Epävakaa 6-vuotias

Mitä tehdä 6-vuotiaalle, joka on epävakaa ja kärsii jonkinasteisesta maanis-depressiivisyydestä? Viimeisen vuoden ajan (ehkä jopa pidempäänkin) olen yrittänyt päästä selvyyteen onko se lintu vai kala. Olen miettinyt mikä se haluaa loppujen lopuksi olla. Onko sillä riittävästi voimia rämpiä eteenpäin vai joko sen pitäisi luovuttaa? Välillä se vetäytyy hiljaisuuteen, välillä se taas herää eloon intoa puhkuen. Toisinaan sille joutuu antamaan tekohengitystä, että se jaksaa taas sinnitellä. Tykkääköhän siitä enää kukaan, kun se on niin oikukas? Jääköhän kukaan kaipaamaan, jos sitä ei enää ole?

Ehkä jo arvasitkin kenestä puhun. Kyllä, tästä omasta luomuksestani, blogistani, joka syntyi hetken mielijohteesta tasan kuusi vuotta sitten. K U U S I  V U O T T A !! Alussa blogi oli myötähäpeää aiheuttava räpellys pienine kuvineen ja tekstitkin kuin viidesluokkalaisen kynästä. Siitä huolimatta se sai jo heti alussa muutaman uskollisen lukijan, jotka ovat pysyneet matkassa koko tämän matkan (kiitos Seija, Jenni ja Eija!). Vuosien mittaan pientä kehitystäkin tapahtui, kuvat suurenivat ja laatukin parani mm. uusien kamerahankintojen myötä. Kai sitä on jonkin verran kehittynyt myös kirjoittajana. Lukijamääräkin kasvoi kivasti ensimmäisten vuosien aikana (kiitos teille kaikille!). Se mikä on pysynyt samana kaikki nämä vuodet on blogin aihepiiri. Iloinen sekamelska ja aika kattava läpileikkaus arjestani: sisustusta, kokkailua, kuntoilua, luontoa, retkiä ja matkoja. 

Blogillani on ollut elämänsä aikana peräti kolme nimeä (Unelmia Elämästä, Pieniä Unelmia - Elämän Murusia, Kulkemattomia Polkuja), jonkinlainen identiteettikriisi kai sekin. Tai ihan vaan muuoksen halua. Viimeisin muutos tapahtui viime vuoden vaihteessa, kun koko elämäni koki muutoksen. Viimeisimmän muutoksen myötä päätin myös panostaa enemmän matkailuaiheisiin teksteihin. Ajattelin että tämä muutos saisi aikaan myös uuden innostuksen bloggaamisen suhteen. Samalla elättelin toiveita, että lukijat löytäisivät taas blogini. Muutos ei kuitenkaan tuonut sitä mitä toivoin ja moni on varmaan huomannut, että tahti on hiipunut entisestään tämän vuoden aikana.

Tuskin tulee yllätyksenä, mutta täällä on kamppailtu  viime viikkoina sen tutuksi tulleen ja vaikean kysymyksen edessä: Jatkanko bloggaamista vai onko jo aika laittaa pillit pussiin? Moni minua seurannut tietää, että olen paininut tämän kysymyksen kanssa jo pari vuotta, eikä minulla ole vieläkään vastausta. Toisaalta halu jatkaa on kova, mutta mistä löytää motivaatio, kun lukijoita ei ole kahteen vuoteen tullut lisää ainuttakaan (muutama jopa lähtenyt) ja kommenttien määrä vähentyy postaus postaukselta? Myönnän että se on ollut osasyy innon hiipumiseen. Toistaalta voin vain katsoa peiliin ja syyttää itseäni. Tästä samasta aiheesta kirjoitti myös Esmeralda's -blogin Essi pari päivää sitten. Allkirjoitan hänen ajatuksensa täysin!

No, mitäs nyt sitten tehdään? Monta päivää jahkailtuani olen päättänyt antaa rakkaalle lapselleni vielä yhden mahdollisuuden. Synttäreiden kunniaksi. Ja ihan vaan siksi, että en pysty lopettamaan juuri nyt. Tahti pysyy rauhallisena ja toivon, että pysyt mukana, vaikka postaisin vain kerran kuussa!

Kiitos että olet siellä! Toivottavasti jaksat heittää myös kommentteja, sillä niiden voimalla jaksan jatkaa! Te olette mun parhaimpia motivaattoreita!

IHANAA AURINKOISTA LOPPUVIIKKOA!


*Anu