vaan vaivaan??

Shoppailuiloa kaikille naisille tulevaan viikkoon!

***

Ps. Hullut Päivät tulee, oletko valmis?!








lauantai 14. huhtikuuta 2012

Lauantai-illan herkkuja

Voihan elämän kevät!
Siis mikä KEVÄT??
Tänään ollut synkkääkin synkempi päivä täällä pääkaupungissa.
Harmaata ja sateista. Ja nyt kaiken kukkuraksi sataa RÄNTÄÄ!
Ja ihan peräti +1'c. Hurraa!

No, mieli on sentään virkeämpi, vaikka yöunet olivatkin vielä hiukan sekaisin kolmen työyön jälkeen.
Aamupäivällä kävin reippailemassa jumpassa. Hikistä oli!
Lounaaksi tekaisin taas kevyen kasviswokin. Liian kevyen.
Iltapäivä taasen hurahti ystäväni K:n kanssa kaupungilla kauppoja kierrellen ja kahvitellen.

Ja jälleen iski pizzahimo. Annoin siis luvan itselleni pyöräyttää pienen texmex-pizzan (taco-mausteella maustettu jauheliha, jalopenot, ananas, tomaatti, juusto), koska lounas oli niin kevyt ja terveellinen.
 


Jälkkäriksi ostin espanjalaisia mansikoita (yllättävän hyviä) ja ne nautiskellaan sitten uutukaisen  siiderin (ainakin pullo on uusi?) kanssa.
Onpas kiva kun kaupasta löytyi valkoiseen hurahtaneelle myös oma siideri. Sopii sisustukseen, eikö?! Hehee...



Täällä vietetään siis rentoa koti-iltaa verkkarit jalassa viikonloppuherkuista nautiskellen.
Mites teillä?

Rentoa lauantai-iltaa teille kaikille tänne eksyneille! :)

Ps. Shoppailuaarteita esittelen teille ehkäpä seuraavassa postauksessa.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Pikaruokaa

Moi!

Kyllä voi olla ihminen jumissa!
Eilen niksautin hartiaseutuni totaalisen pahasti ja nyt on yläkroppa niin jumissa, että pää ei käänny kunnolla sivuille eikä leuka painu rintaan päin. Auts!
Jäi sitten jumpat ja lenkit väliin tänään. Ja nyt kun tässä kotona väsyneenä möllöttää, niin koko ajan tekee mieli syödä! Vaarallista!


Onneksi pitäydyin tiukasti kevyellä linjalla ja pyöräytyin kotoista pikaruokaa eli kana-kasvisvokkia seesamilla, valkosipulilla ja chilillä maustettuna.
Aina niin hyvää!



Yöputki on vielä pahasti kesken, mutta odotan silti innolla edessä olevaa vapaata viikonloppua.
Toivottavasti niska vetreytyy siihen mennessä niin pääsen kuntoilemaan. Terveellinen viikonloppu siis luvassa. :)

Kivaa keskiviikkoiltaa!




maanantai 9. huhtikuuta 2012

Ihanasti pihalla

Aurinkoinen maanantaitervehdys!


Mulla on maanantai maanantaina.
Eli pyhät ja vapaat on nyt vietetty ja työt kutsuu vaikkei arki ihan vielä olekaan.
Tosi kiva viikonloppu takana.
Ystäviä, perhettä, hyvää ruokaa (liikaa!), herkkuja (liikaa!), aurinkoa, ulkoilua, lepoa...


Eilen aamulla ja tänään tein kivan happihyppelyn tuolla ihanassa kevätsäässä.
Lämpöä on vasta +2-3'c, mutta kummasti tuo aurinko lämmittää. Ja etenkin piristää mieltä niin kovasti!




Matkan varrelta löytyi krookuksia, kevään toiset. Varma kevään merkki.
Voi kun pian näkisi myös leskenlehtiä...


Mukavaa alkavaa viikkoa!