Varjoja paratiisissa

Matkailu on pääasiassa mukavaa, rentoa ja stressitöntä. Jottei matkakertomukseni olisi pelkkää hehkutusta niin haluan tuoda esille myös matkailun nurjat puolet, erityisesti silloin kun matkustaa yksin. Paratiisin yllä on nimittäin harva se päivä myös joitain harmaita pilviä. Ja ennen kuin joku ehtii kirjoitta kommenttiboxiin "turha nyt valittaa" tai "mitäs läksit" tai "parempi pysyä kotona" niin haluan sanon sen, että vaikka mutkia tulee matkaan niin silti en vaihtaisi tätä mistään hinnasta marraskuiseen koti-Suomeen. Vaakakuppi jää joka tapauksessa aina reilusti plussalle. Nyt sitten vähän murinaa ja nurinaa!

Olen nyt ollut tällä matkalla hieman vajaa kolme viikkoa. Kahden viikon kohdalla iski tajuton yksinäisyyden tunne. Yksinäisyys on vahvasti läsnä myös arjessani kotona, mutta reissatessa monesti unohdan sen, kun on niin paljon uutta ihmeteltävää. Muutama päivä sitten saavuin rauhalliselle saarelle ja silloin se iski. Kun meno on rauhallista eikä ole juttuseuraa, alkavat pikku bungalowin seinät kaatuilla. Siihen samaan kun sotketaan vielä pari muuta vastoinkäymistä, niin huonon päivän raamit alkaa olla valmiina. En ehkä ole niin sosiaalinen kuin annan usein ymmärtää. Juttelen kyllä tuntemattomille, mutta jotenkin koen vaikeana mennä juttelemaan seurueille tai pariskunnille (mitä täällä pääasiassa näkee). Olin toivonut, että tällä saarella järjestettäisi ryhmäretkiä, joilla voisin tutustua muihin matkaajiin. No, eipä sellaisia ole sukellus- ja snorklausreissuja lukuun ottamatta (ei napannut tällä kertaa). Tinderkään (heh heh) ei ole tuottanut tulosta. Pienen lohdun tuo Whatsapp-puhelut ystäville Suomeen. Tiedän että tämä on ohimenevä tunne, varmasti kohta taas nautin omastakin seurasta ja kenties saan juttu/retki/illallisseuraakin.

Toinen viime päivänä harmistusta tuottanut asia on se, etten etukäteen tiennyt (ehtinyt ottaa selvää) kuinka ehdottoman tärkeää täällä Balilla (ja Aasiassa ylipäätään) on mopolla-ajotaito. Välimatkat ovat sen verran pitkiä ettei kävellen saa monestakaan paikasta juuri mitään irti. Tiedän ettei mopolla ajo ole tähtitiedettä, osaanhan autoakin ajaa. Mutta se, että lähtisin täällä vieraassa ajokulttuurissa ja väärällä puolella tietä opettelemaan onkin sitten toinen juttu. Näin jälkeenpäin olen kyllä harmitellut miksi en opetellut lomani ensimmäisinä päivinä vaikka jossain parkkipaikalla (tai Suomessa)! Mopoilu täällä on se kaikkein halvin ja helpoin tapa kulkea. Tässä ilmastossa ei pyöräilyä voi harkitakaan ja kävellen jaksat ehkä kilometrin tai kaksi. Nou kän duu, vai miten sitä tähän sanoisi. Asiasta viisastuneena aion opetella tuon taidon luultavasti ennemmin kuin arvaattekaan.

Tästä aasinsilta seuraavaan murinan aiheeseen. Jos siis kuitenkin haluat nähdä paikkoja enemmän kuin käveltävän kilometrin säteellä, niin on buukattava auto/mopo ja kuski. Sehän ei sitten olekaan ihan ilmaista, varsinkaan tämmöiselle penniään venyttävälle reppureissaajalle. Ollapa edes se kaveri, joka maksaisi puolet retkestä! Liikkuminen on täällä se, mihin saa palamaan rahaa suhteessa kaikkein eniten. Puolipäiväretki (5h) autolla kustansi n. 30e, parin tunnin mopoajelu 14e. Samaan hintaan olisi vuokrannut mopon kolmeksi päiväksi! Privaattiretki lähisaarelle olisi tullut maksamaan 45-50e. Juu, mun budjetti ei nyt taida taipua tuohon. Jääkö harmittamaan? Ehkä. Mutta elämä on valintoja, mieluummin maksan tuon retken hinnalla kaksi yötä kivassa majapaikassa. Pitkällä reissulla ollessa on pakko miettiä rahankäyttöä täysin eri tavalla kuin parin viikon aurinkolomalla. Rahaa ei voi panna haisemaan samaan tyyliin, tai muuten pitkäksi aiotulta matkalta palataan viimeistään kuukauden kuluttua soutuveneellä tai polkupyörällä kotiin.

Kyllähän mua sitten ärsyttää lähes päivittäin myös se, että wifi-yhteydet tökkii. Juuri kun olet ajatellut varata jonkun majapaikan tai kirjottaa blogia niin eiköhän ole linjat poikki. Suurimman harmituksen aiheutti se, että olin varaamassa lentoa ja kesken varauksen ilmeisesti yhteys katkesi enkä saanut vietyä varausta loppuun. Maksu kyllä ehti mennä, mutta itse lentolippu/varausvahvistus jäi saamatta. Laitoin palautetta AirAsialle, odottelen pari päivää kuuluuko mitään. Jos ei niin pitänee soittaa ja yrittää selvittää. Ei viitsisi toista 83e lippua ostaa samalle lennolle...

Olenhan minä mieleni pahoittanut myös siitä, että turisteja yritetään joka mutkassa höynäyttää, ruoka on rasvaista ja proteiiniköyhää eikä hedelmiä meinaa löytyä täältä himskatin saarelta! Sateista marmatan välillä myös, mutta se on turhaa, tiesin että sadekaudella sataa. Myös jatkuva hiki pännii, nurkissa juoksevat torakat kauhistuttaa ja jokapäiväinen aamupalamunakas alkaa tulla korvista (pakko syödä että saa edes vähän protskua). Ärsyynnyn välillä myös valtavista kiinalaisturistien laumoista, itikoista (ja denguen pelosta) ja huonosti kuivavista ( tämä n. 100% ilmankosteus, tiedäthän?!) pyykeistä. Ja välillä ärsytän ihan itseänikin sillä, että olen laiska ja saamaton enkä aina jaksaisi nähdä vaivaa (ja sitä täällä täytyy vähän nähdä). Sätin itseäni siitä etten ottanut asioista tarpeeksi selvää etukäteen ja siitä, että olen toisinaan niin mahdottoman huono päättämään tai vaikkapa valitsemaan seuraavaa majoitusta. Tuntikausia saattaa mennä (netin toimiessa)  jonninjoutavaan hotellisurffaamiseen. Välillä myös vatsaa vääntää eikä tarvitse tikistää...

Joko riittää? Huh, kylläpä helpotti kun sai vähän purkautua! Reissaajan elämä ei siis todellakaan ole pelkkiä turkooseja rantoja ja vihreänä hohtavia riisipeltoja, ei pelkkiä trooppisia hedelmämehuja ja terveellisiä ruokaunelmia. Välillä on myös varjoja paratiisissa. Onneksi pilvet kuitenkin aina väistyvät ja taas paistaa. Ja voi miten sopivasti tuli tuo iltapäiväsade, ehdin kirjoitella tämän marmatuspostauksen ja nettikin taas hetkellisesti (pätkien) pelittää!

Huomenna siirryn täältä liian hiljaiselta Lembonganin saarelta (missä on muuten kauniita turkooseja rantoja) takaisin sivistyksen pariin Balin saarelle. Toivottavasti luvassa olisi viimeiseksi Bali-viikoksi vähän enemmän sutinaa.

Nyt jo hymyilyttä taas, hymyä sinunkin päivään!

*Anu